Alaikäiset ajelivat mopoautolla humalassa
Kaksi alaikäistä nuorta ajelivat Porin Kalevanpuistossa vuorotellen mopoautolla lauantain vastaisena yönä. Poliisi kävi puhalluttamassa nuoret puoli kahden aikaan yöllä. Toinen kuljettajista, 16-vuotias poika puhalsi 1,0 ja toinen, 17-vuotias poika 0,7 promillea. Tapausta tutkitaan rattijuopumuksina.
Samana yönä jäi kiinni lukuisia muitakin rattijuoppoja eri puolilla Satakuntaa.
Rattijuoppo menetti henkilöautonsa hallinnan ja suistui Putajantiellä ojaan oikealle puolelle tietä Kiikoisissa kolmen aikaan yöllä. Auto pyöri katon kautta ympäri ja jäi katolleen metsään.
Kuljettaja puhalsi 1,67 promillea. Auton matkustaja kävi tarkastuttamassa vammansa lääkärissä. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Rattijuopon kuljettama henkilöauto suistui ojaan oikealle Harjavallan Kettulantiellä kuuden aikaan lauantaiaamuna. Kuljettaja oli lähtenyt päihtyneenä ajamaan ravintolasta kotiinsa ja menetti sitten autonsa hallinnan. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 1,47 promillen lukemat. Juttua tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Porin Ratakadulla pysäytettiin henkilöauton kuljettaja, joka puhalsi 1,18 promillea. Tapaus sattui kahden aikaan lauantaiaamuna. Kuljettajalla ei ollut myöskään ajo-oikeutta.















Alaikäisen kännissä ajosta niin pitkä lykkäys ajokortin saamiselle, ettei tule pieneen mieleenkään edes koskea mopoauton rattiin kännissä.
Ilmoita asiaton kommentti