Urheilu
Päivitetty 3.9.2010 11:53, julkaistu 3.9.2010 11:42

Kallion ja Ducatin tiet eroamassa

Kuva: Heidi Lahtinen
STTLähetä palautetta toimittajalle
Mika Kallio saattaa hakea uralleen uuden startin luokkaa alempaa.

Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio sanoo, ettei hän todennäköisesti jatka uraansa Ducatin sateliittitallissa enää ensi kaudella. Kallio ajoi lupaavan MotoGP-tulokaskauden Ducatilla viime vuonna, mutta tällä kaudella tulokset italialaisvalmistajan pyörällä ovat jääneet laihoiksi.

– Homma ei ole toiminut ja nyt on aika katsoa jotain muuta, Kallio kertoo.

Kallion ensisijaisena tavoitteena on löytää uusi työnantaja MotoGP-luokasta, mutta tallipaikat kuninkuusluokassa ovat tällä hetkellä kiven alla.

– Omalla kohdallani keskusteluja käydään vielä parin MotoGP-tallin kanssa, Kallio kertoi.

Jos uutta MotoGP-sopimusta ei synny, Kallion vaihtoehtoina ovat siirtyminen porrasta alemmaksi Moto2-luokkaan tai tuotantopyöriin perustuvaan Superbike-luokan MM-sarjaan.

Varikkohuhuissa Kallion on sanottu neuvotelleen Moto2-tallipaikasta myös suomalaisen Ajo Motorsportin kanssa. Kallion mukaan huhuissa ei ole mitään perää. Myös Ajo Motorsportin nokkamies Aki Ajo kiistää huhun.

Mika Kallio kertoo, että Superbike-luokka kiinnostaa häntä nyt enemmän kuin Moto2.

– Moto2 aloitettiin vasta tällä kaudella ja siinä kilpailevien tallien voimasuhteita on vaikea arvioida ensi kautta ajatellen. Moto2:n suhteen tallipaikan valitseminen vaikuttaisi tällä hetkellä hakuammunnalta. Siksi Superbike tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta.

– Superbikestakin olisi hyvien tulosten myötä mahdollisuus nousta takaisin MotoGP-luokkaan. Joka tapauksessa tilanne on nyt se, että tarvitsen uuden alun uralleni, 27-vuotias Kallio sanoi.


AVAINSANAT: Mika Kallio, Ducati, ratamoottoripyöräily

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
 

SK:n Kymmenen kutia -juttusarjassa toimittaja laukoo kymmenen kysymystä viikon ajankohtaisimmalle satakuntalaiskiekkoilijalle. Ehdota toimittajalle haastateltavaa ja kerro myös, mitä häneltä mielestäsi pitäisi kysyä.

Nimesi tai nimimerkkisi:

Blogit
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

MAINOS
Lukijoiden kuvat

Makkarakoski

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Kulttuuri

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot