Talous
Päivitetty 3.3.2010 18:35, julkaistu 3.3.2010 17:39

Energiapuun tukiuudistus kohdistuu tuottavuuden nostamiseen

Kuva: Kaisa Ylhäinen
STT, RAISA KARSIKKOLähetä palautetta toimittajalle
Energiapuun korjuun tukiuudistus keskittyy työn tuottavuuden kasvattamiseen.

Energiapuun korjuuta aiotaan vauhdittaa tukijärjestelmän remontilla.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) mukaan hankinnan tukia pitää uudistaa siten, että työn tuottavuus kasvaa, mutta samalla huolehditaan nuorten metsien hyvästä kasvukunnosta.

Asiaa pohtinut työryhmä esitti keskiviikkona ratkaisuksi uudenlaista energiapuutukea, joka kohdentuisi energiajakeeseen.

Silloin energiapuuta voisi korjata myös järeämpirunkoisista metsiköistä, kun nykyinen tuki ohjaa töitä pienipuustoisiin, pusikoituneisiin kohteisiin.

– Entisen suuruisella tuella saataisiin enemmän energiapuuta markkinoille, johtaja Juha Ojala työ- ja elinkeinoministeriöstä perusteli.

Pekkarinen ei vielä ottanut kantaa yksittäisiin esityksiin, mutta sanoi hallituksen käsittelevän asiaa jo lähiviikkoina.

Suomi esittelee kesäkuussa EU:lle kansallisen suunnitelman siitä, kuinka uusiutuvan energian tavoitteet saavutetaan, ja silloin myös puuenergiaa koskevien linjausten pitäisi olla selvillä.

Ydinvoimaratkaisuja ei Pekkarisen mukaan tällä kertaa kytketä mihinkään risupakettiin, sillä uusiutuvan energian lisäykset pitää tehdä niistä riippumatta.

Ilmasto- ja energiastrategian tavoite on, että energiapuun käyttö kasvaisi 12 miljoonaan kuutioon vuonna 2020, kun sitä nyt kuluu vuodessa viisi miljoonaa kuutiota.

Pekkarisen mukaan sekään ei riitä. Metsäteollisuuden alamäki jättää uusiutuvan energian tuotantoon ison aukon, jonka täyttäminen vaatii määrän kasvattamista jopa 16–17 miljoonaan kuutioon.

– Tavoite on erittäin kova, ja uskon sen vaativan ketjun jokaisessa vaiheessa myös valtion kontribuutiota, Pekkarinen sanoi.

Pelkillä valtion tuilla näin mittavia puumääriä ei kuitenkaan saada liikkeelle. Työryhmän mukaan keskeistä on luoda toimivat markkinat, mitä varten pitäisi muun muassa selkiyttää kauppa- ja mittaustapoja ja perustaa energiapuulle sähköinen markkinapaikka. Kehittämisen varaa on myös korjuuteknologiassa ja välivarastoinnissa.

Kiistanaiheitakin löytyy. Työryhmän enemmistö haluaisi energiapuun kauppojen mittayksiköksi kiintokuutiometrin, mutta metsä- ja energiateollisuudelle se ei kelpaa. Sahateollisuuden vaatimus syöttötariffista herättää myös laajaa vastustusta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
Kulttuuri
Blogit
 
SK Facebookissa
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Ruokaohjeet

ystävänpäiväruokaa6

Ruoka

Hyvä ystävä on marenkiunelman arvoinen

Pieni, makea pala mahtuu aina. Ystävänpäivä on oiva syy – tai ainakin tekosyy – panna pöytä koreaksi ja tarjota rakkaille ihmisille ihania suklaasuukkoja ja...

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot