Päivitetty 15.9. 15:36, julkaistu 14.9. 22:13

Video: Suomen suurin tuulivoimala pystyyn

Kuva: Hanna Leppänen
Asta MatikainenLähetä palautetta toimittajalle
Lassi Valkonen (vasemmalla), Harri Suutari ja Aleksi Tokola irrottavat tuulivoimalan siivestä sitä paikallaan pitänyttä liinaa ja siitä lähtevää vaijeria.


Viimeinenkin osa Porin Tahkoluotoon rakennetusta St1:n tuulivoimalasta nostettiin maanantaina aamupäivällä korkeuksiin. Neljäs ja viimeinen nosto tornin kokoamisessa oli haastavin.

70 tonnia painava roottori ja siivet eivät suinkaan olleet nosturin painavin kantamus, mutta kolme 50 metriä pitkää, eri suuntiin sojottavaa siipeä tekivät nostotyöstä vaikean.

Ennen siipiä sadan metrin korkeuteen nostettiin 130 tonnia painava konehuone, johon roottori siipineen sitten kiinnitettiin.

St1:n kolmen megan tuulivoimala on mitoiltaan nyt Suomen suurin. Meri-Porissa on toinenkin kolmen megan voimala, mutta se on kymmenen metriä matalampi.

Uudessa, noin viisi miljoonaa maksaneessa tuulivoimalassa hyötysuhde on parempi kuin pienemmissä. Nyt nousseen voimalan toivotaan olevan tuotantokäytössä lokakuun lopussa viimeistelytöiden ja koeajojen jälkeen.

Uusin voimala on 13. Meri-Porin tuulivoimaloista, edellinen rakennettiin meren äärelle keväällä 2008.

Katso video Tahkoluodon jättituulivoimalasta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

Blogi: Hartiapankki vai talopaketti?

15.3.2010 09:39

Kevätauringon alkaessa sulattamaan lumipeitettä tulee monelle mieleen oman talon rakentaminen.  Herää kuitenkin kysymys, rakentaako itse, valitseeko talopaketin vaiko Avaimet käteen -toimituksen? Kaikissa tavoissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Myös hinnalla on suuri merkitys. Paljonko rakentaminen maksaa ja voiko jossain kohtaa säästää kustannuksissa?

Blogi: Hallintajärjestelmäpainajainen

2.8.2010 13:42

Onko enää mitään työtä, jossa ei tarvitsisi koskea tietokoneeseen? Onko mikään ihmisryhmä säästynyt niiltä helvetinkoneilta, joita yleensä kutsutaan työn ja arjen hallintajärjestelmiksi?

Blogi: Autoton keskusta

2.9.2010 09:20

Porilainen autoilu on kuulemma Suomen kaoottisinta ja eniten italialaista ajotapaa muistuttavaa. Eli sekaan vaan ja onnea. Tämän kertoi muualta tullut vierailija.

Blogi: Summa summarum

4.7.2010 08:48

 

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330  |   Yhteystiedot  |  Asiakaspalvelu