Lapset aiheuttivat palohälytyksiä Porissa ja Raumalla
Pikkulasten leikit juoksuttivat palomiehiä sekä Porissa että Raumalla.
Puoli viiden tienoilla palomiehet kiirehtivät Porin Kalaholmaan, jossa pikkupojat polttivat sanomalehtiä koulun vieressä olevalla niityllä. Tulella leikkiminen ei aiheuttanut suurempaa vaara ympäristölle.
Lähellä samaa paikkaa kärysi uudelleen puoli kahdeksalta, kun joku oli sytyttänyt risukasan tuleen vanhan vedenottamon vieressä. Käytöstä poistettu vedenottamo sijaitsee Lukkarinsannan S-marketin vieressä.
Molemmilla kerroilla palon sytyttäjät pakenivat paikalta ennen palomiesten tuloa.
Raumalla palomiehet piipahtivat Uotilan urheilukentän vieressä, jossa oli sytytetty vanhan varaston ovelle palamaan pieni määrä paperia.
Palavaa paperia oli niin vähän, etteivät puiset ovet olleet vaarassa syttyä tuleen.
Alustavien tietojen mukaan Raumallakin asialla olivat pikkupojat.















linnaan vaan kaikki kansalaiset jotka soittavat palokunnan siksi että näkevät jonkin paperin palavan, Niinkun eivät itse sitä voisi puhaltaa sammuksiin!!!? oikeen ahdistaa sellaset kädettömät turistit! T:huolestunut kansalainen
Ilmoita asiaton kommentti