Chileläiskaupunki siirtyi metrejä maanjäristyksessä
- Chilen kaupungit eivät palaudu ennalleen maanjäristyksen jälkeen. Mittaukset osoittavat joidenkin kaupunkien siirtyneen maanjäristyksessä jopa metrejä sijoiltaan.
Chilessä sijaitseva Concepcionin kaupunki siirtyi alustavien mittausten mukaan reilut kolme metriä helmikuun lopulla sattuneen maanjäristyksen takia.
Chileläisten ja yhdysvaltalaisten tiedemiesten tekemien mittausten mukaan Chilen toiseksi suurin kaupunki Concepcion siirtyi 27. helmikuuta sattuneessa maanjäristyksessä 3,04 metriä länteen päin. Järistys oli voimakkuudeltaan 8,8 Richterin asteikolla.
Mittauksissa havaittiin myös, että Chilen pääkaupunki Santiago siirtyi 27,7 senttimetriä länteen.
Chilen maanjäristyksessä ja sen jälkeisessä tsunamissa kuoli satoja ihmisiä. Chilen johto ilmoitti aiemmin jopa 800:sta kuolonuhrista, mutta sittemmin uhrilukua on laskettu.












