Satakunta
Päivitetty 4.9.2010 13:35, julkaistu 3.9.2010 08:22

Onnettomuudessa loukkaantunut 8-vuotias poika sairaalaan Turkuun

Kuva: Mika Vuorio
Anne Mäkelä, Hannamari AhonenLähetä palautetta toimittajalle

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Tilataksin kuljettaja ja taksin kyydissä ollut 8-vuotias poika loukkaantuivat vakavasti koulutaksin ja linja-auton kolarissa Porin Vanhallakoivistolla perjantaiaamuna. Poika on viety hoidettavaksi Turun yliopistolliseen keskussairaalaan.

Koulutaksin kyydissä olleet loput kolme koulupoikaa, linja-auton kuljettaja ja linja-auton yksi matkustaja loukkaantuivat lievästi kello 8:n aikaan sattuneessa onnettomuudessa. 48-vuotias taksia ajanut mies oli jäänyt puristuksiin autoon, ja hänet jouduttiin irrottamaan. Hän sai vakavia vammoja. Taksinkuljettaja ja lievemmin loukkaantuneet on kuljetettu Satakunnan keskussairaalaan.

Koulutaksin kyydissä olleet koululaiset olivat 6–15 -vuotiaita poikia, Koivulan erityiskoulun kehitysvammaisia oppilaita. Linja-autossa oli kolme matkustajaa.

Onnettomuuspaikka on Sampolantiellä lähellä Louhentien risteystä. Porin Linjojen linja-auton kuljettaja ajoi Sampolantietä Sampolan suunnasta. Tilataksin kuljettaja ajoi Sampolantietä huoltoaseman kohdalla.

Louhentien risteyksessä kuljettajat ajoivat osittaisen nokkakolarin. Todennäköisesti taksinkuljettaja ajautui vastaantulevien kaistalle. Linja-auton kuljettaja sai väistettyä jonkin verran niin, että linja-auto osui tien vierellä olevan piharakennuksen seinään.

Samaan aikaan Louhentien hiekkatietä ajoi polkupyörillä neljä poikaa, jotka olivat onnettomuuden ainoat silminnäkijät.

Onnettomuuspaikalla olleen poliisin mukaan vielä suurempi onnettomuus oli lähellä, sillä polkupyöräilevät koululaiset olivat niin lähellä autojen törmäyspaikkaa.

Sampolantie oli onnettomuuden takia suljettu liikenteeltä noin aamu kymmeneen saakka.



AVAINSANAT:

Kommentit (69)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)5.9.2010 14:28

Olen ittekin olut kolarissa koulutaksissa matkalla koulluun kun 1983 tuli Kaasumäeltä päin auto ja ajaautui taksiauton puoleiselle kaistalle ja kuljettaja ehti väistään alamäkeen tullutta Datsun merkkistä autoa kuljetta ei karannut paikalta vaan jäi paikalle. Taksiin tuli lommo ja minulle tuli painajiasia siitä onnettomuudesta kun istuin vielä kuljettajan veireisellä penkillä vöissä tietysti.
Iepä aikaakaan kun tulimme poikkitieltä Kaasumäentielle jossa silloin vielä oli se vaarallinen kaasumäki josta tie sai nimensä.
Sieltä ei nähnyt vastaan tulevia autoja.
Törmäystä ei voinut kuin hieman väestää ja kerkisin varoitaakin kuljettaa vastaan tulevasta autosta.
"VARO TUO AUTO TULEE PÄIN MEITÄ VÄISTÄ JA PIAN:"
Ja paikka oli vielä aika vaarallinen sillä minun puolella oli tuolloin vielä melko jyrkkä vieru alas pyöriä Taksin uumenissa als kohtalokkain seurauksin, sillä siinäkin oli ainekset suuronnettomuuteen. Ja matkalla kouluun ollut taksi kuin ihmeen kaupalla pysyi tiellä ja iso lommo kuljettaja puoleisessa nokkapuolen pellissä.
Sen sian vastaan tullut kuski sai syytteen liikenteen vaarantamisesta. Matka jatkui paikalle pyydetyllä toisella taksilla tapauksen takia myöhästyin ensimmäiseltä tunnilta sillä aikaa oli jo kuoluopetukset alkaneet.
Oli siinä selittäminen Kun koulun rehtori Unto Ruusila tenttasi oikein kunnolla siinä sai kriisiapua tuhdin täydeltä onnettomuudessa mukana ollut oppilas sekä opettaja.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.9.2010 09:51

voi tsiisus näitä kommentteja. ehkä taksikuski päätti yrittää ottaa itseltään hengen ja samalla parilta viattomalta lapselta... tai ehkä hän kuitenkin ajatteli onnettomuuden sattuessa OMAA ja lasten turvallisuutta.. jos ei ihan kauheasti syyteltäisi kuitenkaan ketään. toivon kaikille onnettomuuden osallisille sekä heidän perheilleen voimia ja jaksamista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.9.2010 06:41

Ketään syyttämättä ja puolustamatta valvonnan ja viranomaisten pitää viimeistään nyt puuttua asiaan eihän räjähdysaineit ja myrkyllisiä kemikaalejakaan saa kuljettaa mitenkä sattuu kuormat ja kuljettajat ajantasalle niin aikataulujen ja määrien kuin riskialttiudenkin osalta ja tarvittaessa kalusto sen mukaiseksi nähty on muutakin kuin Porin tori.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.9.2010 22:48

Mitä jos kuljettajan vieressä ollut poika on esim. lyönyt/huitaissut kuljettajaa, tai ottanut ratista kiinni, voisiko tällainen teoria olla totta? Mitä luulette? Totuus voi olla tarua ihmeelisempi.

Huomioidaan että kaikki taksin kyydissä olleet olivat erityislapsia, jotka eivät aina käyttäydy "normaalisti".

Yli 20 vuotta kehitysvammaisia taksilla ja linja-autolla kuljettanut.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.9.2010 10:51

Jos syyllistä pitää etsiä, niin nokkakolarissa se on se, joka ajaa vastaantulevien kaistaa. Syyt miksi niin on käynyt jää näillä palstoilla vain arveluiden varaan! Eikä niiden syiden selviäminenkään mitenkään auta enää saamaan tapahtunutta tapahtumattomaksi. Kolarin syyttömille ja syyllisille osapuolille jaksamista ja jatkossa vakavaa suhtautumista ammattiin liikenteessä. Jos edes tälläinen ei herätä miettimään, niin ammatin vaihto ON vaihtoehto.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.9.2010 23:47

Tosiaan, kaiken maailman luusereita tänne sitte tuleekin pätemään, keskellä työpäivää. Olis varmaan parempaakin tekemistä siihen aikaan, esimerkiksi tehdä jotain mistä tietää jotain. Tässä häpee ihan ihmiskunnan puolesta kun miettii kuinka typeriä ihmiä sitten onkaan.

Lakatkaa syyllistäminen. Luultavasti nämä ihmiset eivät koskaan ole menettänyt/olleet menettää läheistään, kun ei tajua, että joitakin ihmisiä tämä _oikeasti_ koskettaa. Jaksamista osaisille!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.9.2010 23:10

Ei tässä usko auta.Tarvitaan muutakin?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.9.2010 23:01

helppohan täällä on kirjoitella. ja pysyä kotona kuivassa/lämpimässä . ne kirjoittaa ketä ei pysty muuhun kun etäältä kommentoimaan. etsiä syytä . syyttää ja toistaa sitä mitä julkisuudessa on ennenkin jo kirjoitettu. ei muuta, toivoisin kuitenkin voimia jaksaa eteenpäin/parantua . niin pikku poika kuin kuljettaja ja mukana olleet .kaikki lähiomaiset.USKOA PARANEMISEEN.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.9.2010 22:15

Miksi nämä kommenttipalstat pitäisi poistaa? Eiköhän nämä ole juuri sitä varten että uutisia voidaan kommentoida ja niistä keskustella.

Ja voidaanhan asiasta keskustella muuallakin. Menet varmasti torillekin kieltämään ihmisiltä ettei asiasta saa puhua... Vai?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.9.2010 22:14

N.S Ammatti suhareille alkolukon lisäksi ajopiirturit pakollisiksi niinkuin kuorma-autoissakin on kaikenlaista sitä näkee kun kulkee ja kun jotain tekee niin jotakin sattuu .Vähän ihmetyttää tuhot/laillinen nopeus.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5 6 7

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

DSC_3406

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot