Urheilu
Päivitetty 13.7.2009 16:17, julkaistu 13.7.2009 09:50

Palomies Mikko Salo on maailman kovakuntoisin mies

Kuva: Heikki Westergård/SK
Harri AaltoLähetä palautetta toimittajalle
Mikko Salo nostaa itsensä kevyesti ylös renkailla. Valmentaja Juha Kangasniemi seuraa taustalla.

Maailman kovakuntoisin mies löytyy Porista.

Porilainen palomies ja pelastussukeltaja Mikko Salo voitti viikonloppuna Kaliforniassa, Yhdysvalloissa, käydyn crossfit-kilpailun, jossa kilpailijoiden kuntoa mitataan kahdeksassa, toinen toistaan rankemmassa lajissa.

Asiasta ensimmäisenä kertoneen Ylen mukaan Salo ratkaisi mestaruuden viimeisessä lajissa, jossa oli peräti kymmenen eri osaa. Tämän jälkeen Salo sai vastaanottaa komealta kalskahtavan arvonimen, World’s Fittest Human, maailman kovakuntoisin ihminen.

Satakunnan Kansa kertoi porilaisen palomiehen valmistautumisesta kilpailuun viime keväänä. Mikko Salo on jo tuolloin voittanut Pohjois-Irlannissa käydyn crossfitin Euroopan osakilpailun.

CrossFit Games -mestaruus ratkeaa kaksipäiväisessä kisassa, jonka sisältö paljastetaan kilpailijoille vasta muutama päivä ennen kisojen alkua.

Kilpailu kostuu satunnaisista liikkeistä ja toistomääristä. Menestyäkseen kilpailija tarvitsee monipuolisesti erilaisia ominaisuuksia kuten voimaa, nopeutta, kestävyyttä, notkeutta ja tekniikkaa.

Seuraavaksi Mikko Salo matkustaa elokuussa Vancouveriin, Kanadaan, missä järjestetään World Police and Fire Games -niminen kisa. Salo osallistuu siellä kahdeksanotteluun.

– Se kisa on kuitenkin lastenleikkiä crossfit-kisaan verrattuna, Mikko Salo totesi viime huhtikuussa Satakunnan Kansan haastattelussa.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
 

SK:n Kymmenen kutia -juttusarjassa toimittaja laukoo kymmenen kysymystä viikon ajankohtaisimmalle satakuntalaiskiekkoilijalle. Ehdota toimittajalle haastateltavaa ja kerro myös, mitä häneltä mielestäsi pitäisi kysyä.

Nimesi tai nimimerkkisi:

Blogit
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

MAINOS
Lukijoiden kuvat

IMG_2195

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Kulttuuri

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot