Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Pullopostin matka kesti lähes 30 vuotta ennen kuin se löydettiin Luvialla – Facebookin avulla lähettäjä löytyi tunnissa

Litteässä lasipullossa oli postia, jota aika ja olosuhteet olivat hieman tärvelleet. Pienoisen puhdistelun ja kuivaamisen jälkeen Haula sai selville, että kirje oli päivätty 3.6.1990 ja lähetetty usk-alkuisesta paikasta. Pullon löytäjää pyydettiin kirjoittamaan Susannalle, joka osoitteen mukaan asui tuolloin Rauman Unajalla. Metallikorkista oli ilmeisesti tihkunut hieman vettä pulloon, sillä Susannan sukunimi oli kadonnut. Mukana oli myös toinen paperi, mutta siitä olivat tekstit hävinneet tyystin. Helena Haula teki Facebookissa julkisessa haun ja jo tunnin päästä Susannan siskon ystävä ilmoittautui yhteystietoineen. Näin Susanna kirjoitti Helenalle: ”Tervehdys! Minä olen ilmeisesti tämän päivän perään kuulutettu henkilö! Sain viestejä ja kuulin, että 1990 lähettämäni pulloposti on löytänyt tiensä ilmeisesti teille. Uskomatonta! Olen tosiaan lähettänyt pullopostin Uskalinmaan pohjoispuolelta kesäpaikasta 11-vuotiaana. Muistan, että isä teippasi korkin kiinni ja ajettiin avomerelle päin ja heitin pullon aaltoihin ja tässä ollaan! Ihme, että pullo on pysynyt ehjänä kaikki nämä vuodet! Kiitos pyytämästäni vastauksesta. Olette nähneet paljon vaivaa pullon lähettäjän selvittämiseksi. Parhain terveisin Susanna vähän yli 11v” . Pulloposti oli 30 vuoden aikana tehnyt siis noin seitsemän kilometrin matkan. Pullon naarmuista päätellen ahtojäätkin oli sitä aikojen saatossa kiusanneet. Helena Haula lähetti tarkemmat kuvat kirjeistä ja kyseli, mitä oli toisessa, tuhoutuneesssa paperissa. Susanna ei muistanut, mutta hänen äitinsä mukaan siinä oli mahdollisesti 4-vuotiaan pikkusiskon piirustus. ”Ne oli niitä lapsuuden kesiä, jolloin ei ollut kännyköitä ja piti saaressa keksiä tekemistä. Se oli niin jännää ja muistan, että haaveilin, että kunpa joku joskus pitkän ajan päästä löytäisi tämän. Ja näinhän tapahtui. Tiirailin vielä toista paperia ja siitä löytyi muutama kirjain ja kuva, jossa oli selvästi aurinko!” Helena Haula kertoo todenneensa Susannan kanssa, että tällainen tarina osui hyvään aikaan ja unelmat voivat pitkän ajan päästä toteutua. ”Unelmoikaa, haaveilkaa, toivokaa ihmiset ja lähetelkää posteja, jotka ilahduttavat puolin ja toisin” , toivottavat naiset Helenan Facebook-sivulla.