Islannin hallitus uskoo yhä sopuratkaisuun
Islannin hallitus sanoo suhtautuvansa luottavaisesti siihen, että Britannian ja Hollannin kanssa saadaan neuvoteltua uusi sopimus Icesave-korvauksista. Hallitus kommentoi asiaa sen jälkeen, kun islantilaiset olivat kansanäänestyksessä tyrmänneet aiemman sopimuksen.
Hallituksen mukaan kolmen maan neuvotteluissa on edistytty viime viikkoina, ja neuvotteluja jatkettaneen äänestyksen jälkeen.
Pääministeri Johanna Sigurdardottir sanoi hallituksen jatkavan työskentelyään entiseen tapaan kansanäänestyksen tuloksesta riippumatta.
Islantilaisten torjuvaa kantaa Icesave-sopimukseen hän ei pitänyt yllättävänä. Islanti on jo neuvotellut Britannian ja Hollannin kanssa uutta sopimusta velkojen maksusta.
– Tämän kansanäänestyksen jälkeen meidän työmme on saattaa neuvottelut päätökseen, pääministeri sanoi.
Hollanti ja Britannia haluavat takaisin lähes neljän miljardin euron summan, jolla ne korvasivat kansalaistensa talletuksia kun Icesave-pankki kaatui. Äänestettävänä ollutta sopimusta on pidetty vanhentuneena, koska uudesta on jo neuvoteltu.
Icesave-kiistan pitkittymisellä on Islannille vakavia seurauksia. Sen takia Islanti ei saa lainoja Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä tai Pohjoismailta. Sopua pidetään edellytyksenä myös maan EU-jäsenyydelle.












