Ulkomaat
Päivitetty 7.3.2010 14:46, julkaistu 7.3.2010 09:38

Irakissa käyty uurnilla innokkaasti

Kuva: Ali Haider/EPA
STT, DPA, AFPLähetä palautetta toimittajalle
Irakilaismies äänesti Karadan vaalipiirissä sunnuntaiaamulla. Vaalit ovat maassa toiset sitten Saddam Husseinin vallastasyöksyn vuonna 2003.

Irakissa äänestäjät ovat käyneet innokkaasti vaaliuurnilla väkivallan uhkasta huolimatta. Paikalle olevien toimittajien mukaan äänestyspaikkojen eteen on muodostunut pitkiä jonoja niin Bagdadissa kuin muuallakin.

Parlamenttivaalien äänestystä ovat kuitenkin varjostaneet pommi-, kranaatti- ja raketti-iskut etenkin Bagdadissa. Ainakin 24 ihmistä on kuollut hyökkäyksissä.

Tuhoisin isku tapahtui Bagdadin pohjoispuolella, kun Katjusha-raketti iskeytyi asuinrakennukseen. Kaksitoista ihmistä sai surmansa.

Väkivaltaisuuksia on pyritty estämään massiivisilla turvatoimilla. Pelkästään Bagdadissa on liikkeellä 200 000 poliisia ja sotilasta, ja autoliikennettä on rajoitettu. Turvallisuusviranomaiset sallivat kuitenkin päivällä henkilöautoilla ajon keskustaan.

Myös sunnimuslimien alueilla on tällä kertaa äänestetty vilkkaasti. 35-vuotias Khaled Abdallah kertoi halunneensa äänestää vastalauseena al-Qaidalle.

Irakin al-Qaida oli etukäteen uhannut tappaa kaikki, jotka äänestävät vaaleissa.



AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
Kulttuuri
Blogit
 
 
SK Facebookissa
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

MAINOS
Pääkirjoitukset
Ruokaohjeet

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot