Satakunta
Päivitetty 17.5.2010 07:41, julkaistu 16.5.2010 18:11

Poikkeustilanne: Olkiluodon molemmat laitokset pois pelistä

Kuva: Kari Suni/SK-arkisto
Erkki SaarinenLähetä palautetta toimittajalle
Olkiluodossa on maanantaina poikkeuksellisesti sekä ykkös- että kakkoslaitos pois pelistä.

Olkiluodossa on poikkeuksellinen tilanne, sillä sekä kakkos- että ykköslaitos ovat samanaikaisesti irti valtakunnan kantaverkosta.

Ykkösyksikkö irrotettiin tänään verkosta vuosihuollon alkamisen vuoksi, mutta kakkosyksikkö irtosi verkosta lauantaina iltapäivällä tapahtuneen reaktorin pikasulun vuoksi.

Pikasulun syynä oli yhden päähöyryventtiilin aiheeton sulkeutuminen, jonka seurauksena myös muut kolme päähöyryventtiiliä sulkeutuivat.

Kahden laitosyksikön tippuminen verkosta samaan aikaan saattaisi talvipakkasilla vaarantaa sähkön riittävyyden, mutta kesän kynnyksellä korvaavaa sähköä on sähkömarkkinoilta saatavissa riittämiin.

Korjaustyöt laitosyksiköllä on aloitettu, ja Olkiluoto 2:n arvioidaan pääsevän takaisin sähköntuotantoon tiistaina.

Olkiluodon ydinvoimalan ykkösyksiköllä tehdään Teollisuuden Voiman omistaman ydinvoimalan tähän asti mittavimmat huoltotyöt. Ne keskeyttävät sähkön tuotannon ykkösyksikössä arviolta 26 vuorokaudeksi.

Isommat huoltotyöt alkavat huomenna maanantaina.

Teollisuuden Voima uusii Olkiluodon ydinvoimalan ykkösyksikössä esimerkiksi matalapaineturpiinit, päähöyryputkien sisemmät eristysventtiilit sekä ensisijaiset merivesipumput.


AVAINSANAT: Olkiluoto, ydinvoima

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

IMG_2195

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot