Chilen järistyksen uhrit odottavat yhä apua
Osa Chilen tuhoisan maanjäristyksen uhreista odotti edelleen lauantaina avun saapumista. Voimakkuudeltaan 8,8 richterin järistys iski Chilen keskiosiin viikko sitten.
Kotinsa menettäneet ihmiset syyttivät väistyvää presidenttiä Michelle Bacheletia siitä, että hallitus heräsi järistyksen tuhoihin liian hitaasti.
– 99 prosenttia saamastamme avusta olemme saaneet toisilta chileläisiltä ja prosentin hallitukselta, sanoi telttakyläksi muuttuneessa Dichatossa asuva Fernando Valenzuela.
Järistyksen keskus sijaitsi vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Dichaton kalastajakylästä. Avustustarvikkeita toimittavia rahtikoneita on päässyt laskeutumaan 30 kilometrin päähän, mutta apu on kulkenut perille hitaasti.
Dichatossa hävitystä kylvivät myös järistyksen nostattamat tsunamit. Hyökyaallot paiskoivat isoja kalastusaluksia jopa kahden kilometrin päähän sisämaahan.
Joidenkin arvioiden mukaan tsunamit tuhosivat kylästä jopa 80 prosenttia. Pormestarin Eduardo Aguileran mukaan parasta olisi, jos kylä rakennettaisiin uudestaan jonnekin muualle.












