Honkajoki sai kuntaliitosrahaa, vaikkei hakenutkaan
- Honkajoen kunnanvirasto
Valtiovarainministeriö on myöntänyt Honkajoen ja Jämijärven kunnille sekä Kankaanpään ja Parkanon kaupungeille avustusta kuntaliitoksen esiselvitykseen. Avustusta maksetaan yhteensä 40 000 euroa, kuitenkin enintään 70 prosenttia selvityksen kustannuksista.
Erikoinen piirre avustuspäätöksessä on se, että sen mukaan Honkajoen kunta on edelleen mukana Pirkanmaalle suuntautuvan Parkano-Jämijärvi-Kankaanpää -liitoksen suunnittelussa. Honkajoen kunnanhallitus kuitenkin jättäytyi pois porukasta jo kesäkuun lopulla.
Honkajoen kunnanjohtaja Mauno Mäkiranta ihmetteleekin, miten Honkajoki on päätynyt rahoituksen saajaksi, vaikka ei ole allekirjoittanut hakemuspapereita. Kankaanpään kaupunginjohtaja Paavo Karttunen ei puolestaan muista, oliko Honkajoen kunnan nimi mukana ministeriöön lähteneissä hakemuspapereissa.
Valtiovarainministeriön ylitarkastaja Anu Hernesmaa ei osaa sanoa suoralta kädeltä, miksi Honkajoki on edelleen päätöksessä mukana, vaikkei kunta ole edes hakenut avustusta.
Hänen mukaansa yhden kunnan pois jääminen ei silti vaikuta avustuksen määrään, sillä aluetta tarkastellaan kokonaisuutena, ja liitokseen tähtäävien kuntien määrä yleensä täsmentyy vasta selvityksen aikana.















Jospa Honkajoki "piiloneuvottelee" esim. liitoksesta hyvin pärjäävään naapuriinsa Karviaan ja jättää nuo muut kuviot..
Ilmoita asiaton kommentti