Vanhat blogit / Uusimmat jutut
OP:n talousblogi:Mitä tapahtuu vuonna 2012?
Vuoden vaihtuessa on aina tapana tehdä ennustuksia tulevasta vuodesta. Ennustuksista on kuitenkin muistettava, että maailma on melko ennustamaton. Kuka osasi ennustaa esimerkiksi Neuvostoliiton kaatumisen tai Suomen teleklusterin nopean alasajon? En usko, että kukaan.
Maisematutka:Vuoden viimeinen blogi
Takana reilu kaksi vuotta blogistina. Vuoden vaihtuessa on aika summata mikä ihmisiä on eniten kiinnostanut ja miten olisi paras tapa jatkaa ensi vuoden uusissa kuvioissa.
Maisematutka:Tungosta lapsiperheparkissa
Lapsiperheille varatut pysäköintiruudut olivat taas täpötäynnä, mutta kovin olivat lapset harvassa auton takapenkeillä. Ei liene tarkoitus, että kotona odottavat lapset oikeuttavat kuljettajan ajamaan suurempaan ja lähellä pääovea olevaan ruutuun.
Verkko-Birgit:Voi kortille ja rajat kiinni!
Samaan aikaan kun poliitikot askartelevat jonkin vakausmekanismin parissa, Suomi on joutumassa Pohjoismaiden voisodan uhriksi.
Puuvillan ikkuna:Onko Satakunta valmis mahdolliseen taantumaan?
Satakunta selvisi suhteellisen vähin vaurioin viime taantumasta kohtuullisesti menestyneen teknologiateollisuuden, vilkkaan rakentamisen (kiitos ranskalaisille Olkiluodon viivästymisestä!) ja palveluiden pyörimisen ansiosta.
OP:n talousblogi:Lisää velkaa korkeammalla korolla?
Maisematutka:Rahatalouden moraali löysällä Kirstun pohja näkyy, mutta kaikki kahmivat kuin lopun edellä
Raha on tylsä aihe ja vanha keksintö. Puhe siitä mistä puute, sanotaan. Palkansaajat vaanivat etujaan, vaikka Eurooppa kaatuisi niskaan. Ammattiyhdistykset esittelevät kilvan palkankorotusvaatimuksiaan, aivan kuin taloustilanne ei koskisi heitä ollenkaan. Poliitikkojen hännystelevät puheet kosiskelevat varmimmin suurten ammattiliittojen jäsenkuntaa. Palkansaajilla sekä velkansa maksaneilla työeläkeläisillä ei ole hätäpäivää. Toista on palkanmaksun ulkopuolisilla, itsensä elättävillä, joita ei mikään taho muista prosentteja jaettaessa.
Maisematutka:Tulkaa miehet takaisin!
Suomalainen nainen uskaltaa olla kovasuinen ja ruma. Lihavakin se on jos tahtoo. Suomalaisnaisen ego ei ole pelkästään miehen tahdosta riippuvainen, toisin kuin ulkomaisilla sisarillamme.
OP:n talousblogi:Säästäminen on vaikeaa
Puuvillan ikkuna:Turvallisuutta tutkimassa
Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikössä on vuodesta 2008 tehty turvallisuusalan tutkimusta, jonka kohteena on ollut erityisesti viranomaisyhteistyön parantaminen viestinnän ja kommunikoinnin alueella.
Maisematutka:Kreikka ja sen talouden sysipimeä puoli
Kreikka kärsii mittavista talousvaikeuksista ja Suomi on EU:n jäsenenä lupautunut avustamaan Kreikkaa. Kannoimme oman kortemme kekoon ja matkustimme syyslomalla Kreetalle. Harvoin on loma päättynyt yhtä dramaattisiin tunnelmiin kuin tällä kertaa. Rennosti alkanut viikko sai epämiellyttävän loppumaun tutustuessamme naapurihotellin tarjoilijaan.
OP:n talousblogi:Suomessa maailman halvin olut?
Puuvillan ikkuna:Turku, Suomen pääkaupunki
Turun kulttuuripääkaupunkivuosi alkaa mennä mailleen.
Verkko-Birgit:Kovaa peliä kalmanlehdossa
Mihin maailma on menossa, kun ihmisiä kuohuttavimmat uutiset tulevat hautausmaalta?
Maisematutka:Havaintoja huutokaupassa
Maalaishuutokauppa piti sisällään keräilytavaraa, huonekaluja ja valtavan määrän lasiesineitä. Kaikki teki kummasti kauppansa, tosin huonekalut ovat suhteessa halvempia pikkutavaraan verrattuna. Nuori huutajapolvi puuttui lähes kokonaan, joten tavarat löysivät kodin eläkeikäisten luota.
OP:n talousblogi:Kuukausisäästäjän juhlaa
Maisematutka:Matalan tason politiikkaa asuntorakentamisessa
Pitkän päivätyön tehneille seniorikansalaisille rakennetaan vauhdikkaasti uusia, tasokkaita asuntoja Porin keskustaan ja sen liepeille. Kerrostaloasunnot markkinoidaan poikkeuksetta erityisen laadukkaina. Varaukset halutuimpiin eli ylimpien kerrosten asuntoihin tehdään hyvissä ajoin. Asiakas sitoutetaan asuntoon ja viidakkorumpu tuo virallisen markkinointikanavan lisäksi uusia asiakkaita. Tieto laadusta leviää.
Puuvillan ikkuna:Palvelut eivät toimi, tuotteet eivät kestä
Arjen esimerkit kertovat saamistamme palveluista ja hankkimistamme tuotteista outoa tarinaa. Jos olet ostanut teleoperaattorilta tuotteen ja haluat siitä myöhemmin lisätietoa tai olet joutunut ostoksen kanssa ongelmiin, et todennäköisesti saa palvelua saman viikon aikana.
Verkko-Birgit:Avoin kirje Ikean Kampradille
Ikea aikoo luopua tärkeimmästä sisäänvetotuotteestaan eli ruotsalaisista lihapullista. Ymmärtääköhän Ingvar Kamprad, mihin moinen uhkarohkeus voi johtaa?
Puuvillan ikkuna:Vain Porissa
Silloin tällöin kuulen täällä manailtavan eri asioita: Liikennettä, säätä, jotakin organisaatiota, tapahtumaa tai vastaavaa. Monet laittavat manailunsa perään muodossa tai toisessa toteamuksen ”vain Porissa”.
OP:n talousblogi:Taloudellinen yleissivistys
Satakunnan Kansan pääkirjoitussivulla päiviteltiin tänään kansalaisten ja kansanedustajien yleistietojen puutteita. Saman lehden taloussivuilla todettiin (kahteen kertaan) Tohtori Tuhon eli Nouriel Roubinin saaneen Nobelin palkinnon. Eli toivotaan myös taloustoimittajille parannusta yleistietoihin. Roubini kun on taloustieteen Nobelin voittamisesta varmasti huomattavasti kauempana kuin Ässät Stanley Cupin voittamisesta.
Maisematutka:Palanen Aittaluodon historiaa - Teollisuuden ja kaupungin vuoropuhelu oli molemmille antoisa diili
Aittaluodossa eli Porin 7. kaupunginosassa oli 1800-luvun loppuun asti kartano ja sen ympärillä puistoja ja romanttisia siltoja. Keisari Aleksanteri III määräsi silloisen kruununtilan liitettäviksi hallinnollisesti ja oikeudellisesti Porin kaupunkiin vuoden 1894 alusta lukien. Tämän jälkeen alkoivat sananmukaisesti toiset toimet.
OP:n talousblogi:Euroopan pankkikriisi
Maisematutka:Uimahalli vai kylpylä?
Katsastettiin Porin uusi uimahalli porukalla. On kuulunut ruusujen lisäksi soraääniäkin ja tässä muutama lisää. Kassajonossa meni vartti tehokasta 2 tunnin uintiaikaa. Parkkipirkkokin alkoi pelottaa, kun pysäköintiaika on älykkäästi stemmattu yhteen uintiajan kanssa. Uimahallin ja kylpylän ero onkin siinä, voiko rauhassa rentoutua vai pitääkö jatkuvasti tuijottaa kellotauluun.
Puuvillan ikkuna:Satakunnasta Saimaalle - Porista Päijänteelle?
Blogin otsikko viittaa erääseen päässäni pyörineeseen ajatukseen siitä, mitä maamme suurimpiin vesistöalueisiin kuuluva Kokemäenjoen vesistö voisi tarjota maakuntamme matkailulle, joka volyymiltään voisi olla selvästikin nykyistä suurempaa.
Maisematutka:Karpalohilloa ystäville
Mukava mieli jäi kauppareissusta, kun vanhempi mies hillosokeria etsiessään kertoi antavansa karpalohillopurkkeja lahjaksi sukulaisille ja ystäville. Eläkkeellä on aikaa kerätä metsän sato talteen ja hillota suuri määrä marjoja itselle talven varaksi ja viemisiksi kyläpaikkoihin.
Verkko-Birgit:Kansallismarja vaarassa
Vieras mies on nähty reppu selässä honkajokisessa metsässä. Ja kaikki tämä vielä parhaaseen puolukka-aikaan.
Maisematutka:Muovinen ostosreissu
Kodissani vyöryy muovipussien ja –kassien armeija. Vaikka miten runsaasti yrittäisi käyttää muovipusseja roskien vientiin, niin kasa ei pienene. Ruokakaupassa en koskaan osta uutta kassia, vaan otan vanhan käytetyn pussin kotoa. Salaa toivon, että pussi hajoaisi ja sen saisi viimein heittää pois, energiajätteeseen. Tai että pussin pohjalle valuisi kalan nestettä tai maitotilkka vuotavasta purkista. Pakkaukset ovat tiiviitä, eivätkä pussit tahriinnu riittävästi. Pussien vähentämistehtäväni näyttää epätoivoiselta.
Verkko-Birgit:Vaarallista leikkiä ruualla
Repe on huolissaan Arvostele mun illallinen -villityksestä. Hänen mielestään rehellinen ruokapalaute sisältää äärimmäisen riskin.
Puuvillan ikkuna:Matkakirje Skotlannista, hamepukeisten tosimiesten maasta
Terveiset ylämaalta. Tiesitkö, että Skotlannissa on viisi miljoonaa asukasta ja oma parlamentti (ollut vuodesta 1998)?
Maisematutka:Autopilotti on huono johtaja
Porissa on loppukesästä tehty useampi outo lautakuntapäätös. Kansalaiset ovat selkeästi osoittaneet mieltään. Päätöksiä on jälkikäteen pyörretty kansan tahdon mukaisesti. Olen aistivinani kunnalliselämän muutoksen. Lautakunnissako tehdään nykyisin vääriä ratkaisuja? Mieleen tulee kaksi klassikkoelokuvaa, Tuntematon sotilas ja Hei, me lennetään.
OP:n talousblogi:Kehittyvät markkinat vieressämme
Maisematutka:Kanan muisti
Oli hetken mielessä kirjoittaa positiivinen juttu Porista. Miellyttävän olotilan keskeytti Satamaito-uutinen.
Puuvillan ikkuna:Pyöräilyä Porissa ja muualla
Uusi työni ja uudenlainen työmatka täällä Porin yliopistokeskuksessa on virittänyt ajattelemaan työmatkoja ja niiden sujuvuutta. Hyvin sujunut työmatka antaa päivälle mainion alun ja voi olla todellinen inspiraation tila, siksi ei ole lainkaan yhdentekevää millä keinoin ja minkälaisissa maisemissa matkansa taittaa.
OP:n talousblogi:Kulta on kallista
Näillä säädöillä!:The Culture 2011 Tall Ships Regatta
Ensi viikonloppu on Turussa varsinainen yleisömagneetti. Kulttuuria, tai ei niin suuret purjelaivat täyttävät Aurajoen rannat ja kaupunkihan tarjoaa herkkuja päälle.
Vaihtoon!:Suomessa taas
Nyt sitten taas olen Suomessa. Suomalaisten ympäröimänä, suomea kuulen ja puhun kaiken aikaa, suomalaisia kappaleita kuuntelen radiosta, suomalaista ruokaa syön, käyn saunassa… Suomi hyökkäsi täydellä voimalla kimppuuni!
Maisematutka:Missä sitä palvelua oikein saa?
Näillä säädöillä!:Äänen lumoissa; korkealta ja kovaa
Vettä sataa ja linnanpiha on laikuttunut pienistä lammikoista. Vetisestä kelistä huolimatta Alvildan esiintyjät astuvat sateeseen ja aloittavat esityksen, joka on hauska, lumoava ja taitavasti tehty.
Elämää NiceFutiksessa:Lauantaita odotellessa
Aika suuret odotukset tulevan lauantain pelistä! Oikein jännittää pääseekö pelaamaan ja tuleeko tämänhetkinen yleisöennätys (556) rikottua. Toivottavasti saatais hyvä meininki peliin ja katsojille tapahtumarikasta katsottavaa.
Näillä säädöillä!:Märkänä Turussa
Nyt Turussa pääsee kastumaan ja kellumaan väreissä. Lauantaina ja sunnuntaina Samppalinnan maauimalassa on ”Alkumeri”-festivaalit. Kupittaan puistossa puolestaan voi tutustua värilabyrinttiin.
OP:n talousblogi:Miten suhtautua kurssilaskuun?
Elämää NiceFutiksessa:yleisöennätys metsästys
13.8.2011 NICEFUTIS-KMF
Maisematutka:Jumala ei laiskoja elätä: Kohtuullistaminen näyttäytyy taloudellisen hyvinvoinnin vihollisena
Downshifting on Wikipedian määritelmän mukaan aatesuuntaus ja elämänasenne, jonka tarkoituksena on saavuttaa vähemmillä tuloilla mielekkäämpi elintaso. Enemmän vapaa-aikaa ja vähemmän työtä toimii reseptinä stressaantuneille suomalaisille. Kesälomaa viettävä palkansaaja herkuttelee ajatuksella sapattivuodesta ja matkoista paratiisisaarelle. Ilo saattaa olla ennenaikainen, mikäli kesän antia on uskominen. Suomi-Areenan keskusteluissa vähempään tyytyvät ja kiireettömät torpedoitiin laiskureina.
Tilausblogi:115-vuotias, joka lensi luudalla
Aihe: MIKS DUMBLEDORE KUOLI!? Vaaditut sanat: ilkimys, vihulainen, kaksinaamainen Nimimerkki: J. ÄSTI Miksi Dumbledore kuoli?
Näillä säädöillä!:Useampi ilta oopperassa
Italialainen Carlo Agostino Badia sävelsi vuonna 1692 oopperan Opera d´Alvilda in Abo, jonka tapah-tumapaikkana on Suomen rannikko ja Turku - "Abo, metropoli della Finlandia".
Maisematutka:Kiitos, kerään pulloni itse!
Pullomummot ja pikkupojat tekivät kovaa tiliä viikonloppuna. Oluttölkit ja muoviset pullot herättivät kerääjissä jopa kilpailua. Osa kerääjistä kartuttaa urheiluseuran kassaa, toiset taltioivat tuotot omaan käyttöön. Tiedän kokemuksesta, että tekevät hurjan kovan työn välillä hikisissäkin oloissa. Yhteisten alueiden siivoaminen ja ekologisuus on kannatettavaa kaikissa muodoissa. Jotain jäi puuttumaan. Nautin tämän kesän jazzit verkkoaidan väärällä puolella ja tein havainnon.
Elämää NiceFutiksessa:vierailuja lisää!?
Takana voitto tps:stä, tasapeli ilveksen kanssa ja häviö hjk:ta vastaan. Viimeisimmästä rumat numerot ja huono peli. Katse eteenpäin johon onneksi Turtiainenkin pääsee taas yhden pelin huilin jälkeen mukaan(pelikielto). Vierailulla joukkueessa oli myös Anu Hofren(hoffa) harmi vaan kun oli lyhyt vierailu kun jatkoa ei enää saatu. Jos vaikka tuolta Rauman suunnalta yks tyttö tulis haistelemaan loppukaudeksi liigan pelejä ja tutustumaan kovempiin peleihin :) ..nämä on omia höpinöitäni ja ajatuksia jotka ei ole huhuja! Monta peliä on vielä jäljellä eikä ikinä tiedä mitä tapahtuu.. tehoja ainakin lisää tarvittaisiin..
Verkko-Birgit:Näin ehkäiset mielialan ylikunnon
Näin loman aattoviikkona on hyvä muistaa, kuinka moni asia maailmassa on edelleen pielessä. Yltiöpäinen myönteisyys kun voi johtaa ylikuntoon.
Tilausblogi:Futisjoukkueen vaihtaminen on miesten huorausta
Aihe: Miksi vaimoa, työpaikkaa ja autoa saa vaihtaa, mutta jalkapalloseuraa ei?
OP:n talousblogi:Inflaatio?
Maisematutka:Jazz ja hyvinpukeutuva juhlakansa
Nyt passaa olla porilainen. Kaduilla kuhisee väkeä ja joka puolella tapahtuu niin että heikompaa hirvittää. Iltauutisissa ei paljon muita kotimaanaiheita olekaan, kuin poliitikkojemme lausunnot ja sanomiset Suomi Areenalla. Toisenkin havainnon tein tänään. Omituisen hyvinpukeutuvaa jazz-kansaa velloo ulos metallihohtoisista autoistaan. Lienevätkö kaikki paikallisia ollenkaan vai ovatko vain juhlaviikon ajaksi sonnustautuneet ja jättäneet tuulipuvut kaappiin. Viikko tarjoaa sitä paljon puhuttua silmänruokaa kaikilla mausteilla.
Media-alalla virtuaalinaisenkin pitää olla ennakkoluulottomasti etukenossa. Ostin siis minäkin uutuusleipää, sitä vähähiilihydraattista.
Maisematutka:Silppurien aika
Tienvarsikukat saavat pian kyytiä, silppurit tulee ja katkoo. Aikataulu taitaa olla hitusen myöhässä, kävivät viime vuonna heti heinäkuun alussa. Kuulemma eivät kustannussyistä käy kuin kerran kesässä, ja siksi vasta nyt. Jos leikkaavat aikaisemmin, ehtii varret vielä nousta pystyyn. Mikä katastrofi jos näin kävisi!
Tilausblogi:Pullamössön vastaisku
Aihe: Ovatko nuoret laiskoja? Vaaditut sanat: nuorisotyöttömyys, kesätyöt, laiskuus Nimimerkki : Kesätyöläinen
Verkko-Birgit:Haudattujen käytöstapojen muistolle
Sylvään koulun rehtorista kanneltiin oikeuskanslerille, kun hän puuttui alaikäisten huonoon käytökseen. Ennen vanhaan tuolla perusteella olisivat luupin alle joutuneet kokonaiset kyläkunnat.
Elämää NiceFutiksessa:Ensimmäinen kotivoitto
Maistuipa hyvältä kotivoitto. Satoi aika rankasti mutta se ei haitannut ja pelikin oli kokoajan meidän hallinnassa. Oben ulosajo ei ole hyvä juttu mutta kaksi peliä ja on taas mukana. Tauko tuli kyllä yvään kohtaan niin saadaan paranella kolhuja ja ollaan taas paremmassa kunnossa kohtaamaan tps torstaina.
Tilausblogi:Jumissa känniriitissä?
Aihe: Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa baarissa? Vaaditut sanat: Seitinohut päiväkänni, hiusrajapöhnä eli niin sanottu natupöhnä, taxi ja vodka Nimimerkki: Lionel Massi
Maisematutka:Suomi lukee taas
Kirja kuuluu suomalaiseen kesään ja sillä saralla eletään juuri nyt vuoden vilkkainta aikaa. Vanhojen kirjojen myyntitapahtuma kerää Sastamalaan eli entiseen Vammalaan tuhansittain kirjoihin hurahtaneita tai muita kiinnostuneita. Kirjan ympärille on nivottu kohderyhmää kiinnostavia oheistapahtumia ja kuuluu vuosittain virstanpylväänä kesäiseen matkailuhumuun.
Näillä säädöillä!:Viihteelliset vampyyrit
Maisematutka:20 tapaa käyttää sanomalehteä
Omassa taloudessani sanomalehti ei ole kertakäyttötavaraa. Olen Niksi-Pirkan tyyliin listannut uusia käyttötapoja. Tässä muutamia:(valkoiseen asuntoon kaikki vinkit eivät painomusteen takia sovellu)
Verkko-Birgit:Jouluruuhkia odotellessa
Se on sitten juhannus ja matka kohti syksyä alkaa. Seuraavaan juhlakohkaamiseen on enää puoli vuotta aikaa.
Vaihtoon!:Sydanhan tassa sarkyy
Viimeinen paivani taalla... Itkettaa ja haluan kiljua ja karjua! Miksi!!!!!!
Tilausblogi:Banja-neitsyyden menetys
Aihe: Maatuska meni saunaan Vaaditut sanat: Maatuska, saunavihta, skool Nimimerkki: Med kärlek från Vasa
OP:n talousblogi:Veroa yli 100 % tuloista?
Uusi hallitus on nostamassa pääomatuloveroa. Uudeksi veroasteeksi on tulossa 30 %. Mikäli pääomatulo ylittää vuodessa 50 000 euroa, vero nousee 32 %. Ensimmäinen ajatus on oikeudenmukaisuus – maksetaanhan suuremmista palkkatuloistakin korkeita veroprosentteja. Mutta onko asia näin yksinkertainen?
Verkko-Birgit:Uusinta voi vaarantaa muistosi
Lapsuuteni jännittävimmät kesämuistot liittyvät kuviin ja ääniin. Ne eivät kylläkään tulleet luonnosta.
Vaihtoon!:Paahdetta piisaa
Ihmeitä siis tapahtuu… Tietokoneeni toimii taas, lähes kahden kuukauden kenkkuilun jälkeen. Vaikka harmikseni koneeni ei tallentanut kirjoitustani, jonka oli tarkoitus olla tämä seuraava blogi. No, eikun muistia verestelemään…
Verkko-Birgit:Eläinhäiriköt kerralla kuriin!
Helsinki on palkannut kaksi nuorta, tytön ja pojan, häätämään lokkeja Kauppatorilta. Tästäkö ratkaisu työttömyyteen?
Maisematutka:Lajittelu on taitolaji!
Viitaten taannoiseen blogiini jatkan kierrätyksen ja lajittelun ihmeellisessä maailmassa. Porin keskustan kerrostalon roska-astioilla tein taas hirmuisen löydön: lasinkeruupönttöön oli heitetty läpinäkyvä muovipussi, jonka sisällä oli kolme viinipulloa ja yksi kannellinen, lasinen hillopurkki.
OP:n talousblogi:Suvivirsi ja eläkkeet
Olin viikonloppuna PSYL:ssä kevätjuhlassa, jossa 9-luokkalaiset saivat peruskoulun päättötodistuksensa. Oli mukava kuulla suvivirsi. Rehtorin puhe oli hyvä ja oppilaiden musiikkiesitykset olivat hienoja. Kokonaisuudessaankin tapahtuma oli oikein onnistunut. Jossain vaiheessa tilaisuutta aloin mietiskelemään todistuksen saaneiden nuorten tulevia työuria, omaa ikääni ja eläkkeitä.
(R)evoluutiota Satakuntaan:Paras puolue!
Mitä yhteistä on Islannilla ja Suomella? Lievä hulluus. Eristäytyneisyys. Omaperäisyys. Harvinainen kieli. Rikas kulttuuri. Humalahakuinen juominen. Tasavalta. Presidentti. Vahva yhteys luontoon. Kansantarut. Ja protestivaalit! Islannin kuntavaalit voitti viime vuonna talousromahduksen jälkimainingeissa absurdi Paras Puolue (Besti Flokkurinn). Protestivaalien sadon korjasi satujen saaren suosituin näyttelijä, koomikko, käsikirjoittaja ja kulttuurin sekatyömies Jon Gnorr. Vitsiksi perustettu puolue Besti Flokkurinn keräsi yli kolmanneksen Reykjavikin äänistä ja puolue nousi suurimmaksi puolueeksi. Gnorrista tuli Reykjavikin pormestari.
Maisematutka:Ikärasismi vai –realismi
Työkulttuuri on harpannut kauas ihanteistaan ja vain osittain on kehitys kulkenut parempaan suuntaan. Porin kaupungin siivoojien työmäärän mitoitus nosti esille työntekijöiden ikääntymisestä johtuvan väsymyksen ja toisaalta myös kyllästymisen. Keski-ikäisen elämä on jo tasaista, eikä suuria vaihdoksia enää toivota. Moni odottaa vuosien päässä koittavaa eläkettä, mutta takuuvarmasti se on tulossa julkisella sektorilla. Tervettä työntekijää ei kunnissa passiteta ennenaikaiselle eläkkeelle, mikä todennäköisesti samalla tarkoittaisi pienempää eläkesummaa.
Puuvillan ikkuna:Kohti kansainvälistä yliopistokeskusta
Palasin puuvillaan ja yliopistokeskukseen viime helmikuussa 2,5 vuoden poissaolon jälkeen. Paluu on ollut hieno! Koko yliopistokeskuksen väki on ottanut uusvanhan työntekijän upeasti vastaan ja henki keskuksen sisällä on mitä parhain.
Maisematutka:Kesäravintolan remontti ja kesän muut riemut
Kirjurin 100-vuotiaalle kesäravintolalle osoitettiin kaupungin budjetissa melkoinen summa remonttirahaa. Jossain vaiheessa uutisoitiin massia tarvittavan huomattavasti enemmän, julkisuudessa on esitetty puoli milliä. Ilmankos kaatuu seinä jos toinenkin, nähtävästi jugend-ravintola modernisoidaan kertaheitolla kuntoon. Mielipideosasto huutaa verkossa äkäisiä kommentteja.
OP:n talousblogi:Mikä on päivän kuumin kohde?
Maisematutka:Urheilun karkeat kuviot
Valtiovalta, viranomaiset ja poliitikot kohdistavat opiskelijoihin suuria toiveita ja vaatimuksia. Peruskoulunsa tai lukionsa päättävien pitäisi päästä nopeasti jatko-opintoihin, yliopistoihin, ammattikorkeakouluihin tai sitten puhtaasti ammatillisiin opintoihin ja suorittaa sitten sujuvasti nämä jatko-opintonsa ja siirtyä ilman mitään viivytyksiä työmarkkinoille.
Näillä säädöillä!:Harras hetki
Pääsiäinen meni, mutta passio jatkuu. Tanssiteatteri Erin teos on nähtävillä vielä heinäkuussakin, mutta C.H. Graunin pääsiäisoratorio esitettiin vain pääsiäissunnuntaina ja komeasti esitettiinkin.
Verkko-Birgit:Miljonääri-Päivi Ulvilan kierrokselle
Televisiosta jokseenkin tuttu ruotsalainen miljonääriäiti Päivi Hacker (o.s. Halme) pitää äkkiä kutsua kotiseudulleen Ulvilaan ennen kuin Ulvila pakkoliitetään johonkin.
Vaihtoon!:Kesa saapuu
Pahoitteluni kaikille lukijoille taman blogin viivastyksesta. Oma koneeni kaatui viimeksi kirjoittaessani, joten nyt sitten saatte lukea tekstia ilman pisteellisia kirjaimia.
Elämää NiceFutiksessa:Uusia tuulia
Piristynyt ilmapiiri selkeästi havaittavissa torstaina harjoituksissa. Uusi valmentaja Mikko Mannila esitteli lyhyesti itsensä ja toi mukanansa uutta potkua joukkueelle.
Verkko-Birgit:Perusarvot kunniaan myös muodissa!
Tietävät kertoa, että vyölaukut tulevat takaisin muotiin. Aivan mahtavaa, on tätä odotettukin!
Maisematutka:Koskela komppanianpäälliköksi, Porissakin!
Pitkästä aikaa asiallisia uutisia Porin rakennusrintamalla. Itätullin päiväkodin kauppa ei toteudu aiemmin sovitulla hinnalla - kiitos kansalaisaktiivisuuden! Kaupunki oli tehnyt saunailtasopimuksen rakennusyhtiön kanssa, mutta joutuu ilmeisesti ainakin nostamaan hintaa.
Verkko-Birgit:Varovasti sen tippaleivän kanssa!
Suomalainen media suhtautuu vappuun vastuullisen varoittavasti. Minäkin haluan kantaa korteni kekoon.
Maisematutka:Kesän makuja
Kesän tulon arvaa mielipidekirjoituksista. Suomalaisille kesäravintola ja terassi ovat lähes pyhiä, eikä niiden kanssa sovi leikitellä. Ties monettako vuotta on johtavana puheenaiheena Lautta - saako se jäädä vai pitääkö se poistaa. Tänä vuonna se saa lähteä jokimaisemasta juuri ennen kesäkauden alkua. Korvaavaksi juottolaksi ei ole tulossa mitään. Tämä ei hyvä.
OP:n talousblogi:Miksi hinnat vaihtelevat?
Verkko-Birgit:Valta tulkoon kansan luo!
Nyt kun kansa äänesti tavallista innokkaammin, uusi eduskunta voisi kiittää kiertämällä maakunnissa. Vähän niin kuin tivoli.
Puuvillan ikkuna:Yritysetiikka – tulevaisuuden kilpailuetu
Pitäessäni strategisen liikkeenjohdon kurssilla luentoa yritysetiikasta, eräs miesopiskelija, joka myös toimi erään yrityksen toimitusjohtajana, totesi: ”Minun tehtäväni yrityksen johtajana on pitää huolta yrityksen kannattavuudesta. Tosibisneksessä etiikka on kaukana. Se on vain akkojen höpötystä.”
(R)evoluutiota Satakuntaan:Jytkyjä ja pusuja!
Jytkyjen jytky. Protestivaalit. Muutosvaalit. PERUSvaalit. Toinen EU –äänestys. Tuulipukuvaalit jne. Vuoden 2011 eduskuntavaalit olivat kirjaimellisesti historialliset. Satakunnasta tuli kertaheitolla läpeensä persu. Entä saivatko demarit ja vasemmistoliitto todellakin torjuntavoiton? Keskustan kohtaloksi tuli veret seisauttava rökäletappio. Perussuomalaiset saivat mitä hakivat, mutta pölyn laskeuduttua kannattaa katsoa mitä muuta tapahtui.
Puuvillan ikkuna:Rappio! Turhan tutkijat kokoontuvat Porissa
” ’Digitaalisen mediaurheilun kuluttaminen’ huoh. Mä taidan tehdä gradun vaikka makkaran syönnistä tai marjojen poimimisesta. Hyädyttää varmasti yhteiskuntaa yhtä paljon :D :keskari:” (Kommentti tutkimuspyyntöön mediaurheilun tutkija Riikka Turtiaiselle.)
Verkko-Birgit:Festivaari, tuo mammasi Porispereen!
60-vuotiaat pääsevät kesällä ilmaiseksi Porispere-festivaaleille. Porilla on vihdoinkin tarjota matkailijoille jotain aivan uutta.
OP:n talousblogi:Kaikki äänestämään!
Verkko-Birgit:Hangen alta
Monelle ihmiselle kevät alkaa siitä, kun koirankakat paljastuvat lumen alta. Minä taas tiedän vuodenajan vaihtuneen, kun syksyn kiireissä pihalle unohtuneet tykötarpeet ilmestyvät näkyviin.
Koulutuksen suoma etu:Keikkaa pukkaa
Sainpa viikon lomailtuani veren kiertämään päässäni asti ja tein huomioita ympärilläni pyörivistä projektityöläisistä ja rocktähdistä.
OP:n talousblogi:Miksi sijoittaminen on niin vaikeaa?
Olette varmaan kuulleet tarinoita loistavista sijoitusvoitoista. Joku teki aikoinaan Nokialla kovia voittoja, toinen osti Metsoa oikeaan aikaan ja kolmas on tienannut OP-Venäjällä. Kyllä näillä kaikilla on voinut tehdä upeita voittoja, mutta myös kovia tappioita. Ja ainoastaan oikeaan aikaan markkinoilla mukana oleminen on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.
Näillä säädöillä!:Sojiku 4, suomalais-japanilainen iltapäivä
Sojiku 4 oli pieni matka Japaniin. Arkkitehti Riitta Salastie kertoi aluksi japanilaisesta arkkitehtuurista. Kuvia olisi mieluusti katsonut isompana ja enemmänkin. Esitys oli kuitenkin hyvä ja valaiseva ja vihreä tee hyvää.
Maisematutka:Oma vaalikone
Vihreät ja perussuomalaiset löysivät yhteisen linjan äänestettäessä Jussilan talon säilymisestä. Jussila sai kaksi ääntä. Suurten puolueiden jäsenet joko noudattivat ryhmäkuria tai sitten vielä pahempaa- vanhojen rakennusten säilymistä ei vieläkään pidetä Porissa minkäänlaisena arvona. Money talks!
Puuvillan ikkuna:Ikaroksen toiveet
Se murhe, mi eilen mun murtaa oli, Suli hymyks, kun tänään suurempi tuli – Koska tulee se suurin, se suurin?
Vaihtoon!:Hyvästi blondi! (ainakin se ulkoinen)
Verkko-Birgit:Anteeksi kuinka?
Jokainen ihminen kuulee joskus mitä sattuu ja lukee miten sattuu. Nolojen tilanteiden maailmanennätysnaisena olen tässäkin lajissa mestari.
Puuvillan ikkuna:Älä itke vuokseni, Pori
Porissa ollaan virittäydytty taas kevään tullessa SM-liigan pudotuspeleihin. Tänä vuonna Ässät ovat pärjänneet hyvin runkosarjassa ja se onkin nostanut kaupunkilaisten odotuksia. Ässät eivät ole kuitenkaan vielä kahdessa ensimmäisissä otteluissaan saaneet kaipaamiaan voittojaan.Tämän luoman lehtikirjoittelun varjoon on jäänyt Porin yliopistokeskuksessa käytävä erilainen taistelu olemassaolosta.
OP:n talousblogi:Markkinoilla on riskejä - aina
Kirjoitin vuoden ensimmäisenä arkipäivänä 3.1. sijoitusmarkkinan näkymistä vuodelle 2011. Ennustin hyvää markkinakehitystä, mutta totesin riskejäkin olevan markkinoilla. Erityisenä riskinä mainitsin laajalle leviävän valtionlainakriisin.
Maisematutka:Pelaajat vaihtuu, peli on sama
Aittaluotoon suunniteltiin paperiteollisuutta 1890-luvulla. Asukkaat häädettiin Toejoelle vedoten asuntojen huonokuntoisuuteen ja epähygieenisyyteen. Asukkaiden vastustus ei tuottanut tulosta, suurteollisuus määräsi tahdin.
Näillä säädöillä!:Passiota ja politiikkaa
Verkko-Birgit:Uurnilla tavataan?
Meidän Repe on aina ollut laiska äänestäjä. Vaikka mies on 1970-luvun nuoria, politiikan suhteen hän kulki silloinkin umpiunessa. Pientä havahtumista oli nähtävissä vain kerran.
Pystykorva:Mustana ilman sokeria
Kahvi on muutakin kuin tumma kuuma juoma. Joillekin se on elämää ylläpitävä voima, polttoaine.
OP:n talousblogi:Työpaikkojen tuho ja synty
Jokainen menetetty työpaikka on niin yhteiskunnan kuin erityisesti työpaikkansa menettäneen yksilön kannalta onnettomuus. Ja irtisanomisuutiset ovat nykyään valitettavan yleisiä. Kolikon toinen puoli on kuitenkin jatkuva uusien työpaikkojen synty ja tämä uusien työpaikkojen virta peittyy uutisoinnissa valitettavasti irtisanomisten taakse.
Verkko-Birgit:Aukko sivistyksessä: Silviolta jäi Satakunta näkemättä
Kyllä ottaa päähän, kun Berlusconia ei viety Kankaanpään Vihteljärvellä, vaikka hyvin tiettiin, että siellä oli poliitikkojen potkukelkkakisa.
Maisematutka:Porilaisen maiseman kehitystarinat
Vaihtoon!:Minäkö blondi?
(R)evoluutiota Satakuntaan:So What, Pohjois-Satakunta?
Pohjois-Satakunnasta on tulossa hyvää vauhtia etelän Kainuu ilman radikaalia käännettä. Tämän vuoksi Kankaanpään, Jämijärven ja Parkanon kuntaliitosselvitys on hyvä asia. Ehdottomasti. Selvitys on aina selvitys, mutta Pohjois-Satakunnan vuoksi jotain on aina parempi kuin ei mitään. Alueen on korkea aika omaehtoisesti laittaa stoppi 1980-luvulta alkaneelle supistumiskierteelle.
Verkko-Birgit:Savuna ilmaan
Ajatelkaa, jos käykin ilmi, että pieni Suomi savutuskaasuinen on syyllinen ilmaston lämpenemiseen?
OP:n talousblogi:Sijoittaisinko raaka-aineisiin?
Puuvillan ikkuna:Satakunnan syyskesä synkkää aikaa - vai onko sittenkään?
Satakunnan muuttovirroissa on havaittavissa mielenkiintoinen piirre.
Verkko-Birgit:Varoitus: Vuodenaika vaihtuu!
Vuodenaikojen vaihtelun armoilla eläminen voisi käydä kohtalokkaaksi, jos meillä ei olisi iltapäivälehtiä.
Näillä säädöillä!:Älykästä teatteria aikuisille
Maisematutka:Porilaista epäluuloa
Verkko-Birgit:Vallankumous ei iske nojatuoliin
Matkustaminen on nykyään ihan syvältä, kun ei koskaan tiedä, milloin alkuasukas pistää vallankumouksen pystyyn ihan turistin rantatuolin tuntumaan. Siitäkin huolimatta, että se tuoli on selvästi Hobby Hallin pyyhkeellä varattu.
Näillä säädöillä!:Musikaali-ihmisiä
Puuvillan ikkuna:Vanha koirakin oppii istumaan
Vastoin arkiuskomusta aikuinenkin oppii uutta ja aikuinen se vasta oppiikin. Jokainen kohtaa työelämässä ja jopa kotisohvalla, digiboksien ja nettien keskellä, kehittymisen haasteet. Kaikki osallistuvat muuttuvassa ympäristössä oppimistalkoisiin. Elinikäinen oppiminen ei ole kulunut klisee, sen on jokainen saanut tuntea nahoissaan, vaikkapa pankkiasioitaan hoitaessaan. Porin yliopistokeskuksessa on lukuisia maisteriohjelmia, joissa opiskelijat ovat aikuisia.
Näillä säädöillä!:Taiteilijoiden apurahat pitkävedon kohteeksi!
Maisematutka:Maisterilla on halvemmat videot
Melkoinen elämänmuutos oli aloittaa täysipäiväisenä opiskelijana Porin yliopistokeskuksessa syksyllä 2001. Epäileviä kommentteja tuli suunnalta jos toiseltakin. Lähes 40-vuotiaan ei enää arveltu hyötyvän opiskelusta. Toisin sanoen saatettiin epäillä sijoittumista työmarkkinoille tutkinnon jälkeen. Kyseessä ei ollut muunto- tai lisäkoulutus, mikä olisi ehkä ymmärretty paremmin kuin täysin uuden alan opinnot.
Vaihtoon!:Urheilun täyteistä elämää
Pystykorva:Pystykorvan paluu
Jos ei lähde, ei voi palata. Pystykorva on nyt back.
Näillä säädöillä!:Kasvaminen kulttuuriin
Siperia:Viimeinen puolivuotinen
Viimeinen puolivuotinen lähti käyntiin tuossa hetki sitten, eikä hassumpaa täällä elo olekaan. Tulen ikävöimään täältä joitain ihmisiä kovastikin, ja olemme jo suunnitelleet tapaavamme jossain vuosittain. Tulen myös kaipaamaan tätä Tyumenin säätä: pitkä kesä, lyhyt syksy, pitkä talvi, lyhyt kevät. Mutta on se vaan niin sanomattoman ihanaa muuttaa takaisin kotiin!
Koulutuksen suoma etu:Vaihtelu virkistää?
Uutisista on saanut lukea monia väijyvästä alan vaihdosta ja syrjäytymisvaarasta. Meneekö koulutus hukkaan alaa vaihdettaessa? Mitä keksitään työelämästä etääntyneille oppineille? Seuraavassa runsaasti kysymyksiä keväisten iltojen ratoksi.
OP:n talousblogi:Pori voitti Kiinan!
OP:n talousblogi:Tuottavuus määrää elintason
(R)evoluutiota Satakuntaan:"Poris sul menee nii kaua hyvin, ku alkaa mennä hyvin"
Ässien ässältä, ikonien ikonilta Veli-Pekka Ketolalta lainattu viisaus kiteyttää olennaisen Porista ja porilaisuudesta. Pori kasvaa ensimmäisen kerran 30 vuoden vapaan pudotuksen jälkeen. Pori selvisi muun Satakunnan tavoin vähin vaurioin taantumasta. Ilmassa on paljon lupaavia merkkejä, mutta, mutta ja vielä kerran mutta.
Näillä säädöillä!:Hämmentävä teatteriesitys
Puuvillan ikkuna:Humanistin havaintoja aikuishäissä
Puhuttu kieli mukautuu ympäröivään todellisuuteen ja muokkaa sitä. Uudet sanat antavat uusille ilmiöille sisältöä ja uusille ilmiöille on keksittävä nimityksiä. Kumpi tässä kielellisessä pelissä tulee ensin, ilmiön muna vai kielen kana, on toissijaista. Olennaista on, että maailma muuttuu ja kieli elää muutoksen mukana.
Maisematutka:Voltti ja Jussila
Vaikka Eurajoen kyläraitilla ei kirkon lisäksi olisi kuin yksi ennen 50-lukua rakennettu talo, ei haittaa. Puretaan sekin pois ”huonokuntoisena” ja rakennetaan tilalle kirjasto. Vain barbaari rohkenee vastustaa kansansivistyksellistä toimintaa, joten hyvä veto sinänsä. Saadaan raitille yhtenäinen, urbaanin moderni ilme. Porissakin halutaan eroon 30-luvun tyyliä edustavasta Jussilan talosta.
Verkko-Birgit:Jeesus tuli Twitteriin
Sosiaalisessa mediassa ovat nyt sitten ilmeisesti kaikki, kun Jeesuskin tuli Twitteriin.
Vaihtoon!:Huh huh mitä menoa
Verkko-Birgit:Lopunaikoja odotellessa
On odotettavissa, että 8.1. 2011 Porissa annetun profetian myötä miljoonat ihmiset kautta maailman syöksyvät Facebookista ihmisten ilmoille. Siinä on kuulkaa vaaransa!
Puuvillan ikkuna:Pori on surkea kaupunki!
Kun puolisen vuotta sitten muutin Tampereelta Poriin, katsoin Puuvillaa sivuuttaessani sisään sen ikkunasta ja huokasin. Kuollut kaupunki, liekö opiskelijariennoista täällä kuultukaan. Suunnitelma oli selkeä, pakertaisin maisteriohjelman läpi niin vauhdikkaasti kuin suinkin ja häipyisin. Minulle kovasti mainostettua Pori-ahdinkoa taittamaan olin sopinut aktiivitoiminnasta Porin kauppatieteen ylioppilaiden ainejärjestön, siis Porin Kylterien, kanssa. Liekö sekin vain sana paperilla ja viikottainen kahvihetki jäsenilleen, tuumin.
Maisematutka:Sairausalalla pyyhkii hyvin
Porissa totisesti kelpaa sairastella. Uusia terveystaloja nousee kuin sieniä sateella. Välillä on vaikea uskoa, että väestön keskimääräinen terveystaso olisi noussut. Terveyspalvelujen alituinen lisääntyminen antaa olettaa toisin.
Murhamysteeri:Vapaa-aikanakin murhataan!
Murhamestareilla oli joulun alla niin paljon vapaa-aikaa, että sitä piti täyttää ihan uudella projektilla. Murhaprojektilla kuitenkin. Osallistuimme Ylen kuunnelmakilpailuun, tietenkin jännityskuunnelman sarjassa. Lehtikullattu kuolema sijoittuu vuoteen 1954 ja Porin Teatteriin. Kymmenminuuttisessa murha on juuri tapahtunut ja sitä selvitellään takaumien ja kuulustelujen kautta. Kuuntelijakin voi yrittää arvata syyllistä.
