Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Suomen rajapäätös kismitti Ruotsissa – otsikot kirkuivat porttikieltoa Suomeen ja sisäministeri vihjasi vaikutuksista pohjoismaiseen yhteistyöhön

Suomen päätös rajojen avaamisesta hyppäsi heti otsikoihin ruotsalaismediassa torstaina. Muun muassa Expressenin ja Aftonbladetin etusivut julistivat "Porttikielto Suomeen" heti sen jälkeen, kun oli selvinnyt, että Suomi avaa rajansa kaikille muille pohjoismaille paitsi Ruotsille. Aftonbladetin mukaan Suomi avaa rajojaan, mutta ei ruotsalaisille ja Expressen kirjoittaa, etteivät ruotsalaisturistit ole tervetulleita Suomeen. Ruotsin sisäministeri Mikael Damberg sanoi uutistoimisto TT:n haastattelussa, että "olisimme mielellämme nähneet, että Suomesta olisi tullut toisenlainen päätös myös Ruotsia koskien". Damberg huomautti, että Ruotsi ei koskaan ole sulkenut rajojaan koronaepidemian aikana suomalaisilta ja muilta pohjoismaalaisilta. Hän vihjasi jopa, että Suomen päätös vaikuttaisi pohjoismaiseen yhteistyöhön. – Meidän kaikkien on kannettava vastuu siitä, että emme heikennä yhteistyötä, hän sanoi. Ohisalo: "Rajoitukset puretaan heti, kun epidemiatilanne sen sallii" Suomi luopuu maanantaista alkaen sisärajavalvonnasta ja karanteenisuosituksista Norjan, Tanskan, Islannin, Viron, Latvian ja Liettuan matkaajille. – Hallitus seuraa tilannetta jatkuvasti, ja rajoitukset Ruotsin osalta puretaan heti, kun epidemiatilanne sen sallii, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) vakuutti hallituksen tiedotustilaisuudessa. Suomi ei ole kuitenkaan ainoa Pohjoismaa, joka vetää tiukkaa linjaa Ruotsiin. Myös Norja ja Tanska ovat samassa veneessä. Norjan ja Tanskan linja on sama myös Suomea kohtaan: Norjassa matkustusrajoituksia linjataan uudelleen jo perjantaina ja Tanskassa ensi viikolla. Jos omistaa mökin, Suomeen pääsee Suomen ja Ruotsin välisen rajan voi kuitenkin ylittää esimerkiksi työ- tai seurustelusuhteen perusteella, ja myös silloin, jos omistaa Suomessa sijaitsevan kiinteistön tai vapaa-ajan asunnon. Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) arvioi torstaina, että rajoituksia Ruotsin osalta harkitaan uudestaan lähitulevaisuudessa. – Tässä puhutaan ehkä muutamista viikoista. Uskon, että tämä on ymmärrettävissä rajan molemmin puolin, vaikka se totta kai haittaa tavanomaista kanssakäymistä. Hallitus käsittelee matkustusrajoituksia jälleen parin viikon kuluttua. Torstaina EU-komissio suositti, että EU:n jäsenmaat avaisivat asteittain keskinäiset rajansa 15. kesäkuuta ja rajatarkastuksista luovuttaisiin jäsenmaiden kesken kuun loppuun mennessä. Päivittäisissä tartuntaluvuissa uusi ennätys Ruotsissa raportoitiin torstaina yksi suurimmista tartuntamääristä päivässä: 1 474 uutta tapausta. Viranomaisten mukaan syynä on testauksen huomattava lisäys. Ruotsissa on nyt jo yli 48 000 epidemian aikana vahvistettua koronatapausta. Koronakuolemia on 4 814. Suomessa koronatapauksia on ollut 7 064. Koronaan liittyviä kuolemia on 325.