Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Päältä ajettavien ruohonleikkureiden Le Mans siirtyy järven jäältä Lavian keskustaan – tiet suljettu koko päivän

Lavian keskusta muuttuu varsin kansainväliseksi helmikuun toisena lauantaina. Silloin kisataan päältä ajettavien ruohonleikkureiden perinteinen kestävyysajokisa. Kilpailijoita on tulossa useista eri maista. Tämän kertaisen kilpailun järjestäminen on ollut poikkeuksellisen haasteellista. Tavallisesti kisa on käyty Karhijärven jäällä, mutta nyt keli ei sitä salli. – Kisaa ei voitu myöskään perua, koska osallistujia oli jo tulossa, ja porukka oli ostanut lentolippuja, sanoo järjestelyissä mukana oleva Janne Kangas Lavian Yrittäjistä. – Pari peltoakin oli varalla, mutta nekin ovat nyt siinä kunnossa, ettei kisaa voitu niillä ajaa. Pari viikkoa sitten varmistui, että ruohonleikkureiden Le Mans -kilpailu voidaan käydä katuradalla Lavian keskustassa. Ruohonleikkurit päristelevät Lavian keskustassa Viittatiellä ja Keskustantiellä. Lähtöpaikka on Lavian virastotalon edustalla. Viittatie ja Keskustantie on suljettu liikenteeltä kilpailupäivänä kello 7–18. – Rata kiertää vanhan postin taakse ja sieltä kohti toria ja mäkeä ylös vanhan kunnantalon parkkipaikalle. Yksi kierros on noin 800 metriä pitkä, Kangas selvittää. Yleisölle vauhdikasta katsottavaa Kilpailussa ruohonleikkurit ajavat yhtäjaksoisesti yhdeksän tuntia. Aiemmin ruohonleikkureiden Le Mansissa on kisattu 12 tuntia, mutta nyt aikaa on jouduttu supistamaan. – Teitä ei voida pitää niin kauaa suljettuina ja melulupakaan ei salli pitempää kilpailua. Tähän mennessä kilpailuun on ilmoittautunut 30 leikkuritiimiä. Ilmoittautuminen päättyy tällä viikolla. Ruohonleikkurit ovat kilpailussa kovilla, sillä menopelin pitää kestää kovaa ajoa yhdeksän tuntia. Kuljettajia voi olla useampia. Kilpailun voittajatiimi on se, joka ajaa eniten kierroksia yhdeksän tunnin aikana. Kilpailu tarjoaa yleisölle vauhdikasta katsottavaa, sillä nopeimmillaan ruohonleikkurit kiitävät jopa sataa kilometriä tunnissa. Laviassa ajetaan sekä Suomen cupin että kansainvälisen cupin osakilpailut. Päältä ajettavien ruohonleikkureiden Le Mans Lavian keskustassa 8.2. klo 9–18.