Päivitetty 30.3. 14:20, julkaistu 30.3. 14:19

Kulttuurinen aikamatka - päätepisteenä Rooma


Kirjat

Vesa Haapala: Termini. Otava 2009.

Vesa Haapala (s.1971) on kotimaisen kirjallisuuden yliopistolehtori. Hänen uusi runokokoelmansa Termini on huikaiseva aikamatka juutalaiskristillisen sekä antiikin kulttuurin lähteille. Kirjan nimi viittaa Rooman rautatieasemaan.

Kokoelma räjäyttää perinteisten runoteosten kaavan. Osa runoista on proosarunoja, osa perinteistä lyriikkaa. Mukana on kirjoittajan suomennoksia sekä pastisseja klassikkorunoilijoiden säkeistä. Mukana on myös "duoja", joissa sivun reunassa kirjoittajan runoja säestävät esimerkiksi Petrarcan säkeet. Erään runon reunassa on italiankieliset ohjeet siitä, missä kohden lukijan tulee huokaista!

Kirjan lukeminen ei ole aivan yksinkertaista, loppupuolen selitysten ohella tarvitaan avuksi muun muassa sanakirjoja sekä Rooman kartta. Vaivannäöstä huolimatta tämä "Rooman matka" on antoisa.

Runoilija kertoo proosarunoissaan myös omasta oleskelustaan Roomassa naisystävänsä kanssa. "Caracalla, turistinähtävyys, voit tulla myös bussilla. Jäänteissä / nuoruuden terä, lauta- ja trasseliroihu Via Antonianan laidalla. Ojenna / kätesi, vielä tämän illan lämmittelet siinä, muistat: se, joka ei syntynyt, ei kuole / koskaan. Oi viihdemaailma, miljardi surkeaa otosta matkalaistesi albumeissa." Tämä liittyy dialogiin Pier Paolo Pasolinin runon kanssa.

Yhtenä teemana läpi runoteoksen on luola. Platonin tunnettu luolavertaus on osa tämän aiheen käsittelyä. Luolaan kahlehditut näkivät soihtujen valossa ulkomaailmasta vain varjoja luolan peräseinällä ja he luulivat ulkomaailmaa varjomaailmaksi, vaikka auringon valossa kaikki oli erilaista. Teoksen alkuosassa siteerataan Vanhan testamentin kertomusta Danielista leijonien luolassa. Rooman katakombit ovat oma luolamaailmansa.

Englantilainen runoilija John Keats matkasi Roomaan parantamaan tuberkuloosiaan. Keatsilla oli romanssi Fanny Browne -nimisen naisen kanssa. Kirjassa on Haapalan käännös Keatsin runosta Ode to a Nightingale. Tästä hypätään nopeasti nykyaikaan, sillä seuraavaksi kerrotaan Tony Blairin Rooman matkasta kesäkuussa 2007.

Käsikirjoituksen i-alkuisista sanoista on muodostettu hauska pystysuora kirjainsade, jonka joukossa kiemurtelee vaakasuoraan runoilijan leikanneen helsinkiläiskirurgin leikkausraportti.

Vesa Haapalan Termini todella haastaa lukijansa, mutta vaivannäkö palkitaan moninkertaisesti, sillä lukija saa kokea seikkailun länsimaisen kulttuurin ytimessä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

Blogi: Hartiapankki vai talopaketti?

15.3.2010 09:39

Kevätauringon alkaessa sulattamaan lumipeitettä tulee monelle mieleen oman talon rakentaminen.  Herää kuitenkin kysymys, rakentaako itse, valitseeko talopaketin vaiko Avaimet käteen -toimituksen? Kaikissa tavoissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Myös hinnalla on suuri merkitys. Paljonko rakentaminen maksaa ja voiko jossain kohtaa säästää kustannuksissa?

Blogi: Hallintajärjestelmäpainajainen

2.8.2010 13:42

Onko enää mitään työtä, jossa ei tarvitsisi koskea tietokoneeseen? Onko mikään ihmisryhmä säästynyt niiltä helvetinkoneilta, joita yleensä kutsutaan työn ja arjen hallintajärjestelmiksi?

Blogi: Autoton keskusta

2.9.2010 09:20

Porilainen autoilu on kuulemma Suomen kaoottisinta ja eniten italialaista ajotapaa muistuttavaa. Eli sekaan vaan ja onnea. Tämän kertoi muualta tullut vierailija.

Blogi: Summa summarum

4.7.2010 08:48

 

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330  |   Yhteystiedot  |  Asiakaspalvelu