Timo Arolle porilaisten tunnustuspalkinto
Pori Tutuksi ry. on päättänyt myöntää vuoden 2010 tunnustuspalkinnon porilaiselle valtiotieteen tohtori Timo Arolle. Kyseessä on tunnustuspalkinto porilaiselle henkilölle tai yhteisölle, joka suorituksellaan tai elämäntyöllään on tehnyt Poria tunnetuksi tai toiminut merkittävästi Porin hyväksi
Yhdistyksen hallitus perustelee valintaansa muun muassa sillä, että Aro on ansioitunut väestötutkija ja muuttoliiketutkimuksen asiantuntija, joka on tutkinut suurten kaupunkien välistä muuttoliikettä, eri maakunnissa tapahtuvaa muuttoliikettä ja myös Satakunnan kunnissa tapahtunutta muuttoliikettä.
Aro toimii nyt Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (Ely) EU-koordinaattorina.
Pori Tutuksi ry:n hallituksessa ovat edustettuina mm. Porin kaupunki, Satakunnan kauppakamari, Pori-Seura ja Porin Nuorkauppakamari.
Timo Aron blogia voit lukea osoitteessa SK24.fi/blogit

