Panelian saunakamarisurma olikin hätävarjelua
Euran Paneliassa viime vuoden elokuussa tapahtuneesta saunakamarisurmasta tuomitun Joona Olavi Erkkilän, 34, tuomiota on lievennetty merkittävästi. Satakunnan käräjäoikeuden taposta tuomitsema 9 vuoden vankeusrangaistus lieveni Vaasan hovioikeudessa 5 vuoden vankeusrangaistukseksi hätävarjelun liioitteluna tehdystä taposta.
Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tapaan, että Erkkilä surmasi 60-vuotiaan naapurinsa tahallaan kuristamalla narulla voimakkaasti ainakin puolen minuutin ajan. Ruumiinavauksen tehneen oikeuslääkärin kertomus ja vainajasta otetut valokuvat tukivat päätelmää. Erkkilän on täytynyt ymmärtää kuoleman olevan tekonsa varsin todennäköinen seuraus.
Naapureina asuneiden miesten ryypiskelypäivä 21. elokuuta kärjistyi riitelyksi ja tappeluksi. Oikeuden mukaan tuomitulla oli oikeus puolustautua naapurinsa oikeudettomalta hyökkäykseltä. Erkkilä kertoi surmansa saaneen miehen käyneen ensin hänen kimppuunsa rautakangen kanssa, jolloin hän horjahti päin saunan ikkunaa. Saunan lattialta löytyikin rautakanki ja ikkuna oli rikki.
Hätävarjelu ylitti kuitenkin sallitun rajat, jolloin se ei käynyt anteeksiantoperusteeksi.
Erkkilä määrättiin pidettäväksi edelleen vangittuna. Hän on velvollinen korvaamaan menehtyneen puolisolle 10 000 euroa henkisestä kärsimyksestä ja runsaat 3 000 euroa hautauskuluista.
Syyttäjä ei keskiviikkona ottanut kantaa mahdollisiin jatkotoimiin asiassa. Hänen mielestään tuomitun kertomus tapahtumienkulusta oli jälkeenpäin keksitty.
Hovioikeuden ratkaisu on yksimielinen.
















tuntien molemmat osapuolet osaan kyllä kertoa että uhri ei olisi mitenkään pystynyt tekemään sitä mitä syytetty väittää hänen uhkailleen...
Ilmoita asiaton kommentti