Urheilu
Päivitetty 5.9.2010 13:08, julkaistu 4.9.2010 18:15

Tähti jahtaa kuutta Suomen mestaruutta

Kuva: Heikki Tyynysniemi/Arkisto
STTLähetä palautetta toimittajalle
Leo-Pekka Tähti saalisti kolme SM-kultaa vammaisurheiljoiden yleisurheilumestaruuskilpailuiden avauspäivänä.

Ratakelaaja Leo-Pekka Tähti voitti kolme SM-kultaa vammaisurheilijoiden yleisurheilumestaruuskilpailuissa lauantaina Jyväskylässä. Hän kelasi ensimmäiseksi 100, 400 ja 800 metrillä.

Tähden voittoaika 100 metrillä oli erinomainen 13,99. Toiseksi sijoittunut Esa-Pekka Mattila hävisi Tähdelle yli sekunnin.

– Tämän vuoden paras kelaus. Lähtö oli parhaita mitä olen tehnyt, ja loppunopeus maalin kohdalla kaikkien aikojen paras, 35,8 kilometriä tunnissa, Tähti iloitsi.

Tähti voitti 400 metriä ja vain 45 minuuttia sen jälkeen myös 800 metriä. Hän tavoittelee kisoissa kuutta mestaruutta. Sunnuntaina hän osallistuu 200, 1 500 ja 5 000 metrille.

Paralympiavoittaja Tähden kestävyys joutuu urakoinnissa koetukselle. 5 000 metrin matkalle lähtevät häntä haastamaan mm. maajoukkuemiehet Tuomo Himanka, Henry Manni, Esa-Pekka Mattila ja Janne Seppälä.

SM-kilpailut järjestetään tänä vuonna ensi kerran neljän vammaryhmän yhteisinä kilpailuina. Mukana ovat sekä liikuntavammaiset, näkövammaiset ja kehitysvammaiset urheilijat sekä elinsiirtoväki.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)5.9.2010 08:44

Missä muiden urheilijoiden tulokset?SM-ennätyksiäkin tehtiin!
Nm.Katsomossa ollut

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
 

SK:n Kymmenen kutia -juttusarjassa toimittaja laukoo kymmenen kysymystä viikon ajankohtaisimmalle satakuntalaiskiekkoilijalle. Ehdota toimittajalle haastateltavaa ja kerro myös, mitä häneltä mielestäsi pitäisi kysyä.

Nimesi tai nimimerkkisi:

Blogit
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

MAINOS
Lukijoiden kuvat

DSC_3406

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Kulttuuri

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot