Talous
Päivitetty 8.3.2010 10:52, julkaistu 8.3.2010 10:49

Sampo Pankki: Korot nousuun vasta loppuvuodesta

Sampo Pankin ekonomistit arvioivat suhdannekatsauksessaan korkojen lähtevän nousuun vasta loppuvuodesta.

Koska inflaatio ei edelleenkään muodosta selkeä uhkaa, sekä Euroopan että Yhdysvaltojen keskuspankit odottanevat korkojen noston kanssa loppuvuoteen, vaikka epänormaalin matalat korot voivatkin aiheuttaa uusia vääristymiä esimerkiksi asuntomarkkinoilla.

Pankin mukaan maailmantalouden elpymisen odotetaan jatkuvan ja kasvu on nyt vahvaa etenkin Aasiassa.

Nousu on silti edelleen hauraalla pohjalla ja kuluttajien luottamus on suurissa talouksissa pysynyt toivottua heikompana. Suomessa bruttokansantuotteen odotetaan kasvavan tänä vuonna 1,5 prosenttia ja ensi vuonna 2,5 prosenttia.

– Euriborien odotetaan nousevan vuoden kuluessa, mutta aiemmin odottamaamme hitaammin. Eniten nousupainetta on pitkissä koroissa, koska valtioiden hurjalle velkaantumiselle ei näy vielä loppua, kertoo Sampo Pankin ekonomisti Pasi Kuoppamäki.

– Velkavetoisen elvytyksen takaraja tuli vastaan jo Kreikassa ja riski uusista rytmihäiriöistä etenkin Euroopassa on kasvanut.


AVAINSANAT: Sampo, korot

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
Kulttuuri
Blogit
 
SK Facebookissa
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Ruokaohjeet

ystävänpäiväruokaa6

Ruoka

Hyvä ystävä on marenkiunelman arvoinen

Pieni, makea pala mahtuu aina. Ystävänpäivä on oiva syy – tai ainakin tekosyy – panna pöytä koreaksi ja tarjota rakkaille ihmisille ihania suklaasuukkoja ja...

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot