Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Itä-Porin koronaterveyskeskus suljetaan liian suurena, mutta hengitystieoireisille potilaille halutaan nyt pysyvä terveysasema – kunhan vaan tilat löytyisivät

Koronaepidemian aikana influenssan tai noron takia perustettuja eristysosastoja ei ole tarvittu ollenkaan Maantiekadun sairaalassa. Suurin syy muutokseen ovat koronarajoitukset ja ihmisten sekä perusturvan maaliskuussa muuttuneet toimintatavat. – Porin perusturvan sairaalapalvelujen osastoilla influenssatapauksia ei ole ollut maaliskuun puolivälin jälkeen ollenkaan. Se on aika hyvä mittari siitä, miten paljon influenssaa on ollut liikkeellä keväällä. Esimerkiksi viime vuonna, vaikka influenssasta ei ollut suurempaa epidemiahuippua, oli perusturvan sairaalan osastolla yksi henkilö vielä kesäkuussakin hoidossa, Porin perusturvan terveys- ja sairaalapalveluiden johtaja Anna-Liisa Koivisto kertoo. Hengitystieoireisia tauteja sairastavia on kuitenkin ollut paljon. Tämä näkyy Itä-Porin terveysasemalle perustetun erillisen koronaterveysaseman tilastoissa. Maaliskuusta lähtien koronaterveysasemalle on keskitetty kaikki hengitystieoireiset potilaat ja asemalla on käynyt enimmillään vajaa 60 potilasta päivässä. Vieläkin päiväkohtainen luku on keskimäärin 25 potilasta. – Näistä päivittäin noin 25 sairaanhoitajan vastaanotolla käyvistä potilaista noin puolet ohjataan myös lääkärin vastaanotolle. Näistä potilaista otetaan herkästi myös koronatesti, Koivisto kertoo. Puhelinsoittoja terveysaseman koronaneuvontapuhelimeen oli maaliskuussa päivittäin jopa yli 200 kappaletta, nyt luku on muuttunut maltillisemmaksi ja puheluita tulee päivittäin vaihtelevasti muutamasta kymmenestä sataan kappaletta. – Nämä luvut jäänee tälle tasolle, vaikka koronaa ei olisi, Koivisto pohtii. Koronatestejä on otettu Porin perusturvassa 12. kesäkuuta mennessä 1 449 kappaletta. Terveysasemalle jatkoa Itä-Porin koronaterveyskeskus jatkaa toimintaansa vielä kesän yli, mutta tilat ovat liian isot toiminnan pitkittymiselle. Tilat on tavoitteena palauttaa elokuussa koronaepidemiaa edeltäviin toimintoihin. – Me toimimme niiden ohjeiden mukaan, jotka saamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Sosiaali- ja terveysministeriön sekä Satasairaalan kautta. Kaikkien toimintojen normaalistuessa jo kesän aikana, mutta erityisesti elokuussa, koronaterveysaseman toiminta jatkuu sellaisenaan Itä-Porissa elokuun puoleen väliin saakka, Anna-Liisa Koivisto tarkentaa. Koronakriisi on ollut kuitenkin hyvin opettavainen. Nyt Porin perusturvassa halutaan jatkaa koronaterveysaseman tyyppisen infektio-oireisiin keskittyneen terveysaseman toimintaa jatkossakin. – Tauti on kamala, mutta se on ollut upea oppimisprosessi. Näyttää siltä, että kaikki ne keinot, joilla on pyritty välttämään koronan leviämistä, kannattaa tehdä myös muiden infektiotautien vastaanottotoiminnassa, Koivisto toteaa. Porin perusturva yhteistyössä Porin teknisen toimen kanssa onkin etsinyt tällaiseen toimintaan sopivia tiloja jo parin viikon ajan. Etsintä on ollut haastavaa. – Terveysaseman koko olisi kohtalainen. Kyllä siellä ainakin kolme lääkäriä tarvittaisiin ja vastaavasti hoitajia 2–3 kertaa enemmän. Infektioneuvontapuhelimeen vastaavat olisivat näitä samoja henkilöitä, Koivisto kertoo. Tilojen kriteereinä on muun muassa erillinen sisäänkäynti, ei asiakkaiden läpikulkumahdollisuutta eikä tiloissa saisi olla muuta toimintaa. Lisäksi aikataulu on tiukka, sillä uusien tilojen pitäisi olla toiminnassa elokuun toisella viikolla, jolloin Itä-Porin terveysaseman henkilökunta palaa omille työpisteilleen. – Sopivien tilojen etsintä ei ole ollut helppoa. Tilat pitäisi löytää Porin kaupungin omistamista tiloista ja ne ovat valmiiksi jo kovassa käytössä. Tällä hetkellä en voi sanoa edes vaihtoehtoja terveysaseman tiloiksi, sillä etsintä on niin auki. Mutta elokuussa tilat pitää olla löydettynä, Koivisto myöntää. Erillisen infektioita hoitavan terveysaseman avulla Porin perusturva varautuu myös koronan mahdolliseen toiseen aaltoon. – Yhä meillä on myös valmius perustaa koronan eristysosasto Maantienkadun sairaalaan yhdessä päivässä, Koivisto summaa.