Kolmelle koululle kestävän kehityksen Vihreä lippu
- Kestävän kehityksen Vihreä lippu liehuu jo kymmenen satakuntalaisen päiväkodin ja koulun saloissa.
Kankaanpään yhteislyseo, Kepolan koulu Köyliöstä ja Porin seudun steinerkoulu ovat saaneet Vihreän lipun eli tunnustuksen ympäristökasvatustyöstä. Suomen Ympäristökasvatuksen Seura myönsi tunnustuksen kymmenelle päiväkodille ja koululle Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.
Kaiken kaikkiaan Varsinais-Suomessa on nyt 36 ohjelmaan osallistuvaa päiväkotia ja koulua ja Satakunnassa 10. Vihreä lippu on kansainvälinen ympäristöohjelma, jonka avulla päiväkoti, koulu tai oppilaitos tekee tavoitteellista työtä kestävän kehityksen edistämiseksi arkisessa toiminnassaan. Lapset ja nuoret ovat mukana niin toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa kuin tulosten arvioinnissa.
Ohjelmassa toimii aktiivisesti 270 osallistujaa: päiväkoteja, kouluja, lukioita ja ammatillisia oppilaitoksia. Se tavoittaa yli 70 000 lasta, nuorta ja aikuista.
Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools -ohjelmaa, joka sai alkunsa Tanskassa vuonna 1994. Ohjelma on käytössä yli 35 000 koulussa 50 maassa, muun muassa lähes kaikissa EU-maissa.














eiköhän se ole vihreä ihan muista syistä.
Ilmoita asiaton kommentti