Urheilu
Päivitetty 7.3.2010 18:55, julkaistu 7.3.2010 18:54

Poutala kasvatti johtoa maailmancupissa

Pikaluistelija Mika Poutala sijoittui kolmanneksi maailmancupin 500 metrillä sunnuntaina Erfurtissa ja kasvatti johtoaan maailmancupissa. Piste-ero toisena olevaan yhdysvaltalaiseen Tucker Fredricksiin on 43 pistettä. Kaudesta on enää jäljellä finaali Heerenveenissä.

Hollantilainen Jan Smeekens voitti tasaisen kilpailun ajalla 35,20. Japanilainen Yuya Oikawa oli toinen ajalla 35,21. Poutala jakoi kolmannen sijan tuhannesosasekunnin tarkkuudessa parinsa Dmitri Lobkovin kanssa ajalla 35,22, eli neljän kärjen erotti vain 0,02 sekuntia. Fredricks oli viides. Markus Puolakka (36,16) ehti B-ryhmässä kakkoseksi ja Tuomas Nieminen (36,24) neljänneksi.

Poutala joutui luistelemaan 1 000 metrin kisansa yksin, ja kohtuullinen suoritus toi sijan 12 ajalla 1.10,88. Kaikki matkan maailmancup-kisat voittanut olympiavoittaja Shani Davis oli ykkönen myös Erfurtissa ajalla 1.09,25. Poutala on tonnin maailmancupissa yhdeksäntenä.

– Hyvä päivä meidän kaikilta kolmelta luistelijalta. B-ryhmän miehemme luistelivat oman 500 metrin kisansa aamulla hyvin. Mikalta oli myös hyvä 500 metriä erittäin tasaisessa kisassa, päävalmentaja Janne Hänninen tuumi.

Heerenveenin finaaliviikonloppuna luistellaan 500 metriä kahdesti. Finaalissa viisi parasta saa pisteet puolitoistakertaisena.

– Siirrymme tästä jo maanantaina Hollannin Heerenveeniin valmistautumaan finaaliviikonloppuun. Siitä on tulossa hyvin mielenkiintoinen, Hänninen uskoi.


AVAINSANAT: Mika Poutala

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
 

SK:n Kymmenen kutia -juttusarjassa toimittaja laukoo kymmenen kysymystä viikon ajankohtaisimmalle satakuntalaiskiekkoilijalle. Ehdota toimittajalle haastateltavaa ja kerro myös, mitä häneltä mielestäsi pitäisi kysyä.

Nimesi tai nimimerkkisi:

Blogit
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

MAINOS
Lukijoiden kuvat

DSC_3406

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Kulttuuri

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot