Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Katso tallenne: Teatterilivessä nähtiin tiistaina Porinaviruksesta kertova näytelmä

Satakunnan Kansan teatterilivet ovat tarjonneet viihdettä kesäpäiviin jo useassa suorassa lähetyksessä. Teatteriliveprojekti lähti liikkeelle kesäkuussa, kun SK haki projektiin innostuneita ja innovatiivisia teatterin tekijöitä. Valitut kesä- ja harrastajateatterit suunnittelevat ja esittävät noin 10 minuuttia kestävän mininäytelmän tai muun esityksen, jonka Satakunnan Kansa näyttää verkkosivuillaan suorana lähetyksenä. Esitys on katsottavissa myöhemmin tallenteena. Suorat lähetykset jatkuvat seuraavan kerran 29. elokuuta. Tiistaina kello 18 esiintymisvuorossa oli Osallisuus teatteri. Näyttelijäryhmä esitti teatterileirillä tuotetun 12 minuutin Porinavirus-mininäytelmän. Rakkaudella porilaisille -hyvinvoinnin laboratoriosta on karannut Porinavirus ja Osallisuus teatteri on saanut tehtäväksi selvittää, onko mitään enää tehtävissä. Virus aiheuttaa hyvää mieltä, pyyteetöntä auttamisen halua, esteettömyyttä ja uhkaa maailmantaloutta lähes kaiken kattavalla ystävällisyydellä. Onko Pori nyt suljettava kokonaan Porinaviruksen vuoksi muulta maailmalta ja onko Osallisuus teatterilla enää mitään tulevaisuutta? Osallisuus teatteri on erityisryhmien yhteisöteatteri, joka tuottaa osallistavaa ja kokeilevaa teatteria. Teatterin näyttelijät koostuvat pääosin kehitysvammaisista erityisosaajista ja kokemustoimijoista. Suora lähetys on päättynyt. Voit katsoa tallenteen esityksestä tästä: Teatterisarjan ensimmäisessä lähetyksessä lavalle nousivat Sini Tuomisalo ja Jaska Aalto . Esityksessä kerrottiin tositarinoita maailmanluokan elokuvan teosta Reposaaressa vuonna 1984. Toisena esiintymisvuorossa oli Teatteri Ulpu. Näyttelijät esittivät otteen Arto Paasilinnan riemastuttavasta, ilkikurisesta satiirista Ukkosenjumalan poika . Kolmannen suoran lähetyksen teatteriviihteestä vastasi Kulttuuriyhdistys Kaiku. He esittivät otteen Anton Tshehovin klassikosta Vanja-eno . Neljännessä lähetyksessä lavalle nousi harrastajateatteriryhmä Naapurit. Esityksessä nähtiin elävää musiikkia, suomalaista perinnettä, kaunis kesäinen ilta ja hurttia huumoria. Sarjan viides esitys oli Pihlavan Tapuliteatterin lasten ja nuorten teatterileirin lopputyö Yhdessä!. Esitys koostui pienistä tutkielmista viihdeuutisten maailmasta ja teatterileirin lopputyössä nähtiin niin Väinämöinen kuin dinosaurukset. Eilen teatterilivessä viihdytti tanssiteatteri Ay Caramba, joka esitti otteen kävelytanssiteoksesta Dreaming with Your Feet. Voit katsoa teatterisarjan kaikki esitykset tallenteina osoitteessa satakunnankansa.fi/live. Kesän lopussa katsojat saavat äänestää suosikkiaan kaikista esityksistä.