Blogi

Etappisika:Löytöjä

Kirjoittanut Etappisika, Julkaistu: 2.9.2009 09:27

- Ruumiiden etsijä Reino Savukoski, parhaimmat onnittelumme! Löysitte elokuun loppupäivinä jo sadannenkymmenennen ruumiinne! Vedestä se tälläkin kertaa nousi, kuten kait useimmiten tapahtuu?



- Kiitos kiitos! Sattuihan se mukavasti kesäkauden päätökseksi juu tämä löytö. Ja kyllä, sieltähän se sorsastaja vedestä nousi.

- Miltä nyt tuntuu?

- Ihan hyvät fiilikset tässä. Valmentautumisjakso meni ilman loukkaantumisia, ja oli kauden alussa sellainen kutina vähän että jos kaikki natsaa niin kyllä se sadaskymmenes on pulkassa ennen kauden loppua. Sain siihen alkuun myös arvoetsinnöissä pari nappisuoritusta, jotka antoivat hyvän psykologisen pohjan.

- Jokainen etsintä, jokainen ruumishan on erilainen. Onko kaksikymmenvuotisen etsijänuranne varrella jokin ruumis jäänyt erityisesti mieleenne?

- No tietysti se sadas on jäänyt erityisen hyvin mieleen. Se oli sellainen helteinen heinäkuun alun päivä, kun kutsu kävi. Koira mukana - mieluiten otan ruumiin ylös koiran haukulta - sitten lähdin tarkastelemaan tilannetta. Siinä meni tunteja järvellä, ja kollegojen kanssa pidettiin hieman sellaista peliäkin, voin tässä nyt kertoa että hetihän se kalmo siitä löytyi rantalepikosta kellumasta - joku edellistalvinen luistelija hokkarit jalassa ja pipo päässä - mutta oli sovittu että "ei laakasta, naatitaan". Soudeltiin iltaan asti kauniilla järvenselällä, heiteltiin vähän viehettäkin, ja vasta illansuussa tein ilmoituksen löydöstä; shampanjapullot avattiin ja olihan se aika humua siitä eteenpäin se ilta juu. Ja koko päivän vaimon luona kotona oli istunut toimittaja odottamassa jos ilmoitus sadannesta kalmosta tulee, ja sitten haastatteli vaimoa ja appivanhempia paikallislehteen. Vaimo oli käynyt kampaajallakin, kun tuli kuvakin sitten siihen.

- Kuinka ruumiiden etsijäksi tullaan? Tarvitaanko siihen jotain erityisominaisuuksia?

- Ei etsijäksi kirjoja lukemalla tulla. Siihen tarvitaan harjoittelua ja taas harjoittelua. Onneksi harjoitteluolosuhteet tuhansien järvien maassa ovat aika hyvät, juhannuksen jäljiltä saattaa näitä veneestäkusijoita kellua vähän siellä täällä. Ne ovat aloittelijoille helppoja kohteita, kaasuuntuvat hyvin ja pulpahtavat nopeasti pintaan ja näkyvät kauas.

Sitten kyllä on jokin sellainen tarkemmin määrittelemätön ominaisuus, josta on alalla hyötyä. Minä huomasin sen itsessäni jo nuorena, kun osallistuin pilkkikilpailuihin: en saanut sintin sinttiä, mutta joka kerran ainakin yksi - kerran jopa neljä - hukkunutta tarttui koukkuun. Minut diskattiin sen verran usein että jätin kalastuskilpailut sitten kokonaan.

- Olette tehnyt pitkän päivätyön ruumiiden etsinnän parissa. Mitä neuvoja antaisitte aloittelevalle etsijälle?

- Jotkut kollegani luottavat vahvasti lunisolaarisiin kalentereihin ja seurailevat kuun vaiheita, joiden mukaan sitten ruumiit siellä pinnan alla liikkuisivat ja kävisivät pyydykseen. Itse lähtisin enemmän hyvistä varusteista, sidon itse kaikki ruumisperhot ja koulutan itse ruumiskoirani, lisäksi veden lämpötila ja tuulen suunta vaikuttavat siihen, milloin nämä veijarit lipuvat siellä kaislikkojen reunoilla tai karien ympäristöissä ja milloin pysyvät pohjassa. Mutta jokainen tällä alalla toimiva suhtautuu asiaan tavallaan ja luo oman tyylinsä, en lähtisi siksi mitään kovin yksityiskohtaisia neuvoja jakelemaan. Käytäntö opettaa.

- Tehän olette tällä alalla jo saavuttanut lähes kaiken mahdollisen, onko Teillä vielä jotain tavoitteita joihin tähtäätte?

- Jos saadaan rahoitus lajiliiton kautta järjestettyä, vakaana tarkoituksena olisi osallistua Seychelleillä ensi vuonna ruumiiden etsinnän MM-kilpailuihin. Se on tämän alan arvostetuin tapahtuma. En ole vielä päättänyt, mihin sarjaan keskityn, syvimmältä naaratun ruumiin, pisimmän ruumin, painavimman tai sitten kauimmin kuolleena olleen ruumiin sarjaan. Tai ehkä rankimpana kuningaslajina tulisi kyseeseen joukkueyönaaraus, jos saadaan joukkue Suomesta kasaan. Katsotaan paikan päällä sitten.

- Onko Teillä työssänne jokin motto tai johtoajatus?

- Picassohan sen hyvin kiteytti: "Minä en etsi, minä löydän." Se on fosforivärillä minulla pelastusliivin selkämyksessä.

- Ruumiiden etsijä Reino Savukoski, kiitämme Teitä haastattelusta.

- Kiitos.

Kommentit

1
(Tuntematon) kirjoitti 2.9.2009 11:03

otsikointi oli kyllä hassu 110 ruumis,mutta musta sillä haluttiin kertoa ammattitaidosta?

2
(Tuntematon) kirjoitti 2.9.2009 17:51

Sanoisin kyllä, että kuningaslaji on kaikkinaaraus, jossa edesmennyt ruumismies Paavo Haavikko saavutti maallemme mainetta ja kunniaa moninkertaisena maailmanmestarina. Tätä lajia harrastetaan ns. Talvipalatsista käsin: rakennetaan ensin sellainen jäinen linna avannon ympärille ja työnnetään sitten kättä kyynärpäätä myöten hyiseen veteen ja hamutaan, tulisiko siellä sitä naarautta sormiin.

3
(Tuntematon) kirjoitti 2.9.2009 17:59

Seychellien jäätilanne on useimmiten kyllä heikohko.

4
(Tuntematon) kirjoitti 2.9.2009 18:15

No ei se mitään! Heikoilla jäillä vasta kivaa onkin.

5
(Tuntematon) kirjoitti 2.9.2009 18:16

minä oon ollu lomalla siellä, paloin melkein eikä ollu mitään urheilukilpailuja, uitiin vaan ihan vapaasti ja lapsilla oli uimarenkaat

6
(Tuntematon) kirjoitti 2.9.2009 18:31

mä en tajua mitä naaraamista ruumiissa on, eikö ne kaikki nouse pintaan sieltä, kun kaasuja muodostuu, toi yöperho on muuten kaunis sana

7
(Tuntematon) kirjoitti 2.9.2009 19:32

kun seuraa suomalaisia miehiä jalkapallossa voisi olla hyvä jos saisivat sitä naarautta lisää!hyvä akkapelaajat!

8
(Tuntematon) kirjoitti 2.9.2009 19:34

piti sanoa et ruumisperho on kaunis, mut jotenkin siihen tuli äkkiä yö

9
(Tuntematon) kirjoitti 2.9.2009 20:15

varmaan ammattilaisilla on sitten yöhommia varten vielä yöruumisperhot erikseen

10
(Tuntematon) kirjoitti 2.9.2009 20:22

Ysi tarkoittaa Päiväperhoa?

11
(Tuntematon) kirjoitti 2.9.2009 21:00

sellainen deneuven näköinen perho, sillä nousee yöllä ja päivällä

12
(Tuntematon) kirjoitti 2.9.2009 21:43

ihme juttuja teillä, ei kai se ruumis enää paljon kato, pyytääkö sitä deneuven näkönen perho vai joku yökkönen, ja sitten musta joukkoyönaaraus vaikuttaa lähinnä teidän valossanne jota ei tosiaan paljon ole joltain kimppakivalta, melkein raiskaukselta

13
(Tuntematon) kirjoitti 2.9.2009 22:55

taas puhuin höpöjä, piti sanoa joukkue ei joukko, urheilustahan tässä oli kyse, eikö niin

14
(Tuntematon) kirjoitti 3.9.2009 09:33

Juttu oli joteski groteski, mutta hyvä.

15
(Tuntematon) kirjoitti 14.9.2009 10:54

Kirjoitus on kaikilta osiltaan loukkaava. Maailmassa on vielä asioita, joissa vaaditaan kunnioitusta ja inhimillisyyttä. Reino Savukoski tekee arvokasta työtä ja jokaisen kadonneen löytyminen auttaa omaisia surutyössä ja elämässä eteenpäin. Onko ihminen todellakin niin raadollinen, ettei pysty ilman omakohtaista kokemusta asettautumaan läheisensä menettäneen omaisen asemaan? Hetkittäin siltä tuntuu. Toimin Etsintäveneen Tuki ry:ssä omaisten tukihenkilönä.

16
(Tuntematon) kirjoitti 14.9.2009 11:45

Selvennykseksi vielä, että Reino Savukoski ei ole antantanut haastattelua. Juttu on kirjoittajan itsensä keksimä ja kunnianloukkaus Savukoskea, yhdistyksen jäseniä,tukijoita, kadonneita ja kadonneitten omaisia kohtaan. Omaisten tukihenkilä Leena-Lydia Vepsä, Etsintäveneen Tuki ry

17
(Tuntematon) kirjoitti 14.9.2009 11:49

Etappisialta todella tyhmää tekstiä. No, jospa sattuu joskus omalle kohdalle, ymmärrys ehkä lisääntyisi.
Mielestäni anteeksipyyntö asianomaiselta olisi paikallaan.

18
(Tuntematon) kirjoitti 15.9.2009 21:16

Olipa todella groteskia tekstiä aivan tähän saakka arvostamani lehden sivuilla.
Miten on mahdollista, että tällainen tuotos on päässyt lehden "sensuurin" läpi? Vai onko tällä julkaisulla ehkä päätoimittajienkin siunaus?
Jollain lailla voisi näinkin vakavilla asioilla irvailun ymmärtää, jos haastateltavan nimi olisi yhtä tuulesta temmattu kuin moni asia tässä blogissa. Jos kirjoitetaan fiktiota, niin ei siihen sekaan voi tällaisia faktoja laittaa.
Toivon, että kukaan hukkuneen omainen ei tätä lue!
Kuolema ja suru, läheisen menetys ja pyyteetön omaisensa menettäneen auttaminen ovat niitä asioita, jotka pitäisivät olla tällaisten irvailujen aihepiirissä tabuja.
Toivottavasti tämän kirjoittaja ja julkaisun sallinut osapuoli joutuvat vastuuseen jollakin lailla. Mihin ovat kadonneet arvot edellä mainituilta tahoilta?

19
(Tuntematon) kirjoitti 15.9.2009 22:30

minä myös sydämestäni toivon ettei kukaan hukkunut tätä vaan lukisi. hörppäisi vettä henkeen vaikka, ja omaiset tarvitsisivat taas tukea ja medianäkyvyyttä.

20
(Tuntematon) kirjoitti 16.9.2009 16:02

Kuulehan, Leena-Lydia Vepsä,
onko joku täällä jossain vähätellyt läheisensä menettäneen omaisen surua? Minä en sellaista näe. Kaunokirjalllisuudesta on paha mennä sanomaan, että joku lukee väärin, mutta nyt tekisi mieleni sanoa sinulle niin. Et ole tainnut lukea kovin monta Etappisian tekstiä? Onko satiiri sinulle kirjallisuudenlajina vieras? Voisitko kuvitella meneväsi kirjastoon ja alkavasi siellä vedellä hyllystä alas teoksia sillä perusteella, että ne voivat loukata jotakuta? Mikä sinusta tämän Etappisian tekstin sanoma oli? Oletko varma, että sinun tulkintasi on sama kuin muitten lukijoitten?

Monet ihmiset ovat menettäneet läheisiään. Harva ryhtyy kuitenkaan sen tähden vaatimaan kaunokirjallisuuden keinojen ja ilmaisun vapauden rajoittamista. Liikut nyt aika huolestuttavalla alueella, Leena-Lydia Vepsä. Toivottavasti käsität sen itse.

Beibi

21
(Tuntematon) kirjoitti 17.9.2009 11:08

Tullakseen rangaistavaksi, yksityishenkilön kunniaa loukkaavan tiedon tai vihjauksen sisällölle ei ole asetettu muita vaatimuksia kuin että sen esittäminen on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä taikka halveksuntaa. Rangaistavuuden näkökulmasta ei ole väliä onko teksti satiiria. Myös saatirinen teksti voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön, luonnollisesti.

Etappisian teksti on vaihtelevassa määrin sekoitus faktoja ja fiktiota. Näiden kahden tyylilajin yhdistely on siinä mielessä ongelmallista, että lukijalle ei käy selville mikä osa seikoista on fiktioita. Kirjoittajan aiempiin kirjoitelmiin tutustumisvelvollisuus on paljon pyydetty, Beibi, ja syystä. Tätä vaatimusta ei myöskään tue se, että tekstiin löytää suoraan hakukoneesta. Tältä osin kunnianloukkausta koskevan lainkohdan maininta valheellisen tiedon levittämisestä, tekstin loukkaavuuden ohella, on ajankohtainen.

Asiassa ei ole kyse kaunokirjallisuuden keinojen ja ilmaisun vapauden rajoittamisesta, sillä mainitut vapaudet eivät ikinä ole olleet rajattomia tässä käsitellyltä osin.

22
(Tuntematon) kirjoitti 17.9.2009 16:15

Hyvä Tuntematon,
en oikein ymmärrä tätä tekstisi kohtaa: "Kirjoittajan aiempiin kirjoitelmiin tutustumisvelvollisuus on paljon pyydetty, Beibi, ja syystä. Tätä vaatimusta ei myöskään tue se, että tekstiin löytää suoraan hakukoneesta."

Siis mitä häh? Että syystäkin pyydän paljon? Että hyvä olisi ollut tutustua Sian teksteihin, mutta johan nyt on piru, kun hakukone siitä vaan heittää tekstin viattoman silmille? En tiedä, kenen kanssa minulla on kunnia keskustella, mutta en oikein seuraa logiikkaasi, Tuntematon. Vika voi toki olla minussakin.

Minua ei juuri kiinnosta juridiikka tässä. En tunne Etappisikaa, en Reino Savukoskea, en edes Leena-Lydia Vepsää, en ole töissä Satakunnan Kansassa. Tämä vain näyttää näin ulkopuolisen silmissä lähinnä farssilta. Tuntuu, että Etappisikaa syytetään sellaisesta, mitä hän ei ole kirjoittanut.

Reino Savukoskea olen tänään googlaillut. Sen perusteella vaikuttaisi siltä, että hän on itse vapaaehtoisesti julkisuuden henkilöksi ryhtynyt. Kai senkin voi käsittää kohtalaisen groteskiksi, että antaa haastattelun esimerkiksi Alibiin ja puhuu siellä kadonneista ja löytyneistä ruumiista nimillä. Vähentääkö sellainen kuolleiden omaisten surua?

Olen varma, että Reino Savukoski tekee tärkeää työtä ja erinäiset tukihenkilöt myös. Mutta eikö julkisuuteen asettuneen henkilön olisi ymmärrettävä roolinsa kokonaan? Toki ymmärrän senkin, ettei ymmärrä. Eivät monet kokeneemmatkaan, poliitikot esimerkiksi, aina ymmärrä.

Sen vain sanon, että jos Etappisian blogin lopettaminen liittyy tähän juttuun ja on siten Satakunnan Kansan kannanotto, niin jopa on surullinen maailma. En sano, etten enää leiki tämän lehden kanssa, kun se on niin pöhköä ja tuskin maailmaa merkittävästi notkauttaisi, mutta jotakin seinää tekisi mieli potkaista. Toivottavasti olen väärässä.

Beibi

23
(Tuntematon) kirjoitti 17.9.2009 20:34

Vaikkei Etappisian "tuotanto" olekkaan järin laaja, on sen läpikahlaus paljon pyydetty tarkasteltuna kirjoittajan kirjallisten ansioiden valossa. Kunnia mahdollisesta väärinymmärryksestäsi, Beibi, lienee joka tapauksessa minun.

Se seikka, että Etappisian blokiin löytää suoraan hakukoneesta puhuu sen asian puolesta, että joku muukin kuin kirjoittajan vakituinen seuraaja - jolla on tiedossa Etappisian henkilöön menevä/loukkava kirjoitustyyli - löytää mainitun tekstinpätkän.

Näillä seikoilla ei kuitenkaan lopputuloksen - loukkaavan kirjoituksen - kannalta ole mitään merkitystä, kuin korkeintaan sen puolesta puhuvana seikkana.

Reino Savukoski on ruumiiden etsintää harrastuspohjalta tekevä yksityishenkilö. Julkisuudenhenkilö hän ei rikoslain tarkoittamassa mielessä ole.

Lainaus rikoslaista: "Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä."

Mihin em. kategoriaan (poliitikko, tieteentekijä etc.) sinä luokittelisit Reino Savukosken? Ja mihin Reino Savukosken _menettelyyn_ Etappisian loanheitto mielestäsi kohdistuu(ei tarvitse vastata)? Artikkelissa pitemminkin puhutaan Reino Savukosken nimissä hänen harrastuksestaan urheilusuorituksena, sekä hukkuneisiin viitataan Reinon nimissä loukkaavahkoon sävyyn "veneestä kuseskelijoina". Tämä toiminta ei millään muotoa mene rikoslain mainitun pykälän kattaman julkisen toiminnan arvostelun piiriin 1) henkilön osalta 2) menettelyn arvostelun osalta.

24
(Tuntematon) kirjoitti 17.9.2009 21:12

Parahin Tuntematon,
minua ei kiinnosta pätkääkään, mihin kategoriaan Reino Savukoski luokittuu. En ole juristi vaan kirjallisuudentutkija. Reino Savukoskesta en tiennyt mitään ennen tätä yhä kummallisemmaksi käyvää keskustelua. Nyt tiedän jo kaikenlaista. Luin tänään yhden sellaisenkin lehtijutun, jossa hän oli vihainen, kun joku muu taho oli vienyt kunnian löydetystä ruumiista.

Kirjallisuudentutkijana kehottaisin sinua kiinnittämään huomion siihen, että Etappisian juttu on rakennettu haastatteluksi. Testasin äsken kymmenvuotiasta poikaani. Käskin hänen lukea ko. jutusta neljä ensimmäistä kappaletta. Sitten kysyin, mikä hänen mielestään oli tekstin lajityyppi. Hän sanoi, että se oli "tarina", osasipa käyttää niinkin hienoa sanaa kuin "fiktio".

Meillä on siis haastattelun muotoon rakennettu teksti, jonka kymmenvuotiaskin (älykäs poika kyllä) tunnistaa fiktioksi. Minusta olisi hyvä kysyä tässä vaiheessa, miksi teksti on juuri haastattelu. Jospa sen terä kohdistuukin haastatteluihin, tiedotusvälineisiin? Kenties Etappisika ei pilkkaakaan yksityishenkilöä Reino Savukoski vaan sitä, kuinka tiedotusvälineet repivät kuolemasta vastenmielistä viihdettä. Ja taitava toimittajahan saa kenet tahansa näyttämään idiootilta, jos haluaa.

Minä uskon, että ruumiiden etsintää harrastuspohjalta tekevä yksityishenkilö Reino Savukoski on hyväsydäminen ja jaloluonteinen ihminen. Se kuva, joka erinäisten lehtijuttujen (Alibi, Iltalehti) perusteella hänestä minulle tänään syntyi, ei kuitenkaan vastaa uskoani. Mutta se ei ole Etappisian syy, ei ansiokaan. Sellaisia lehtijuttuja on olemassa tulevaisuudessakin, kirjoittipa Etappisika Satakunnan Kansaan tai ei.

Jokainen yksityishenkilö voi tietysti valita, mihin haastatteluja antaa ja mitä niissä puhuu.

Beibi

25
(Tuntematon) kirjoitti 18.9.2009 08:42

Kylläpä oli loukkaavaa tekstiä Reino Savukoskesta. Hän on tehnyt lehtemme kanssa hyvää yhteistyötä, etsinyt kadonneita ilman minkäänlaista korvausta ja jollakin on varaa ryhtyä häntä täällä julkisesti loukkaamaan! Kysymys on kunnianloukkauksesta. Kannattaisi olla varovaisempi näissä kirjoituksissa, sillä muussa tapauksessa sitä voi löytää itsensä käräjäsalista.

Mikäli Alibi-lehteen tai itseeni kohdistuu kunniaa loukkaavaa kirjoittelua, teen niistä välittömästi tutkintapyynnön poliisille.


Mika Lahtonen
Päätoimittaja
Alibi

26
(Tuntematon) kirjoitti 18.9.2009 11:19

Maailma ei olisi näin hauska ilman tosikoita.

27
(Tuntematon) kirjoitti 18.9.2009 11:54

Jos haastateltava valmistautuu Seychelleillä pidettäviin ruumiin etsinnän MM-kisoihin, sen monituisissa sarjoissa joukkueyönaarausta myöten, niin jokaikinen lukija ymmärtää, että haastattelu ei ole totta. Kyseessä on mielestäni jopa varsin oivaltava näkemys mediasta ja sen seuraamista ilmiöistä. Tosikkomaista blogikommentointia ihmettelen kovasti.

28
(Tuntematon) kirjoitti 18.9.2009 15:32

Kenenhän perään tuo kunnian mies Lahtonen meinaa poliisin pistää? Beibin? Etappisian sillä perusteella, että itse tulkitsee jonkun tulkitsevan, että Lahtosestahan tässä on kyse? Kiinnostavaa. Poliisit ovat tunnetusti taitavia tekstianalyytikkoja.

Satakunnan Kansalle nostan hattua että siellä kannatetaan vapaata sanaa ja hyvää tekstiä. Hyvä, SK!

Etappisialle kiitos makeista nauruista.

29
(Tuntematon) kirjoitti 18.9.2009 17:36

Eikö nyt keskustelu ole parempi kuin se, ettei kukaan saisi sanoa kenestäkään mitään?

Minäkin nostan koko Satakunnalle hattua (vaikkei olekaan). Asioista pitää voida keskustella. En mene kenenkään puolelle, mutta E-sialle lähetän sympatiaa. Älä kaikista tosikoista lannistu.

30
(Tuntematon) kirjoitti 18.9.2009 23:23

Itse toivon, että tapaus tutkitaan tuomioistuimessa. Etappisialla ja Reino Savukoskella on se ero, että toinen vöyhöttää netissä jotain näennäistä pseudotaidetta ja toinen tekee oikeasti jotakin asioille. Jonkunlaista kunnioitusta sitä kohtaan, että joku suostuu tänä päivänä auttamaan toista ihmistä eli omaisia ilman minkäänlaista korvausta.

Arto Tamminen

31
(Tuntematon) kirjoitti 19.9.2009 09:57

Reino Savukosken - en puhu nyt tuosta fiktiivisestä olennosta vaan reaalimaailman henkilöstä - kunniaksi sanottakoon, että hän ei sentään itse ole täällä huutelemassa kunniansa perään ja uhkailemassa poliisilla. Hän tietänee oman arvonsa ja työnsä arvon muutenkin. Ja osaa lukea netissä vöyhöttävien näennäistä pseudotaidetta, niin kuin Arto Tamminen tuossa ilahduttavan railakkasti muotoili.

Se tässä vielä vähän ihmetyttää, että ne kommentoijat, jotka kokevat Etappisian tekstin käyneen Savukosken henkilöön ja kunniaan, ovat myös niitä, jotka mitä ilmeisimmin kunnioittavat Savukoskea muutenkin. Me muut sitten tulkitsemme, että kyse oli ihan muusta. Kunnia, tuo katkera juoma, lienee tässä siten pysynyt ihan ennallaan.

Vaan eipä täällä näy Etappisikaakaan tekstinsä ja itsensä kunniaa puolustamassa. Onneksi. Kirjailijat, jotka tulkitsevat omia tekstejään, ovat vähän ikäviä. Minusta kyllä netissä vöyhöttäenkin voi tehdä "oikeasti jotakin asioille". Kirjailijoita ei kai usein näy naarauspiireissä antamassa ohjeita siitä, miten ja mistä saa naarata?

Mika Lahtonen, ei täällä kukaan muu sinun lehdestäsi ole puhunut kuin minä. Lehdellä ei ymmärtääkseni voi olla kunniaa, noin juridisessa mielessä. Ammattitoimittajana et ehkä kuitenkaan hätkähdä siitä, että median moraalista on lupa keskustella? Vaikka sitten yksinäni jupisisin täällä. Saathan sinä poliisin lähettää tutkimaan sitäkin monologia, mutta eikö se olisi vähän hassua?

Beibi

32
(Tuntematon) kirjoitti 20.9.2009 12:56

Mikä motiivi saa tuommoinen SIAN kirjoittamaan Reino Savukoskesta tuommoista paskaa!Onhan tietysti kuten täällä monen mielestä,erittäin hauskaa kun kirjoitetaan täysin perätön juttu miehestä joka voimiaan ja varojaan säästämättä on etsinyt ja löytänyt kymmenien vuosien aikana yli sata ihmistä,ja siten helpottanut omaisten suunnatonta tuskaa edes vähän,ja täysin ilman palkkaa!Muistakaa ne joiden mielestä me jotka Reinoa lähellä olevina tukioina olemme tiukkapipoisia kun emme ymmärrä tämmöistä "huumoria",älkää soitelko Reino Savukoskelle jos teidän lähiomaisenne hukkuu ja katoaa,koska eihän hänkään kaikkia ehdi etsimään.

33
(Tuntematon) kirjoitti 20.9.2009 14:54

Luetun väärinymmärtäminen tuntuu olevan kovassa kurssissa.. eli miettikäähän uudestaan mihinkä se satiirin kärki jutussa oikein kohdistui.

34
(Tuntematon) kirjoitti 20.9.2009 20:20

en missään vaiheessa juttua lukiessa kokenut,että pilkka kohdituisi reino savukoskeen,ja tuskin kukaan on kyseenalaistanut häntä ammatissaan tai ihmisenä,sanat on siitä hassuja,että jokainen ymmärtää käytetyt sanat oman kokemuspiirinsä mukaisesti ja sokaistuu sanoista niin,että ei näe kokonaisuutta ja jutun ydintä ja siinä piilevää huumoria,suosittelen lukemaan jutun muutaman kerran uudelleen ja uudella asenteella,jospa löytys jutun juju

35
(Tuntematon) kirjoitti 20.9.2009 20:28

suosittelen kanssa lukemaan jutun ja otsikoinnin reino savukoskesta lööppilehdestä

36
(Tuntematon) kirjoitti 20.9.2009 21:32

Minusta tämä on kunnianloukkaus. On asioita, joista ei vitsailla.

37
(Tuntematon) kirjoitti 21.9.2009 08:27

Loukkaava "haastattelu".
Mitä tällä edes haetaan? -kirjoittajalle kunnioitustako??
Hävetköön!

38
(Tuntematon) kirjoitti 21.9.2009 10:35

seuraava operaatio mulla on koljatin lukeminen,siinä vissin ammutaan täydeltä laidalta julkisuudessa olleiden pätkien mukaan,mutta vain asiayhteydestä irroitettujen pätkien mukaan,mielenkiintoista lukea minkäläistä "satiiria" kirja on?ja älähtääkö kukaan?

39
(Tuntematon) kirjoitti 21.9.2009 10:45

liekki on jo sammunut,mutta täällä tehdään jälkisammutustöitä!

40
(Tuntematon) kirjoitti 21.9.2009 18:22

olipas törkeästi kirjoitettu:( ihan kyllä melkeinpä sanattomaksi vetää...miten tämmöistä tekstiä voi julkaista?? sana leviää omaistenkin keskuuteen:(

41
(Tuntematon) kirjoitti 21.9.2009 19:44

Voi hyvä luoja näitä ihmisiä.
Ja tämä siis ateistilta...

42
(Tuntematon) kirjoitti 21.9.2009 20:02

Siinä uudessa Tervossahan sympatiat saa selvästi pääministeri - vaikka on sitäkin luettu vaikka miten, kohkattu, kun on käytetty julkisuuden henkilöiden nimiä. Mediaahan sekin arvostelee.

Saatte te Savukosken kunniasta huolestuneet tietty lukea miten vaan, mutta vähän voisitte asialinjaakin vetää välillä. Jos E-sika ei tunne henk.koht. Savukoskea, kaikki noi kunnianloukkausväitteet on aika outoja. Pysykää nyt edes asialinjalla. Oudon ilkeämielistä suhtautumista jopa muihin kommentoijiin, esmes tolla numerolla 32.

Satakunnan Kansalle tämä on hyvää mainosta. Syystä sentään. Ei joka lehden sivuilla tällaista "keskustelua" suotaisi. Tämä ei ole ivaa. Kiitos.

43
(Tuntematon) kirjoitti 21.9.2009 20:24

niin mäkin ajttelin 42 ja se on prosenttuaalinen mahdollisuus alle 1 %,että me ajateltiin samoin,ei tutkittua faktaa

44
(Tuntematon) kirjoitti 21.9.2009 21:36

Naurettavaa, että tällaista tekstiä saa julkaista ilman nimimerkkiä...

45
(Tuntematon) kirjoitti 21.9.2009 21:43

vaikkei tunne henk.koht niin tämmöisillä asioilla ei "pilailla".tosi iljettävästi laitettu tämän savukosken sanomiksi....

46
(Tuntematon) kirjoitti 22.9.2009 12:58

Mitä "satiiria" on kohdentaa ivaa hukkuneisiin ja näiden omaisiin ? Melkein meni eilen kahvit väärään kurkkuun huoltoasemalla, kun luin Iltalehteä. Ensiajatukset olivat painokelvottomia. Kirjoittajan tyylistä tulee mieleen, että hän on rasvalettinen, finninaamainen wannabe-toimittajanalku. Tuolla samalla kaavalla voi helposti jatkaa vaihtamalla avustustyöntekijöitä ja vainajien kuolintapoja. Poliisit, ensihoitajat,palomiehet jne, palaneet, silppoutuneet, murskautuneet, muumioituneet, syövässä kituneet vainajat jne. Seuraavaksi saamme varmaan lukea jostain ratahallinnon työntekijästä, joka harrastaa palapelejä ja kertoilee, mitkä ruumiit ovat jääneet mieleen, koska on jäänyt kiusaamaan ne puuttuvat palat.Kuolema ei ole pyhä asia, mutta jonkinlaista kunnioitusta kuitenkin olisi lupa odottaa, kun asiaa käsitellään. Tämänkaltainen ruumiilla ivailu tuntuu pahalta kun samaan aikaan ihmisiä kuolee esim. rajuissa auto-onnettomuuksissa. Ihmisillä, jotka työkseen joutuvat käsittelemään eri tavoin syntyneitä ruumiita, on keskenään hurttia huumoria, joka auttaa jaksamaan päivästä toiseen. Eivät hekään "viihdytä" omaisia noilla puheillaan. On sanottu, että nykypäivän ihmiset ovat vieraantuneet kuolemasta, kun tavat ovat muuttuneet vuosikymmentan saatossa. Kuolema ei ole tabu, mutta surua tulisi kunnioittaa. Vainajaa ei enää häiritse, vaikka hänestä kuinka väännettäisiin "vitsikäs" hahmo, mutta omaisista se voi tuntua hirvittävän pahalta. En tunne tätä kirjoituksessa mainittua vapaaehtoista auttajaa enkä ketään , joita hän on auttanut. Sukulaiseni on kuitenkin aikoinaan hukkunut ja onneksi löydetty, että on ollut jotain haudattavaa. Voi olla, että tämä kirjoituksessa mainittu hukkuneiden etsijä tuntee itsensä loukatuksi, ja siihen hänellä on oikeus. Itse koen kuitenkin, että omaisia on loukattu kipeimmin ja blogisti saisi mielestäni saada oikein kunnon hyvän sakinhivutuksen metrisillä koivuhaloilla.

47
(Tuntematon) kirjoitti 22.9.2009 15:34

Minä olen hukkuneen omainen ja olemme saaneet Reino Savukoskelta korvaamatonta apua. En voi uskoa todeksi että tämmöistä kirjoitetaan ja että vielä joku puolustaa tämmöistä. Kunpa te ihmiset ymmärtäisitte minkälaisesta asiasta vitsailette!

48
(Tuntematon) kirjoitti 22.9.2009 17:51

Kävin minäkin lähikahvilassa lukemassa Iltalehden eilisen jutun "Törkeä loukkaus!". Päällimmäiseksi jäi mieleen, että kylläpä Iltalehti näppärästi ohjailee lukijakuntaansa. Missään ei ollut mainintaa Iltalehden omasta aiemmasta jutusta ("Reino Savukoski löysi jo 110. ruumiin"), jossa Savukoski oli esimerkiksi pantu kuvaamaan kohtalaisen yksityiskohtaisesti, miten 110. ruumis oli kuollut. Minä en tahtoisi lukea lehdestä sellaista kuvausta hukkuneesta omaisestani enkä tietää, monesko naarattu minun rakkaani on.

Minusta tuo Iltalehden aiempi juttu oli moraaliltaan kyseenalainen, kuvottava miltei - mikä ei ole haastatellun Reino Savukosken vika. Minusta Etappisian pakina osui asiain ytimeen mediakritiikissään. Minusta Iltalehti tekee vastenmielisen tempun, kun väittää eilisessä jutussaan, että Etappisian "ivailun kohteena ovat niin Savukoski kuin hukkumalla kuolleet ihmiset". Toki yleisön huomion saa suunnattua mihin tahansa. Ja mieluusti se kannattaa suunnata niin, että yleisö riehakoituu jostain muusta kuin Iltalehden omasta moraalista.

Iltalehden toimittajista joku on kai kuitenkin käynyt kirjallisuustieteen peruskurssin? Jos lehti tahtoo julistaa totuutena sen, että Etappisika pilkkaa jutussaan hukkumalla kuolleita ihmisiä, kyse on tahallisesta harhauttamisesta.

Mikäli Iltalehden uutisoima tieto Satakunnan Kansan uutispäätoimittajan näkemyksestä pitää paikkansa ("kirjoitusta ei aiota poistaa"), lähetän kiitokseni Satakunnan Kansalle. Tämä lehti antaa tilaa keskustelulle.

Beibi

49
(Tuntematon) kirjoitti 22.9.2009 21:40

Arvoisa Beibi,
minusta on kuvottavaa repiä huumoria tälläisestä asiasta. Oletko itse menettänyt lähestäsi hukkumalla? Ilmeisesti et, sillä sinusta tuntuu olevan hauskaa revitellä hukkumiskuolemalla.
Tarina on aina tarinointia, mutta ihmisellä pitäsi olla jo sisäsyntyisesti jonkilainen moraali. En myöskään ymmärrä suorastaan hyökkäävää puolustamistasi tarinan kirjoittajaa kohtaan. Oletko sinä täällä aina puolustamassa häntä kynsin hampain, jos joku kyseenalaistaa hänen kirjoituksiaan?
Kun kirjoittaa blogia, on valmis silloin ottamaan vastaan myös negatiivistakin palautetta. En myöskään ymmärrä sitä, että joku kirjoittajan puolustaja vetää herneen nenäänsä kommentoinnista. Onko se sinulle jotenkin henkilökohtaista, sellaisen kuvan ainakin annat.

50
(Tuntematon) kirjoitti 22.9.2009 22:24

Tuntematon,
missä kohtaa minä revittelen hukkumiskuolemalla? Tai vedän herneen nenään? Luulen arvostelleeni täällä vain muutamaa lehteä, en toisia kommentoijia. Kyseisiä lehtiä olen arvostellut siitä syystä, että ne ovat julkaisseet rumia juttuja, joissa hukkuneita esineellistetään, viihteellistetäänkin. Se, olenko minä menettänyt läheisiäni ja miten, ei minusta kuulu asiaan millään lailla.

En ole täällä aina puolustamassa Etappisikaa kynsin hampain. Nyt olen, koska minusta häntä kohdellaan väärin. Mielestäni hänen tämä kirjoituksensa luetaan täysin nurinkurisesti. Se raivostuttaa minua. Henkilökohtaista tässä on vain sen verran, että olen tätä blogia pitkään lukenut, Etappisian kanssa täällä joskus rupatellutkin ja hänen maailmansa keskimääräistä kauniimmaksi havainnut. Ihmisestä nimimerkin takana en tiedä.

Beibi

51
(Tuntematon) kirjoitti 22.9.2009 22:25

Tuo "hauska" kirjoitus kertoo että ei nykyään kunnioiteta mitään,ei mitään.Siis mitä tuolla haetaan,mikä on tämän täysin ala arvoisen kirjoituksen tarkoitus? Itse henkilökohtaisesti Reino Savukosken kanssa tästä jutelleena hän on erittäin loukkaantunut asiasta,sekö on tämän SIKA kirjoittajan tarkoitus,jos on ei voi kun ihmetellä.Ei ole kanttia tulla tällä Sialla tänne perustelemaan edes jotenkin aihettamaansa mielipahaa, niin Reinolle kuin lukuisille tukijoille ja uhrien omaisille,ja täällä vielä monikin näkänokka josta ei kyseisiin etsintöihin koskaan olisi,puolustelee muka hyvänä kirjoituksena päätoimittajaa myöten.

52
(Tuntematon) kirjoitti 22.9.2009 22:45

Pyydäppä Beibi kun olet kerran Etappisika "fani" ja hänen maailmansa on keskimääräistä kauniinmpi, niin tätä kertomaan meillekkin mitä kaunista tässä hänen valheellisessa ja itse keksimässään roskajutussa on,tai voithan sinä sielunveljenä kertoa jos ei kantti toisella riitä.Oli selitys mikä tahansa niin itselleni on selvää että kun puhutaan kuolleista,tässä tapauksessa hukkuneista ihmisistä,joka tämmöisestä aiheesta yrittää jotenkin tehdä huvittavaa, omaa erittäin sairaan huumorintajun.

53
(Tuntematon) kirjoitti 23.9.2009 00:04

Saatana, tätä hurskastelun määrää.

54
(Tuntematon) kirjoitti 23.9.2009 16:44

Lopetetaan jo. Mauton juttu mikä mauton, josta jotkut löytävät elämänkatsomuksellista huumoria. Ei sitä kannata enempää revitellä.

KUKA BLOGGAA?

Etappisika

Koukkimista, poikittaista mailaa. Blogi päättyi 16.9.2009.




UUSIMMAT JUTUT

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa    Valtakatu 12 28100 PORI    Vaihde(02) 6228 111    Fax: (02) 6228 392    
27.7. lähtien    Pohjoisranta 11 E    Vaihde 010 665132    Fax 010 6658330  |  Yhteystiedot  |  Asiakaspalvelu