Satakunta
Päivitetty 6.9.2010 18:52, julkaistu 6.9.2010 09:49

Keskustele: Syrjiikö Porin kaupunki iäkkäitä työntekijöitään?

Kuva: Mika Vuorio
Harri AaltoLähetä palautetta toimittajalle
Ei paluuta: Harri Ilo ei enää itsekään usko, että yhä jatkuvasta työsuhteesta huolimatta voi koskaan palata Porin kaupungin töihin.

Kirvesmies Harri Ilo, 54, kertoo aamun Satakunnan Kansassa karun tarinansa siitä, millaista on joutua unohdetuksi Porin kaupungin isossa koneistossa.

Ilo on ollut työsuhteessa Porin kaupunkiin yli 30 vuotta, mutta vuoden 2001 jälkeen kaupungilta ei ole enää löytynyt hänelle töitä eikä maksettu palkkaa. Sivuraiteelle mies joutui, kun hän ei pahojen polvikulumiensa takia voinut enää jatkaa kirvesmiehen töissä. Työsuhde silti jatkuu edelleen.

Porin kaupungin työsuojelupäällikkö Ulla Roininen sanoo, ettei Ilon tapaus ole lainkaan ainutlaatuinen. Kaupungin organisaatiossa tällaiset tapaukset on lokeroitu ”lepääviksi” työsuhteiksi. Työntekijöiden uudelleensijoitus kevyempiin töihin on erittäin vaikeaa.

– Iäkkäiden ihmisten kouluttaminen uusiin tehtäviin ei ole enää tarkoituksenmukaista, Roininen paaluttaa Porin kaupungin kovalta tuntuvan linjauksen.

Kirvesmies Ilo epäilee Porin kaupunkia työsyrjinnästä ja harkitsee oikeusjutun nostamista.

Onko sinulla samanlaisia kokemuksia? Onko usein parhaat vuotensa kaupungin palveluksessa antaneille ikääntyneille työntekijöille enää mitään tulevaisuutta työelämässä, jos terveydentila heikkenee? Ota osa keskusteluun!


AVAINSANAT: Pori, syrjintä, iäkkäistä, lepäävä työsuhde

Kommentit (94)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)20.11.2011 16:35

Porissa tätä lajia piisaa... eliitti vielä "kermoistaan" perataan!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.10.2010 18:21

Tässä aiemmin mainittiin että Pori valmis kritiikkiin. Porn kaupungissa se vika ei tosiaankaan ole vaan poliitikoissa. Politikkojen lapset ja sukulaiset saavat Porin kaupungin organisaatioissa työpaikkoja vaikka ei täyttäisi hakijalta vaadittavia ehtoja. Näin kävi kesällä kuulemma Porin Yh asunnissakin. Demarit saivat oman miehen organisaatioon. (Hallituksen puheenjohtajan poika)

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.9.2010 22:55

Harri Ilo on hyvä jätkä. Ulla Roininen on hyvä jätkä. Keskustelussa oleva ongelma ei johdu kummastakaan. Porin kaupunki on hyvä työnantaja, silloin kun kaikki menee hyvin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.9.2010 22:40

Kello on n. 1 1/2 tunnin päästä 12 ja valtakunnassa on kaikki hyvin, vai onko sittenkään?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.9.2010 22:32

Porin kaupunki, selitysten ja puolustelujen hyväveliverkosto kaupunki. Eihän meissä ole mitään vikaa koskaan, ei koskaan, ei koskaan, vikaa, vikaa, vikaa, vikaa...


Kysyjä: Tiedottaja , 14.03.2002 klo 09:59
Onnistuitte jälleen kerran myötävaikuttamaan Promenadin keskustelu palstan sulkemiseen. Venerannan selitys palstan voimavarojen vähyydestä palstan valvomiseen on roskaa. Olisi ollut mahdollista ottaa vaikka Porin työttömistä jokunen valvomaan tekstejä ylilyöntien varalta. Ja vaikkapa olisivat saaneet siitä pienen korvauksen esim. ilmaisen nettilinjan! Mutta ei, ei ja ei! Pitää tulevaisuudessa tilata salasana ja nimimerkki Promenaadista ja se sitten lähetetään tarkastuksen jälkeen postissa tilaajan kotiin!!! Taitaa mennä rahaa ja aikaa.....toinen vaihtoehto on, että keskustelu palsta kuivuu kasaan, toisinsanoin; Kansanääni tukahtuu! (Sehän ilmeisesti on tarkoituskin!)Hävetkää ketä tämän päätöksen tekivät! Porin avoimuus = Kahvi kammarin salakeskustelu pullakahvit, veron maksajien kuntantamana! PS. Sensurointi on yleensä köyhien, työttömien jne. syrjäyttämistä ja halveksimista! T:Tiedottaja
________________________________________

Vastaaja: Tapio Furuholm , tiedottaja , 14.03.2002 klo 14:05
Hei kollega!
Joudun tuottamaan pettymyksen: Porin kaupungilla ei ollut minkäänlaista osuutta mainitsemaasi keskustelupalstaa koskeviin ratkaisuihin.
Porin kaupungille sopii mainiosti kunnallisten asioiden asiallinen ja krittinen pohdiskelu myös netin keskustelupalstoilla. Kirjoittaja voi itse tehdä johtopäätökset, täyttikö keskustelu nuo kriteerit. Meillä ei ole tästä asiasta muuta sanottavaa.
keväisin terveisin
Tapsa Furuholm

---------

"Porin kaupungille sopii mainiosti kunnallisten asioiden asiallinen ja krittinen pohdiskelu myös netin keskustelupalstoilla. Kirjoittaja voi itse tehdä johtopäätökset, täyttikö keskustelu nuo kriteerit."


Sanojen ?kunnallisten, asiallinen ja kriittinen? tilalle vaihtaisin seuraavat sanat niin se olisi ollut rehellinen vastaus!

Ja ne sanat ovat: "turvallisten", pintapuolinen ja moraaliton...

Eli Porilaiset...miltäs nyt kuulostaa sensuuri keskeisessä yhteiskunnassamme?

"Porin kaupungille sopii mainiosti "turvallisten" asioiden pintapuolinen ja moraaliton pohdiskelu myös netin keskustelupalstoilla. Kirjoittaja voi itse tehdä johtopäätökset, täyttikö keskustelu nuo kriteerit."

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)7.9.2010 20:43

Juuri näin...

Turvanamme on Porissa usein mm. henkilöstöasioissa "kateus ja keuhkotauti" ja pirullisuus ahneuden kera...

ja mm. Jhl:n täydellinen jäseniensä auttamattomuus koska hyvävelijärjestelmän ja "luottamuspellejen" omat edut ajaa edelle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)7.9.2010 20:29

Ne kellä ei ole koulutusta, kouluun. Siinä ois 5kybäsil opettelemista pärjäämään 201,60e asumislisällä ja 298e opintorahalla eli 499,60e/kk, joka on täysi opintotuki yhteenlaskettuna!!!. Ainiin ja jos asuu saman katon alla puolison kanssa asumislisää ei myönnetä, jos puolison tulot ylittävät 22 000 euroa vuodessa. Jos on oikein rohkea voi ottaa opintolainaa 300e/kk sitten saa kuukaudessa 799 euroa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)7.9.2010 20:27

Syrjintää ja henkistäväkivaltaa Porin kaupungin työpaikoilla on paljon lissää...

(Mutta miten käy Harri Aallon...Nostan hattua hänen rohkeudesta!!! Sekä toivon Harri Ilolle oikeudenmukaisuutta pikaisesti, Porissa oikeudenmukaisuutta ei vain tahdo löytyä. Porin tilanne vaakunamme tekstiä ajatellen on sietämätön, Deus Protector Noster ja sitten se mitä Porissa oikeasti tapahtuu on irvikuvaa vaakunan tekstiin. Turvanamme on Porissa usein mm. henkilöstöasioissa ?kateus ja keuhkotauti? ja pirullisuus ahneuden kera?)

Lisäsin scannattuna kuvina miten kaikki alkoi minun osallani 1.4.2008! Oikeutta en ole asiassani vielä saanut ja käräjille ei pysty lompsan ohkaisuuden takia ;) Oikeutta ei saa enää kuin julkisuuden kautta, kuten mm. http://tinyurl.com/2vorqwx SK:n etusivulla. Poliisi ei viitsi tutkia, tai poliisin ei ehkä haluta tutkivan, tai...??? Kaikki instanssit läpikäyneenä, mm. Jari Lehden kohtaloonkin ja moneen muuhun tutustuneena/opetelleena väitän...

Moni itsemurha SUOMESSA/Porissa juontaa henkisestäväkivallasta, joka on voinut alkaa jo koulumaailmassa, jopa tarhasta lähtien! Useimmiten "saalistaja" kiusaajat pääsevät kuin koira veräjästä, valitettavasti!

http://www.facebook.com/group.php?gid=224174243936&ref=ts

http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/sort_name%3A%22Olli%2BHakala%2BPori%22?term_keywords=&perpage=50


Vastaan jo Jarinkin puolesta! Te, juuri te teette kaikkenne tehdäksenne uhrin yksin kaikkeen yksin syylliseksi. Tehän olette niitä täydellisiä, ahkeruuden esikuvia, saalistatte, kiusaatte, alistatte, halvennatte eläinmaailman säännöillä uhrinne säälimättömästi...ja loppuun asti.

Tätä tekee Porin kaupungin hyvävelijärjestelmä...kun mä teen tän sulle, teetkö siten sen mulle etc. Porin kaupunki on sairas... voi, voi... Karrikoituna; "Paska", eli saalistajat jatkaa sanktioitta ja usein vielä palkittuna pahanteostaan.

HÄVETKÄÄ!

Deus Protector Noster Pori

Olli Hakala ja nytkin puskien edestä, hengissä säilyneenä 15kk helvetistä Porin kaupungilla!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)7.9.2010 20:26

Ne kellä ei ole koulutusta, kouluun. Siinä ois 5kybäsil opettelemista pärjäämään 201,60e asumislisällä ja 298e opintorahalla eli 499,60e/kk, joka on täysi opintotuki yhteenlaskettuna!!!. Ainiin ja jos asuu saman katon alla puolison kanssa asumislisää ei myönnetä, jos puolison tulot ylittävät 22 000 euroa vuodessa. Jos on oikein rohkea voi ottaa opintolainaa 300e/kk sitten saa kuukaudessa 799 euroa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)7.9.2010 15:50

Tuttua tekstiä, kaupunginuudelleensijoittaja kysyy, mitä voisit tehdä? Sijoitettava vastaa, voisin tehdä mittamiehentöitä. Uudelleensijoittaja vastaa, ei käy. Mitä muuta voisit tehdä? Sijoitettava vastaa, voisin ajaa kuorma-autoa. Uudelleensijoittaja vastaa, siinä nyt ainakin selkäsi kipeytyy, mutta nyt tiedän sijoitetaan sinut kouluruokakuljettajaksi:) Teksti jota ei dokumentoitu, ja jota Metsälä vieläkin perää. Mutta ole hyvä siinä se on.

Jari Lehti.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 .. 10

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

DSC_3406

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot