Merivartiosto varautuu juhannusjuhlijoihin
- Merivartiosto keskittää juhannuksen venepartiointia kaupunkien edustoille.
Porin ja Rauman meripelastusasemilla valmistaudutaan yöttömän yön juhlijoihin. Molemmilla asemilla päivystetään kesäaikaan 3–4 miehen voimin.
Juhannus on perinteisesti vesillä vilkasta aikaa, kun suomalaiset viettävät keskikesän juhlaa mökeillä uiden ja veneillen.
Suomessa vesillä sattuneiden onnettomuuksien kokonaismäärä on edellisvuosina vähentynyt, mutta kuolemantapausten määrä on edelleen kasvussa. Viime juhannuksena 10 menetti henkensä vesillä.
Alkoholi on näytellyt osaa joka toisessa hukkumiseen johtaneista tapauksista, joten väkijuomia nauttineena ei ole asiaa vesille.
Merivartiostosta peräänkuulutetaan myös maalaisjärkeä ja pelastusliivien käyttöä.
– Fakta on edelleen se, että vain päälle puetut liivit pelastavat, toteaa meripelastusjohtaja Niklas Guseff.
Merivartioston venepartioinnin painopistealueita juhannuksen aikana ovat kaupunkien edustat.
Myrskyä odotellaan torstaiksi
Torstaiksi ennustettu myrsky ei ole aiheuttanut erikoisjärjestelyjä Porin ja Rauman merivartioasemilla, vaan kummallakin asemalla päivystetään kesämiehityksellä.
Guseffin neuvot rajuilman varalle ovat yksinkertaiset:
– Kun luvataan myrskyä, niin jäädään kotiin. Se on paras neuvo. Jos on kuitenkin pakko lähteä vesille, niin tarkista kunnolla ennen lähtöä omat varusteet, veneen kunto sekä reittivalinta.
Hädän yllättäessä
Jos joudut veden varaan, pysy rauhallisena ja huuda apua. Veneen kaatuessa pysy sen läheisyydessä tai yritä kiivetä takaisin veneeseen.
Hädän yllättäessä soita välittömästi meripelastuksen valtakunnalliseen hälytysnumeroon 0204 1000 tai yleiseen hätänumeroon 112.














Lapsil vaa mehhuu,coca-collaa,makkeet limonaatii
ei mittää alkoo,jos ruokaa,lämmint soppaa tai
ommii eväit.
Ilmoita asiaton kommentti