Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Ahdistutko, kun sukulaiset kyselevät naimisiinmenosta tai perheenlisäyksestä? –  Tiukkojen normien tilalle tarvitaan avointa puhetta erilaisista parisuhde- ja perhemuodoista

Kuka on määritellyt, että parisuhde on kahden kauppa, kun se voisi hyvin olla myös useamman ihmisen onni? Tällaista ajatusta pyöritetään Riikka Suomisen Suhteellisen vapaata -kirjassa. Siinä kerrotaan tarinaa lapsiperhearkeen väsähtäneiden vanhempien sopimuksesta, jonka mukaan on ok treffailla muitakin. Lopputuloksena on kaksi hyvinvoivaa aikuista ja parempi parisuhde. Avoimet suhteet ovat kevään mittaan nousseet esille muuallakin kuin Suomisen romaanissa. Paula Tiessalon ja Aune Karhumäen teoksessa annetaan puheenvuoro eri suhdemuodoissa eläville ihmisille. Tilastokeskuksen mukaan avioliittoja solmitaan Suomessa vähemmän kuin koskaan. Silti moni nuori aikuinen joutuu yhä ahdistavien kysymysten kohteeksi. Koska menet naimisiin? Milloin tulee perheenlisäystä? Perinteisiin arvoihin kasvanut kysyjä ei välttämättä tule ajatelleeksi, ettei maailma enää makaa samalla tavalla kuin ennen. Kirjoittamattomat säännöt ohjaavat käytöstämme tiettyyn suuntaan, kunnes joku uskaltaa kyseenalaistaa ne ja raivata tietä uusille ajatuksille. Niin on käynyt esimerkiksi avioerolle, joka vielä muutama vuosikymmen sitten oli tabu ja aiheutti suurta häpeää erityisesti naisille. Nyt tabuja raivataan myös perinteisen parisuhdekäsityksen ympäriltä. Erilaisista vaihtoehdoista puhuminen lisää niiden sosiaalista hyväksyttävyyttä. Samalla se luo mahdollisuuden valita itselle sopivin elämänmuoto. Helppoa tien raivaaminen ei ole, sillä vanhat käsitykset istuvat syvällä. Viimeisin esimerkki tästä saatiin, kun puolustusvoimien kenttäpiispa kirjoitti blogissaan vapaata seksiä kannattavan kulttuurieliitin ajavan yhteiskunnan turmioon. Naisen asemaa hän käsitteli siteeraamalla Veikko Huovisen teoksesta kohtaa, jossa todetaan naisen roolin olevan lasten teko, hoitaminen ja ruoan laittaminen sekä ompeleminen. Se, että ydinperheen ihanne on saanut rinnalleen muitakin vaihtoehtoja, on pelkästään hyvä asia. Tutkitusti ihminen on onnellisimmillaan, kun hän saa toteuttaa itseään ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. Kun valinnat kumpuavat omista arvoista, eivätkä satuta ketään, arvostelevat mielipiteet ainoastaan myrkyttävät toisen onnea. Jos erilaisuuden hyväksyminen on vaikeaa, kannattaa kääntyä oman peilikuvan puoleen ja miettiä, miksi ja miten toisen onni on minulta pois.