Tuuterin Linda herkistelee jälleen
Kesäteatteri
Jos näytelmä on ollut menestys, niin mikseipä sitä sitten esittäisi parinkymmenen vuoden päästä uudelleen? Kuivalahden kesäteatterin tilastot kertovat kuitenkin karua kieltään, että ehkä samaa näytelmää ei kannata esittää peräkkäisinä vuosina. Tuuterin Lindan ensi-ilta oli vuonna 1986 ja se sai hyvän vastaanoton, 7 000 katsojaa. Seuraavana vuonna Linda saikin vain 1 300 katsojaa. Onko tänä vuonna toisin?Vaikka ei ole nähnyt kahta ensimmäistä versiota, voi kuitenkin todeta että tuoreelta tämäkin inkeriläisten pakolaisten tarina tuntui. Ohjaaja Matti Mäntylällä on jälleen ollut väsymätön ote ja väkeä näyttämöllä ramppaa kuin Eurajoen käräjäkivillä konsanaan.Pääosassa on kolmen hengen kalastajaperhe, isäntä Tauno (Ari Mäkitalo), emäntä Sylvi (Kyllikki Nordling) ja poika Lauri (Tommi Valtonen), joka joutuu ensiksi kinkerin- ja seurojenpitoperheeksi ja saa vielä inkeriläisperheen ikään kuin vaivoikseen. Kinkerit ja seurat pitää toki hoitaa ja inkeriläiset saattaa turvaan Ruotsiin Valpon vainolta pois. Ja sitten alkaakin tapahtua. Kunnan kätilö (Tiina Asikainen) toimii yhdyshenkilönä kun pakoa ryhdytään järjestämään. Merkillepantavaa on, että miesväki alkuun vastustaa vaarallista toimenpidettä, mutta naisväellä puolestaan on sydän paikallaan.Kuivalahden teatteriryhmä pelaa hyvin yhteen, on todella tasavahvaa ja taitaa murteensa. Viime vuonna kesäteatterin esittämästä Kaunissaaren valssista jäi kaipaamaan vain laiturissa lepäävää venettä. Nyt oli paattikin paikoillaan. Ja hyvä olikin, sillä venehän se on kalastajalle kalleinta, miltei arvokkaampaa kuin oma perhe taikka sen menestyminen. Veneellä hankitaan suuri osaa elannosta, veneellä haetaan kätilö, veneellä tuodaan miniä. Ja kuin tulevia ennakoiden, polttoaineen hinta toimii toimeentulon mittarina!Koti-ikävä on näytelmässä myös väkevä teema. Vaikka inkeriläisiä pakolaisia pidetään kuinka hyvin, kaipuu Inkerinmaalle on kova. Hienoa ryytiä antavat mandoliininsoittaja (Lasse Kiikola) ja Lindan (Elina Mäkitalon) kaunis laulu. Ja Kuivalahdella päästään myös kesäisiin seuroihin. Kaunis veisuu ja harras tunnelma eivät häiritse taikka pilaa näytelmää tippaakaan, päinvastoin. Seurat ovat myös kuin pakolaisten läksiäistilaisuus ja herkkä näytelmän loppu kruunaa hyvän esityksen. Kertojan korvaa vekkuli naapurin Osku (Matias Mäkinen), joka pienillä lystikkäillä eleillään ja näpäköillä heitoillaan muodostuu nopeasti katsojienkin ilopilleriksi.Inkeriläisten kova kohtalo esitetään taiten vailla sentimentaalisuutta taikka ääripolitikointia. Tiedetäänhän hyvin, että inkeriläisiltä ikään kuin pyydettiin anteeksi vasta presidentti Koiviston kaudella.Kuivalahden kesäteatteriTuuterin LindaKäsikirjoitus: Reijo Leino.Ohjaus: Matti Mäntylä.Päärooleissa: Ari Mäkitalo, Kyllikki Nordling, Tommi Valtonen, Raija Aahtola, Elina Mäkitalo, Iiro Kalli, Tiina Asikainen.Esitysajat: 13.7.saakka.