Verkko-Birgit:Vastatkaa edes!
Nytkin moni opiskelija odottaa postia, joka kertoisi, miten kävi kesätyömarkkinoilla. Osa nuorista hakijoista ei saa mitään tietoa. Ei edes ilmoitusta hylkäämisestä.
OP:n talousblogi:Sijoittajan vuosi 2011
Murhamysteeri:Valehtelemisen taito
Miten sitä sanotaankaan: "Mitä enemmän valehtelee, sitä enemmän joutuu valehtelemaan"? Tämä pitää todistetusti paikkansa. "Yksityiskohdat tekevät valheesta uskottavan." Ehkä, mutta niiden määrän lisääntyessä kiinnijäämisen vaara lisääntyy samassa suhteessa.
Verkko-Birgit:Kansa kolasi - miehet kertovat
- Taistelu on voitettu. Maa on taas meitin. Vähän raja-aluetta jäi viholliselle. Mutta kesällä sillekin tulee noutaja!
Koulutuksen suoma etu:Tarina kolmesta viisaasta työttömästä
Joulu, juhlista kallein, on nyt sitten edennyt kaikista pyhimpään vaiheeseensa, alennusmyynteihin. Muistakaamme kuitenkin tätä kilpailukauden päättävää palkintojenjakotilaisuutta pienellä tarinalla...
Puuvillan ikkuna:Ennustelua
Ennustaminen on yhteiskuntatieteille ongelma.
Verkko-Birgit:Jaettu joulu
- Nyt menee niin monimutkaiseksi, että lienee taas turvallisinta viettää joulu omassa pirtissä ja vain oman akan kanssa!
Maisematutka:Köyhää joulua
Joulupadat täyttyvät hyväosaisten lahjoituksista. Maassamme on köyhiä - näennäisestä hyvinvoinnista huolimatta. Ulvilassa kerättiin lahjoja lapsille, koska on olemassa perheitä, jotka eivät kykene hankkimaan lapsilleen edes yhtä lahjaa jouluksi.
Terveysblogi:Asenteella on väliä
Jokainen meistä kohtaa elämässään – oli sitten kyse siviili- tai työelämästä - ongelmia ja haasteita. Näitä ei kukaan saa elämästään eliminoitua pois. Siihen tosin voimme vaikuttaa, miten suhtaudumme näihin kutsumattomiin vieraisiin.
Vaihtoon!:Pikajuoksua keskustan läpi
Puuvillan ikkuna:Pyörät pyörimään – sanan varsinaisessa merkityksessä
Matkailu on jälleen tapetilla. Esimerkiksi Satakunnassa ollaan kovasti kiinnostuneita paitsi itse asiasta, myös sen vaikutuksista aluetalouteen. Miten asiaa voitaisiin tutkia?
Terveysblogi:Säädä itse työpisteesi
Työasennolla on merkitystä hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen kannalta. Ei ole olemassa yhtä hyvää työasentoa, vaan monia työasentoja, joista muodostuu hyvä kokonaisuus. Jokainen on fyysisesti esimerkiksi mitoiltaan erilainen. Siksi työpisteen pitää mukautua jokaisen erilaisiin tarpeisiin.
OP:n talousblogi:Kuka Satakunnassa työllistää?
Verkko-Birgit:Saako varpusen ohittaa jouluaamuna?
Mikä ihme on syynä siihen, että suomalainen viettää joulunsa murheen alhossa? Monissa joululauluissakin ryvetään kuoleman odotuksessa.
Maisematutka:Muistaako joku - Kaisaniemen?
Muistaako kukaan Kaisaniemeä Porin keskustassa? Kaisaniemi mainitaan Pakka ja Paali-lehdessä vuodelta 1973. Kyseessä on ollut puuvillatehtaan työntekijöiden asuintaloryhmä ja pihapiiri. Nimensä se lienee saanut naishenkilön mukaan, tai ehkä se ymmärrettävistä syistä on ollut etupäässä naispuolisten työntekijöiden asuinpaikka. Kuvatekstissä lukee, että paikalla on nyttemmin tavaratalo, mutta että Kaisaniemi on arvokas kulttuurihistoriansa vuoksi. Taloryhmän viimeisinä vuosina 1973 saatettiin kuvitella paikan muiston säilyvän ikuisesti.
(R)evoluutiota Satakuntaan:5 059 asukasta lisää ja vähän äkkiä!
Pori on väkiluvultaan sijalla 11 suurten kaupunkien joukossa. Väkiluku ei ole itseisarvo, mutta sen symbolinen merkitys on äärimmäisen suuri alueiden välisessä kilpailussa. Vaikka periaatteessa on herttaisen yhdentekevää mille sijaluvulle Pori sijoittuu väkilukuvertailussa, on käytännössä tilanne kokonaan toinen. Porin on ehdottomasti tavoiteltava paikkaansa takaisin kymmenen suurimman kaupungin joukossa. Mielellään kitarisat ulkona ja täysin palkein!
Terveysblogi:Kipua kantapäässä
Tuntuuko ensimmäiset askeleesi aamulla tuskaiselta kantapään sisäsyrjän kivun vuoksi? Sama kipu tuntuu myös, kun olet pidempään istuskellut ja lähdet taas liikkeelle.
Koulutuksen suoma etu:Lisää makaroonia näkyvissä
Heipä hei! Viimekertaisesta iloittelusta vaihdetaan taas mollisointuihin. Pääsin siis harjoitteluun erääseen helsinkiläiseen mainostoimistoon lokakuun alusta alkaen. Näyttää kuitenkin siltä, että harjoittelun päättyessä joulukuussa joudun taas työnhaun ihmeelliseen maailmaan.
Verkko-Birgit:Tasajyvän takaa
Naispääministerimme haluaa metsästyksen kouluopetukseen (Ilta-Sanomat 20. 11. 2010). Kun hän vielä viilaa muutamaa yksityiskohtaa, vastustajat tipahtavat kuin fasaanit aidalta.
OP:n talousblogi:Miten valtiot maksavat velkansa?
Terveysblogi:Koiranilmaa
Liikkuminen ja ulkoilu ovat ihmisen perustoimintoja ja myös tärkeä osa elämän kokonaisuutta, jotta voisimme hyvin. Ennen asia olikin niin, ja liikkuminen ulkona oli luontaista, mutta ihmisen toimintoja helpottamaan tullut tekniikka on passivoittanut nykyihmisen monilta osin.




