Satakunta
Päivitetty 29.7.2010 11:30, julkaistu 28.7.2010 15:18

Mahtidemari Heli Eskanen jättää Harjavallan

Kuva: Hanna Leppänen/SK
Ilpo LehtojokiLähetä palautetta toimittajalle
Harjavallan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heli Eskanen aikoo Porissa jättää politiikan.

Synnyinkunnastaan Harjavallasta lokakuun alussa Poriin muuttavalle valtuuston puheenjohtajalle, erityisluokanopettaja Heli Eskaselle (sd.) etsitään seuraajaa suut supussa. Eskanen on toista kautta paukutellut nuijaa Harjavallan valtuuston puheenjohtajana.

Eskasen seuraaja valitaan valtuuston kokouksessa 27. syyskuuta. Samassa kokouksessa hänelle myönnetään ero luottamustehtävistä. Porissa Eskanen aikoo jättää politiikan täysin ja keskittyä työhönsä erityisluokanopettajana.

Seuraajasta vaietaan

Eskanen on järeän luokan mahtidemari. Hänen lähtönsä ja poliittinen irtiottonsa ovat suuri menetys Harjavallan ja maakunnan politiikalle, sillä eduskuntavaaliehdokkaana Eskanen keräsi vuoden 2007 vaaleissa yli 4 400 ääntä sekä edellisissä, vuoden 2003 vaaleissa reilut 3 000 ääntä.

Luottamushenkilöiden nokkamies, Harjavallan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Rauta (sd.) sanoi eilen Satakunnan Kansalle, ettei Heli Eskasen seuraajasta valtuuston puheenjohtajan tehtävään ole vielä päätöstä.


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)30.7.2010 19:30

Jaahas, Eskanen voitaisiinkin valita johonkin Porin kaupungin merkittävään johtajan virkaan. Politiikasta luopuminen ei haittaa, koska kaupungin virkoihin valitaan aina pätevin, eikä poliittisia sidoksia silloin vaadita. _/

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.7.2010 16:18

MIllai ne open hommat on aikaisemmin tehty, keskittymättä vai?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.7.2010 10:38

Goodbye, good riddance. Ei tule ikävä.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

IMG_2195

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot