Nuoret ottivat MM-kultaa lumilaudalla
Lumilautailun nuorten MM-kilpailut päättyivät tiistaina Cardronassa Uuden-Seelannissa suomalaisjuhliin. Enni Rukajärvi ja Petja Piiroinen voittivat kultaa Big Airissa. Lisäksi Ville Paumola hyppäsi nuorukaisissa pronssia.
Rukajärvelle, 20, kulta oli toinen näissä MM-kisoissa. Hän voitti aiemmin slopestylen.
Kovan tuulen ja sumuisen sään vuoksi karsinnat jätettiin kokonaan väliin. Finaalissa kaikki saivat kaksi hyppyä, joista parempi jäi voimaan.
– Loppujen lopuksi todella kiva päivä, vaikka alussa ei edes nähnyt hyppyriä. Jouduimme odottamaan kilpailun alkua todella kauan, Rukajärvi kertoi liiton tiedotteessa.
Rukajärvi varmisti mestaruuden backside 540-hypyllä.











