Päivitetty 9.2. 12:53, julkaistu 9.2. 11:59

Aasian konttiruuhka näkyy pian jo kaupan hyllyilläkin

Kuva: Jenni Gästgivar
Erkki SaarinenLähetä palautetta toimittajalle
Rahtilaiva Reinbek Mäntyluodossa


Suomalaisten tuontitavarat ovat Kauppalehden mukaan juuttuneet Aasian satamiin. Tavaroiden tuonti Suomeen saattaa pahimmillaan kestää jopa kolme kuukautta, lehti kertoo. Jos suomalainen tilaaja aikoo kesäksi saada tavaraa Kaukoidästä, tilaus on tehtävä heti, sanoo Suomen Huolintaliikkeiden Liiton merijaoksen puheenjohtaja Markus Nyman.

Huolintaliikkeet pelkäävät, että lasku on lankeamassa kaupalle. Kaukoidän satamaruuhkat saattavat myöhästyttää esimerkiksi kesäajan sesonkitavaroiden ilmestymistä kauppojen hyllylle.

Ruuhkan taustalla on kuljetusten kysyntäpiikki. Tavaran tuonti lähti viime vuoden lopulla nousuun, mutta samaan aikaan varustamot jatkavat kovia säästökuurejaan. Ala pyrkii Kauppalehden mukaan nostamaan hintoja - ja vitkuttelee kuljetuksia.

– Varustamot ajavat konttilaivoillaan tarkoituksella hitaalla vauhdilla säästääkseen polttoainekustannuksissa, Nyman kertoo.


AVAINSANAT: Aasia, kontti, tavarat, ruuhka

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Vanhemmat saivat tiedon onnettomuudesta nopeasti

    SATAKUNTA 3.9. 13:14 00

  2. Jo 100 000 dna-tunnistetta rekisteröity

    SATAKUNTA 3.9. 13:20 00

  3. Ympäristöjohtaja: Beachfutis liian iso Yyteriin

    KOTIMAA 3.9. 10:26 217

  4. Onnettomuudessa loukkaantunut 8-vuotias poika sairaalaan Turkuun

    SATAKUNTA 3.9. 08:22 6344

  5. Kanervan syntymäpäiväjuhlia epäillään lahjukseksi

    KOTIMAA 3.9. 12:11 05

  6. Kaupunginsairaalan surkeita oloja esitetään jättiremonttiin

    SATAKUNTA 2.9. 15:30 58

  7. Vainaja unohtui kuukausiksi kylmäkaappiin Helsingissä

    KOTIMAA 3.9. 11:32 00

  8. Oliko omaisesi Vanhankoiviston kolarissa? Poliisin kriisinumero antaa lisätietoja

    SATAKUNTA 3.9. 09:08 110

  9. Kalervo Mustakalliosta leivottiin Vuoden silakka

    SATAKUNTA 3.9. 11:00 01

  10. Kymmenettuhannet pakenivat hurrikaani Earlia

    ULKOMAAT 2.9. 14:43 10

  1. Onnettomuudessa loukkaantunut 8-vuotias poika sairaalaan Turkuun

    SATAKUNTA 3.9. 08:22 6344

  2. Tällainen kone aloittaa lennot Porista – Air 100:n sopimus varmistui

    SATAKUNTA 2.9. 19:54 1113

  3. Oliko omaisesi Vanhankoiviston kolarissa? Poliisin kriisinumero antaa lisätietoja

    SATAKUNTA 3.9. 09:08 110

  4. Lastenruoan raaka-aineet tiedetään tilan tarkkuudella

    KOTIMAA 2.9. 11:37 80

  5. Teinitytön psykoosipillerillä tainnuttaneelle pahoinpitelytuomio

    SATAKUNTA 2.9. 13:33 72

  6. Pormestarinluotoon voi nousta uusia kerrostaloja

    SATAKUNTA 2.9. 13:24 79

  7. Enon turmarekka ajoi ylinopeutta

    KOTIMAA 2.9. 16:13 636

  8. Kaupunginsairaalan surkeita oloja esitetään jättiremonttiin

    SATAKUNTA 2.9. 15:30 58

  9. Tila-auto ja henkilöauto törmäsivät Porin Niittymaalla

    SATAKUNTA 2.9. 16:46 52

  10. Ässien joukkue on kasassa

    KIEKKOKANSA 2.9. 14:43 517

  1. Onnettomuudessa loukkaantunut 8-vuotias poika sairaalaan Turkuun

    SATAKUNTA 3.9. 08:22 6344

  2. Arkkipiispa vaatii: Naispapeille pääsy Kankaanpään seurakuntaan

    SATAKUNTA 27.8. 14:34 2323

  3. Kuolleen kissaemon poikanen löytyi elossa kaivosta

    SATAKUNTA 26.8. 11:51 2818

  4. Mies aikoi katsoa pornoa, nainen puukotti

    SATAKUNTA 31.8. 15:28 1625

  5. Poliisi jatkaa Olkiluodon ympäristön valvontaa yön yli

    SATAKUNTA 28.8. 07:09 1655

  6. Mopoilijalle vakavat vammat nokkakolarissa Pomarkussa

    SATAKUNTA 27.8. 21:06 1522

  7. Tehomies Patrick Yetman Ässiin

    KIEKKOKANSA 28.8. 16:59 14165

  8. PoPalle elintärkeä kotivoitto – katso video

    URHEILU 28.8. 18:19 145

  9. Puku-Niskanen teki konkurssin Porissa

    TALOUS 30.8. 14:51 1419

  10. Kaksi koululaista ja moottoripyörä kolaroivat Porissa

    SATAKUNTA 30.8. 14:45 1440

  1. Sonispheren vakavasti loukkaantuneiden tila vakaa

    SATAKUNTA 8.8. 15:55 15092

  2. Onnettomuudessa loukkaantunut 8-vuotias poika sairaalaan Turkuun

    SATAKUNTA 3.9. 08:22 6344

  3. Mies tapettiin Paneliassa, tekijäksi epäilty euralainen kiinni

    SATAKUNTA 22.8. 09:01 5521

  4. Perussuomalaiset jättäisi turvapaikanhakijat kokonaan ilman rahaa

    KOTIMAA 7.8. 12:34 5536

  5. Kuvasitko myrskyn?

    SATAKUNTA 8.8. 18:23 542

  6. Iron Maiden esiintyi sumun keskellä

    SATAKUNTA 8.8. 18:34 3948

  7. Näin nitkahti Iron Maidenin lentokone

    SATAKUNTA 8.8. 16:32 3914

  8. Katso lukijan kuvat: Syöksyvirtaus teki pahaa jälkeä

    SATAKUNTA 14.8. 18:49 349

  9. Kaksi miljoonaa, tai henki lähtee koko perheeltä

    SATAKUNTA 22.8. 22:42 3310

  10. Porin lentoliikenteeseen perustettiin uusi lentoyhtiö

    SATAKUNTA 10.8. 18:23 3144

  1. Onnettomuudessa loukkaantunut 8-vuotias poika sairaalaan Turkuun

    SATAKUNTA 3.9. 08:22 63 44 20886

  2. Tällainen kone aloittaa lennot Porista – Air 100:n sopimus varmistui

    SATAKUNTA 2.9. 19:54 11 13 1359

  3. Oliko omaisesi Vanhankoiviston kolarissa? Poliisin kriisinumero antaa lisätietoja

    SATAKUNTA 3.9. 09:08 11 0 1055

  4. Ympäristöjohtaja: Beachfutis liian iso Yyteriin

    KOTIMAA 3.9. 10:26 2 17 854

  5. Enon turmarekka ajoi ylinopeutta

    KOTIMAA 2.9. 16:13 6 36 785

  6. Ässien joukkue on kasassa

    KIEKKOKANSA 2.9. 14:43 5 17 587

  7. Teinitytön psykoosipillerillä tainnuttaneelle pahoinpitelytuomio

    SATAKUNTA 2.9. 13:33 7 2 553

  8. Kaupunginsairaalan surkeita oloja esitetään jättiremonttiin

    SATAKUNTA 2.9. 15:30 5 8 523

  9. Nahka-Friitalan taru päättyy lopullisesti

    TALOUS 2.9. 10:40 9 6 514

  10. Tila-auto ja henkilöauto törmäsivät Porin Niittymaalla

    SATAKUNTA 2.9. 16:46 5 2 473

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330  |   Yhteystiedot  |  Asiakaspalvelu