Mielipide
Päivitetty 11.2.2012 04:22, julkaistu 11.2.2012 04:00

Tiukka ei pakkoliitoksille!

Valtiovarainministeriön asettama työryhmä ehdottaa Suomeen 69 kuntajakoselvitysaluetta. Vaikka ehdotuksessa ei mainita pakkoliitoksia, olen täysin varma, että hallitus ajaa vielä kuntauudistuksen läpi niin, että pakkoliitoksiltakaan ei vältytä.

Satakunnassa on tätä nykyä 21 kuntaa, uudistuksen jälkeen viisi. On myös mahdollista, että Satakunnan maakunta on uudistuksen jälkeen niin pieni, että maakunnan asioita on hankala enää ajaa. Pakkoliitosten vaikutuksesta väkimäärä maakunnassa saattaa vähentyä, jolloin eduskuntaan valittavien edustajienkin määrä vähenee. Näin ollen uudistus vaikuttaa koko maakuntahallintoon.

Selvitysalueeseen kuuluvat Eurajoen lisäksi Rauma ja Pyhäranta. Eurajoen kunnan ja kuntalaisten pitää saada päättää omista asioistaan myös tulevina vuosikymmeninä. Pakkoliitosten jälkeen niin ei enää ole. Kyläkoulut ja lukio lakkautetaan, liikuntapalvelut huononevat eikä ennaltaehkäisevään terveyden huoltoon enää satsata.

Eurajoen kunta on tähän mennessä satsannut kuntalaisten palveluihin paljon. Tänä vuonnakin kunta investoi yli 10 miljoonaa euroa: esimerkiksi Jokisimpukkaa ja viemäriverkkoa laajennetaan, katuvaloja uusitaan ja rakennetaan lisää, kunnan omaa tiestöä parannetaan keskustan alueella.

Tulevaisuuden hankkeita investointilistalla ovat esimerkiksi monitoimihalli sekä eri kyläkoulujen peruskorjaukset ja laajennukset. Jos esimerkkien kaltaisia investointeja halutaan tehdä, ne on tehtävä ennen pakkoliitoksia, sillä sen jälkeen ne eivät enää onnistu.

Eurajoen pitää säilyä itsenäisenä kuntana, jotta pystymme turvaamaan kuntalaisille heille kuuluvat palvelut. Samalla pystymme pitämään Eurajoen myös elinvoimaisena ja kiinnostavana myös tulevaisuudessa. Olen tiukasti pakkoliitoksia vastaan.

Teppo Uusi-Uola

Eurajoki


AVAINSANAT:

Kommentit (8)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)9.5.2012 19:55

Asun kunnassa, jossa 6 vuoden kuluttua aloittaa 40 ala-asteen ekaluokkalaista. Kunnassa yli 65-vuotiaat ovat vahvasti sitä mieltä, että kunnan itsenäisyys on säilytettävä hinnalla millä hyvänsä. Kunnan tulevien vuosien koko rahoitus keskittyy yläasteen-keskuskeittiön-kirjaston homehtuneen kiinteistön uusimiseen. Korjaus väh. 8 milj. ja uuden rakentaminen väh. 11 milj. euroa.
Kun ajattelen suomalaisten kuntien kokoa ja taloutta, hinnalla millä hyvänsä on näiden eläkeläisten testamentti omille lapsilleen ja lapsenlapsilleen: teille jäävät velat - muuttakaa pois.
Kuka tarvitsee tällaista asuinaluetta - EU-maataloustuilla elävät muutamat tilallisetko?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.2.2012 10:42

Kuntaliitos on hyvä asia. Kun se tehdään, Olkiluodon isot verotulot eivät jää Eurajoen kirkonkylään vaan niistä hyötyy laajempi alue koko maakuntaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 13:37

Olkiluodon verot jakautuvat lähikunnille lähivuosina

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 20:20

Ilman Ydinvoimalaa Eurajoella olisi sama kohtalo kuin muillakin kepulaisilla maatalouspitäjillä. Ei verotuloja ei tulevaisuutta ilman sosiaalitukea.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.2.2012 09:53

Kai sen nyt jokainen käsittää millä rahoilla Eurajoki paukutta henkseleitään. Jos ydinvoimala olisi rakennettukin jonnekin muualle niin kyllä Eurajoellakin oltaisi samassa lirissä kuin muissakin kunnissa.
Niin, se oli Ahlainen minne se piti alunperin rakentaa...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.2.2012 22:20

Rajat sitten kiinni ja katsotaan kuinka Eurajoki pärjää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.2.2012 18:11

Kokolailla paskapuhetta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.2.2012 11:50

Hyvä Eurajoki!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta

Satakunta

Palokunta hätyytti kissan alas männystä

Palokunta pelasti männystä kissan, joka oli viettänyt kymmenen metrin korkeudessa jo kaksi päivää Nissiläntiellä Ulvilassa. Uudenkoiviston VPK sai ilmoituksen...
10 kutia
Blogit
 
 
SK Facebookissa
MAINOS
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot