*

Satakunnan Kansa
Satakunta
Päivitetty 11.8.2012 14:58, julkaistu 11.8.2012 09:34

Poliisi otti kiinni ydinvoiman vastustajia Olkiluodossa – osa jo vapautettu

Kuva: Kai Jokela
Satakunnan KansaLähetä palautetta toimittajalle
Valtatie 8:n liikenne jumiutui noin puoleksi tunniksi blokkaajien maattua tiellä seitsemältä aamulla.

Poliisi otti kiinni 25 Olkiluoto Blockade -tapahtumaan osallistunutta mielenosoittajaa lauantaiaamun aikana. Kiinniotetut mielenosoittajat kuljetettiin Porin pääpoliisiasemalle ja Rauman poliisiasemalle. Osa heistä on jo päästetty pois.

Ydinvoiman vastustajat tukkivat varhain aamulla Olkiluodon voimala-alueelle johtavia kulkuväyliä. Tarkoituksena oli sulkea ydinvoimalaan johtavat tiet päivän ajaksi.

Olkiluodontielle johtavalle Sorkanmaantielle oli kannettu kolme puuta, jotka aiheuttivat aamuhämärässä vaaraa liikenteelle. Poliisi raivasi tien ja otti paikalta kiinni kolme tukkeihin itsensä kahlinnutta henkilöä, joita epäillään vaaran aiheuttamisesta.

Olkiluodontielle johtavalle Sohantielle oli pystytetty kolmesta puusta niin sanottu ”kolmijalka”, jonka kärjessä istui yksi ydinvoiman vastustaja. Poliisi otti paikalta kiinni viisi mielenosoittajaa. Neljä henkilöä yritti tukkia valtatie 8:n aamulla kello seitsemän aikaan. Poliisi irrotti putkilla toisiinsa kahliutuneet mielenosoittajat. Osallistujien mukaan ainakin yksi mielenosoittajista loukkasi olkapäänsä kahnauksessa.

Mielenosoittajat ovat kerääntyneet Olkiluodontien ja valtatie 8:n risteyksen lähellä olevalle levikkeelle. Paikalla on noin kolmekymmentä henkilöä, jotka ovat varustautuneet rummuilla ja banderolleilla. Kokoontumispaikalle on pystytetty kenttäkeittiö.

Poliisi vartioi Olkiluotoon johtavia teitä, ja tilanne on rauhallinen.

Olkiluoto Blockade järjestetään nyt kolmatta kertaa. Tapahtumaan osallistuvat mielenosoittajat vaativat, että ydinvoiman lisärakennus- ja kaivoshankkeet hylätään.


AVAINSANAT: Olkiluoto, ydinvoima, Olkiluoto Blockade, mielenosoitus, poliisi

Kommentit (25)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)11.8.2012 10:50

naurettavaa!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2012 10:49

Mikäs siinä on riehuessa kun seuraamuksia ei tule.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2012 10:44

Kumma juttu että nuo pikkuryhmät ei voi tyytyä enemmistön valintoihin vaan yhteiskunnan pitäisi sopeutua jokaisen päähänpälkähdyksiin... Jos itse ei käsitä tai ymmärrä (tai halua ymmärtää, siellähän on joukossa niitä jotka ymmärtää mutta käyttävät sitä omaksi ja ryhmänsä hyväksi mutta yhteiskuntaa vastaan) tekniikkaa ja sen perusteella vaatii että kaikki tekniikka kielletään niin takaan että kaikki muutkin kuolee nälkään. Ei kai mistään hommasta mitään tule kun kukaan ei sopeudu ja anna periksi vaan kytkee itsensä heti ketjulla johonkin portinpieleen... Se on tuokin sakki ääriliike.

Lisäksi, nämä tietävät että kukaan ei tee heille mitään joten he voivat rauhassa jatkaa terroriaan - mutta se todennäköisesti hiljakseen kärjistyy ja kärjistyy, lopulta on pakko tehdä heille jotain. Sen jälkeen joudutaan vastaamaan siihen kysymykseen että kuinka kauan niitä ko. ryhmän automaattina ja ammattimaisesti tehtailemia sortosyytöksiä voidaan yhteisillä rahoilla ruotia... Se vie siis samalla pohjan todellisen syrjinnän torjumiselta ja on oikeudenmukaisuutta vastaan sitäkin kautta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2012 10:43

Noin nuorena minäkin kapinoin kaikkea mahdollista vastaan, mutta se vaihe meni ohi 20-vuotiaana. Sen jälkeen ihminen (jotkut) aikuistuu ja ymmärtää, ettei tuollaisella pelleilyllä saavuta mitään. Don Quijote yritti myös taistella tuulimyllyjä vastaan ja yhtälaisella menestyksellä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2012 10:42

Miksi mieltä ei voi osoittaa rauhanomaisesti vaan pitää harrastaa haitantekoa? Tämä on kyllä ihan älytöntä toimintaa.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

  1. Latvala hurjasteli yli 160 km/h Porissa

    URHEILU 23.5. 22:25 3 9 5678

  2. Uusi Pori: Musan Paviljonki sulkee ovensa lauantaina

    SATAKUNTA 23.5. 17:47 4 25 4501

  3. Lukijan kuva

    LUKIJAN KUVAT 24.5. 01:31 2 1 4447

  4. Outo porilainen koiranulkoiluttaja kohauttaa netissä

    SATAKUNTA 23.5. 08:46 5 61 4164

  5. Moottoripyöräilijä loukkaantui pahoin kolarissa Söörmarkussa

    SATAKUNTA 24.5. 16:56 0 7 3474

  6. Antinkadun kerrostalossa roihahti taas, tyhjässä asunnossa paloi nuotio

    SATAKUNTA 24.5. 18:35 0 5 3288

  7. Juha Rauäng vahvistaa Jussi Hakulisen yhtyettä

    KULTTUURI 24.5. 08:24 1 6 2616

  8. Satakuntalaislukiot eivät kirkkaimmassa kärjessä - Säkylä sijalla 27., Huittinen 29., PSYL 53. ja Eura 70.

    SATAKUNTA 24.5. 09:23 1 21 2590

  9. Lemmenlaivan uudet kapteenit? Olli ja Pate orkestereineen yhdistävät voimansa

    KULTTUURI 24.5. 09:53 2 8 2408

  10. Kaukokiidolle uusi terminaali Poriin

    LEHDESSÄ TÄNÄÄN 23.5. 20:16 1 4 2175

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot