Satakunta
Päivitetty 5.9.2010 16:59, julkaistu 5.9.2010 09:47

Lammas raadeltiin Porissa varhain sunnuntaiaamuna

Liekapässi löytyi raadeltuna sunnuntaiaamuna Porin Lattomerellä. Se oli tapettu luultavasti kello seitsemän aikaan aamulla.

Tappopaikalla käynyt asiantuntija tuli siihen tulokseen, että lampaan tappoi todennäköisesti isokokoinen koira eikä susi.

Hampaanjälkien koko ja etäisyys toisistaan viittaavat asiantuntijan mukaan koiraan, ja isoja luita ei ole purtu poikki ollenkaan. Raatelujäljet olivat kaulassa laajoja, eivät niinkään syviä. Kaularanka oli aivan ehjä. Asiantuntija-arvion mukaan suden jäljiltä kaularanka olisi ollut poikki. Myöskään sudelle tyypillisiä raatelujälkiä kintereissä ja selässä ei ollut lainkaan.

Lampaan maksa oli syöty. Muut sisäelimet oli jätetty rauhaan

Viikko sitten samalta lampurilta katosi karitsa. Tapahtumasta ei jäänyt verijälkiä, joten pieni lammas on saatettu myös varastaa.

Poliisi tutkii asiaa edelleen ja päättää mahdollisista jatkotoimenpiteistä myöhemmin.


AVAINSANAT:

Kommentit (51)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)7.9.2010 08:26

Kuulin aamulla saman tiedon kuin edellinenkin kirjoittaja ja ihmettelinkin Satakunnan Kansan uutisointia. Tästä syystä soitin maanantai aamulla SK:n toimitukseen, jossa vastasi uutispäällikkö Isto Laaksonen. Hän kertoi, että maanantain juttu oli luultavasti tehty poliisin tiedotteen perusteella. Hän lupasi selvittää asiaa ja lähettää tietoa sähköpostitse. Palasin kotiin illan suussa ja avasin sähköpostini, jossa oli Isto Laaksosen lähettämä sähköposti:

"Terve

Tuollainen poliisin tiedota asiasta on tullut toimitukseen sunnuntaina.
Tiedossamme on, että paikalla on käynyt nisäkäsasiantuntija, suurpetoyhdysmies ja suurpetoharrastaja, jotka olivat hampaanjäljistä ja raatelujäljistä päätelleet kyseessä olleen koiran. Paikalta löytyi myös ainoastaan koiranjälkiä. Petoyhdysmies oli lisäksi nähnyt lähistöllä ison koiran irrallaan. Kyselemme asiaa vielä tänään.

Isto Laaksonen
uutispäällikkö
Satakunnan Kansa"

Kyseisen tiedotteen voi käydä lukemassa www.poliisi.fi sivuilla. Tämä sähköposti oli lähetetty minulle klo 15.53. Tältä pohjalta kirjoitin kirjoitukseni, koska haluan tässä asiassa faktoja, en huhuja. Erikoista, että SK on saanut uutta tietoa tämän jälkeen tai sitten toimituksen sisällä tieto ei kulje.

Kirjoitan omalla nimellä, koska en halua levittää mitään kylän ämmien enkä sen puoleen äijienkään puhueita vaan virallista tietoa. Luotin tässä tilanteessa SK:n uutispäällikön selvitykseen, se on nyt osoittautunut vääräksi.

Jukka Suuriniemi

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.9.2010 23:14

Jukalle kommenttina että väärien tietojen ja huhujen levittäminen tulee lopettaa. Itse paikalla olleena tiedän että lammas havaittiin kuolleena aamulla n. klo 6.30, jonka jälkeen paikalle kutsuttiin riistanhoitopiirin virallinen suurpetoyhdysmies, joka tuli paikalle n. klo 7.30 ja totesi märässä ruohossa näkyneiden jälkien, sekä puru- ja raatelujälkien perusteella kyseessä olevan suden tappama lammas. Tämän jälkeen paikalla kävivät myös poliisit jotka kirjasivat tapahtuneen. Nämä muut ns. asiantuntijat olivat paikalla iltapäivällä n. klo 14.00, jolloin maasta ei ymmärtääkseni enää voinut tehdä luotettavia jälkihavaintoja, koska tapahtumapaikalla oli liikuttu päivän aikana. Miksi tätä asiaa nyt yritetään saada koiran tekemäksi on minulle arvoitus. Vähintä mitä Satakunnan Kansa voisi tehdä olisi kertoa , millä valtuutuksilla asiantuntijat jotka lehden mukaan totesivat tekijäksi koiran toimivat. Nyt suurelle yleisölle jää käsitys, että asiantuntijan mukaan lampaan tappaja oli koira, muttei ole tietoa minkä tahon asiantuntijan. Se mikä on tiedossa, on että riistanhoitopiirin virallinen suurpetoyhdysmies totesi lampaan. tappajan olleen susi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.9.2010 23:00

itsekkin asun varmasti lähempänä tapahtuma paikkaa kuin jukka enkä minä ole kyllä kuullut mistään koirasta enkä edes ole nähnyt mitään koiraa (enkä suttakaan) vaikka olin vielä 5 aikaan ulkona. mutta en tarkoita silti sitä että siellä ei olisi joku eläin käynyt.. Tuskin koira lampaan kimppuun käy.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.9.2010 22:54

Saatana se on sama oliko se koira tai susi, mutta jos jukka näin väittää niin kyllä mä ainakin uskon.
soittele sinä rauhassa sinne riistahoidonneuvojallesi
niin paljon kun lystää.
Kauhea älämölö yhdestä lampaasta...
Tietysti lampaanomistajan kannalta tilanne ei ole mukava.Mutta antaa asiantuntijoiden hoitaa hommat!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.9.2010 22:24

Kyllä sun jukka kannattaa soitella satakunnan riistahoidonneuvojalle(numero löytyy netistä)
ennen kuin huutelet täällä netissä varmoja tietojasi.
toi sun teksti oli varmaan kuultu jostain kylän ämmiltä?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.9.2010 20:46

Kyselin asiasta ja minulle kerrottiin, että paikalla on käynyt nisäkäsasiantuntija, suurpetoyhdysmies ja suurpetoharrastaja, jotka olivat hampaanjäljistä ja raatelujäljistä päätelleet kyseessä olleen koiran. Paikalta löytyi myös ainoastaan koiranjälkiä. Petoyhdysmies oli lisäksi nähnyt lähistöllä ison koiran irrallaan. Tämä on siis tietoa, eikä arvailua. Kyseinen lammas raadeltiin noin 15 metrin päästä meidän keittiön ikkunasta. Lopetetaan väärien tietojen ja huhujen levittäminen.

Jukka Suuriniemi

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.9.2010 20:33

ja juuri nämä riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilöt totesivat paikalla ollen susi, "asiantuntijat" kävivät myöhemmin tekemässä omat johtopäätöksensä

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.9.2010 15:47

Petovahinkojen tunnistamista eivät tee luonnonsuojelijat vaan riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilöt.

Aiheesta on tänä vuonna myös julkaistu tunnistamisopas

http://www.epaper.fi/reader/?issue=11160;d4b4bd90a51fcd3a8efbf05ed87b74c9

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.9.2010 13:59

Mielenkiintoista miten "asiantuntijoiden" lausunto muuttui aamusta. Aamulla paikalla kävi poliisi ja riistamiehiä, iltapäivällä näitä "asiantuntijoita". Riistamiesten mukaan kyseessä oli yksi tai kaksi sutta, "asiantuntijoiden" mukaan koira. Olisi mielenkiintoista tietää mikä on näiden "asiantuntijoiden" ammattitaito/ -nimike.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.9.2010 12:59

mitä jos se on ollutkin pieni kokoinen susi eikä isokokoinen koira?? ja meinaako se sitä että se on ollut koira kun vaaan maksa oli syöty?? V*TUN ärsyttäväviä viherpiipertäjiä.!!! prkl!!

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5 6

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

DSC_3406

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot