Satakunnan Yrittäjät

Pk-yritysbarometri: Satakunta suhdanneodotuksissa ohi koko maan keskiarvon

Valtakunnallisesti pienten ja keskisuurten yritysten odotukset suhdannenäkymien kehityksestä on jatkunut myönteisinä syksystä 2016.

Pk-yritysbarometri: Satakunta suhdanneodotuksissa ohi koko maan keskiarvon

Investoinnit ovat lähteneet käyntiin, tietää Markku Kivinen.

Valtakunnallisesti pienten ja keskisuurten yritysten odotukset suhdannenäkymien kehityksestä on jatkunut myönteisinä syksystä 2016. Koko maan pk-yrityksistä 44 % arvioi suhdanteiden paranevan lähimmän vuoden aikana. Lähes puolet arvioi suhdanteiden pysyvän ennallaan ja 9 % huononevan.

– Satakuntalaisten yritysten suhdanneodotukset olivat viime keväänä selkeästi heikommat kuin koko maassa keskimäärin, syksyä kohden odotukset alkoivat parantua myös Satakunnassa. Nyt suhdanteiden paranemista arvioi jo Satakunnassakin 44 % ja heikkenemistä ainoastaan 8 % eli olemme saavuttanet valtakunnallisen kehitystason. Myös investoinnit ovat lähteneet käyntiin,  toteaa Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen.

Tiedot käyvät ilmi Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön tänään julkistamasta Pk-yritysbarometrista. Taloustutkimuksen tekemään kyselyyn vastasi 4 800 yrittäjää eri puolilta Suomea. Pk-yritysbarometri julkistetaan kaksi kertaa vuodessa.

Kasvuodotukset parantuneet

Koko maan pk-yrityksissä on mahdollisuuksien mukaan kasvamaan pyrkiviä 39 %. Yritystoiminnan loppumista ennakoi 2 % pk-yrityksistä. Myös Satakunnassa suurin ryhmä muodostuu asemansa säilyttämään pyrkivistä pk-yrityksistä (38 %). Yritystoiminnan loppumista ennakoi 2 % vastaajista. Voimakkaasti kasvuhakuisia pk-yrityksiä on koko maassa ja alueella noin 10 %. Satakunnan osalta määrä on hieman suurempi kuin syksyllä.  Investoinnit ja henkilöstön koulutus ovat koko maan ja Satakunnan pk-yrityksissä eniten käytettyjä uusiutumiseen liittyviä toimia.

Epävakaa taloudellinen tilanne koetaan suurimpana kehittämisen esteenä sekä koko maassa että Satakunnassa. Myös kustannustaso ja kilpailutilanne nähdään kehittämisen jarruina.  Verrattuna syksyn 2016 tilanteeseen koetaan yleinen suhdannetilanne nyt melko selvästi pienempänä kehittämisen esteenä niin koko maassa kuin alueella.

Alueella kahdella viidestä ei ole tarvetta työllistää. Työn sivukulujen suuruus ja työvoiman heikko saatavuus estävät yrityksiä palkkaamasta lisää henkilökuntaa.

Kiinnostus yrityskauppoihin näkyy rahoitustarpeena

Joka viides pk-yritys näkee yrityskaupat mahdollisena kasvun kiihdyttäjänä. Erityisen ilahduttavaa on, että voimakkaasti kasvuhakuisista yrityksistä jopa lähes kolmannes on kiinnostunut laajentamaan toimintaansa yrityskauppojen kautta seuraavan parin vuoden aikana. Kiinnostus yrityskauppoihin näkyy myös ulkopuolisen rahoituksen tarpeena, sillä näistä noin 80 prosenttia kertoi mahdollisen laajentumisen edellyttävän rahoitusta. Omistajanvaihdokset näkyvät myös yritysten arvon kehittämisessä. Omistajanvaihdoksista ja yrityskaupoista kiinnostuneet pk-yritykset ovat aktiivisia yrityksen arvon seuraamisessa, kun taas muiden yritysten osalta kiinnostus on selvästi vähäisempää.

– Finnvera rahoitti vuonna 2016 Satakunnassa 64 yrityskauppaa, jossa kasvua edellisvuoteen oli 12 %. Euromääräisesti yrityskaupparahoitus kasvoi peräti 113 % eli 9,6 milj. euroon, Finnveran Lounais-Suomen alueen aluejohtaja Seija Pelkonen kertoo.

– Finnveran rahoittamissa yrityskaupossa oli kasvua edellisvuoteen verrattuna 12 prosenttia, kertoo Seija Pelkonen.

– Finnveran rahoittamissa yrityskaupossa oli kasvua edellisvuoteen verrattuna 12 prosenttia, kertoo Seija Pelkonen.

Lue Satakunnan alueraportti täältä

https://www.yrittajat.fi/sites/default/files/alueraportti_satakunta_kevat_2017.pdf

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Markku Kivinen, Satakunnan Yrittäjät, 050 377 8006

Rahoitus: aluejohtaja Seija Pelkonen, Finnvera Oyj, 040 573 9553

 

 

 


Kaupallinen yhteistyö

Lue myös