Ahvenella kokoa kuin vastasyntyneellä lapsella
- Säkyläläisen Kalle Vaarasen Kökarista lauantaina virvelöimä ennätysahven painaa 2,875 kiloa.
Jos puhelimeen tupsahtaisi tekstiviesti, jossa kerrottaisiin uutisia 54-senttisestä ja 2,875 kiloa painavasta tulokkaasta, harva arvaisi, että kyse on ahvenesta.
Säkyläläinen Kalle Vaaranen sai kuitenkin viime lauantaina Kökarin saarella virvelillään ahvenen, jolla on kokoa kuin vastasyntyneellä vauvalla.
– Panin kaverille tekstarina kuvan kalasta, ja kerroin, että aiomme pistää sen pataan. Vastausviesti tuli saman tien. Älkää ihmeessä, se pitää punnita. Se on ennätyskokoinen.
Vaimon siskonmiehen ja lapsuudenystävänsä kanssa Kökarissa kalareissulla ollut Vaaranen sai ahvenen kahden saaren välistä, paikasta, josta oli aiemminkin saanut muutaman hauen.
– Melkein heti kun uistin osui veteen, siima kiristyi oikein kunnolla. Kala ei näyttänyt kovin isolta, mutta se pani hanttiin alussa aivan tolkuttomasti, Vaaranen kertoo.
Kala kuitenkin väsähti nopeasti, ja tuli rantaan lopulta aika kiltisti. Kun otus saatiin vihdoin haaviin, kävi ilmi, että kyseessä oli poikkeuksellisen suuri ahven.
– Punnitsimme sen rannassa omalla puntarilla ennen kuin päästimme siltä veret. Puntari näytti 2,9 kiloa, Vaaranmen kertoo.
Nyt kala odottelee Vaarasen pakastimessa Säkylässä tulevaisuuttaan. Yksi vaihtoehto kuulemma on täyttää se, ja panna takan päälle muistoksi. Ennätyskalalautakunta pohtii vielä tänään onko Vaarasen jättiahven uusi Suomen ennätys. Virallinen voimassa oleva ennätys on 2,48 kiloa.
Vaarasen jättisaaliista kertoi ensimmäisenä Iltalehti.















ja paskat tollasii mää käytä syöttinä
Ilmoita asiaton kommentti