Satakunta
Päivitetty 10.3.2010 18:05, julkaistu 10.3.2010 10:13

Pori nosti lääkäriensä palkat kerralla pilviin

Kuva: Antti Suominen/SK/Arkisto
Satakunnan KansaLähetä palautetta toimittajalle
Porin terveysjohtaja Esko Karra odottaa reiluista palkankorotuksista syntyvän myös säästöjä.

Porin kaupunki on nostanut lääkäriensä palkkoja yli kaksinkertaiseksi, kertoo Iltalehti tänään.

Kaupunki korotti maaliskuun alusta perusturvakeskuksen päivystävien lääkärien palkat kertaheitolla maan huipputasolle. Tuntikorotukset ovat enimmillään 2,5-kertaisia muualla maassa yleisesti käytössä olevaan virkaehtosopimukseen verrattuna.

Sopimuksen takana ovat Iltalehden mukaan Porin terveysjohtaja Esko Karra ja ylilääkäri Katriina Lähteenmäki. He puolustavat voimakkaasti palkankorotuksia, sillä kilpailukykyisten palkkojen uskotaan houkuttelevan omia, kokeneita terveyskeskuslääkäreitä takaisin päivystystyöhön.

Ylilääkäri Karra viittaa keikkalääkärien käyttöön, ja kertoo, että ongelmana ovat jatkuvasti vaihtuva, nuorten kokemattomien lääkärien joukko. Hänen mukaansa kokemattomuus näkyy siinä, että potilaista otetaan turhia kokeita ja he ajautuvat turhaan erikoissairaanhoitoon.

– Näin kustannukset nousevat, Karra sanoo.

Karran toivomien mahdollisten säästöjen vastapainoksi nyt tehty palkkojentarkistus tulee maksamaan Porin kaupungille 200 000–400 000 euroa tänä vuonna.



AVAINSANAT: Porin kaupunki, lääkärit, palkat

Kommentit (51)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)15.3.2010 21:10

(Tuntematon) kirjoitti: vilkaiseppa eniten verotettujen listalta palkansaajalääkärien veroprosentteja. taitaa siitä sataa sinne vähäosaistenkin laariin.

Se on hyvä, sillä pääsääntöisesti vähäosaiset juuri lääkäreille "hyväpalkkaisen työmaan" aikaansaavatkin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)15.3.2010 20:03

(Tuntematon) kirjoitti: miljoonaluokkaa viimevuonna...

vilkaiseppa eniten verotettujen listalta palkansaajalääkärien veroprosentteja. taitaa siitä sataa sinne vähäosaistenkin laariin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)15.3.2010 14:12

(Tuntematon) kirjoitti: miljoonaluokkaa viimevuonna...

Näillä eriasteisilla palstoilla on ahkerasti kirjoiteltu ahtaajien "lakkoiluaktiivisuudesta". On tosiasia, että ahtaajat ovat lakkoilleet, mutta eivät alkuunkaan niin usein kun on väitetty.
Vedänpä tähän samaan aiheeseen tämän erikoisen erityisryhmän Suomen kamaralla, lääkärit.

Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun tämä erikoisvapauksilla palkittu "eliitti" turvautui lakkoiluun. Mielestäni lääkäreiden lakkoilu ja sen jälkeiset toiminnat ovat eniten suomalaisiin kansalaisiin ala-arvoisesti vaikuttaneita tekijöitä. Lääkäripula monissa terveyskeskus- ja sen kaltaisissa yksiköissä. Porin Kaupungin Sairaalassa on osastoilla jouduttu turvautumaan lääkärikuntaan, joita tuotetaan ulkomailta (omakohtaisia kokemuksia).

Nykynuoret suomalaiset "lääkärit" ovat pääasiassa toiminnoiltaan ja suhtautumisiltaan potilaisiin nähden alle arvostelujen.
On aivan sama maksetaanko heille vaikka minkälaatuisia palkkoja, kun he kuitenkin valikoivat itselleen sellaisen työn, jossa eivät tarvitse kokoajan tehdä työtä, pääsevät mahdollisimman helpolla.

Valitettavasti se on yleistä kaikilla aloilla nuorissa työntekijöissä, mutta ero on siinä, että tämä eliittiryhmä pystyy toisten hätää hyväksikäyttäen esittämään vaatimuksensa. Ei siinä vielä mitään, mutta miksi valtiovallan- ja kunnallisten päättäjien on hyväksyttävä ne vaatimukset, ja ylitettävä aidat aina sieltä missä se on matalin.

Erittäin hyvänä esimerkkinä on Porin Kaupungin Sairaalan tilanne, jos sinne saadaan osastolle joku nuori suomalainen lääkäri, ei kulu kauankaan, kun hän jo lähtee pois. Syynä on niinkin ihmeellinen asia kuin, että hän joutuisi työssään tekemään koko ajan töitä.

Eräänlaisilla valtion luomilla verotuksen vippaskonsteilla on pönkitetty näiden nuorten lääkärien ja miksei vanhempienkin "pärjäämistä taloudellisesti", itse he ovat sitten vielä kehittäneet jos jonkinmoisia porsaanreikiä verotukseensa.

Minä uskon, ettei paljon parantumista virassa pysyvyyteen saada näillä ratkaisuilla aikaan. Ainoa keino on muuttaa nuorten lääkäreiden asennoitumista siihen mihin heidät on yhteiskunnan varoilla koulutettu, hoitamaan lääkärin tointaan kuten vanhemmat lääkärit, "pikäkestoisella suoritusosaamisella".

Lääkäreiden vakuuttelut eettisestä toiminnastaan kannattaa heittää roskakoriin ja ottaa todelliset faktat mainoksissaan esille.
""Haluan rikastua ja pian teidän surkeitten kustannuksella"".

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.3.2010 12:21

(Tuntematon) kirjoitti: Nyt olisi mukava saada tietää, paljonko nuorille keikkalääkäreille on parhaimmillaan/pahimmillaan jouduttu maksamaan, että on yleensä saatu lääkäreitä päivystäjiksi.

miljoonaluokkaa viimevuonna...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.3.2010 11:54

(Tuntematon) kirjoitti: Valelääkäri toimi kahden lääkärin valvonnassa "kroonikko-osastoilla". Nyt puhutaan päivystyspisteen lääkäreistä.

Niin se yksi, mutta noitahan paljastui heti lisää.

Terv keskus lääkärin työ on kyllä 90% tällästä, "avaas vähän sitä suuta...joo on siä vähän jotain peitteissä, tässä sulle 2pv sairaslomaa ja lääkekuuri".

Ystävä meni tervkeskuslääkärin vastaanotolle hengästymisen ja väsymyksen takia, painokin oli pudonnut kummallisen paljon viimeaikoina, no lekuri mittas verenpaineen kijotti kurkunpääntulehdukseen antibiootit ja antoi viikon saikkua.
Vuosi tämän jälkeen kannoin ystäväni arkkua, oli näet keuhkosyöpä tupakoimattomalla miehellä, tuskin lekuri olis häntä pystynyt pelastamaan mutta, jotenkin maalikkoa ihmetyttää...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.3.2010 19:41

(Tuntematon) kirjoitti: Kuule mä en kadehdi, pärjään vähän pienemmälläkin palkalla. Oon kyl ihan koulutettu mut valitettavasti en lääkäri. Mut joo, en kyl tollasia korotuksia tuu saamaan. Sä oot varmaan lääkäri olevinas. onnee sulle ja rikasta elämää. Täytyy kerätä kolikoitapussin pohjalta et saa rasvaa lapsille leivälle.

Johan on porilaiset asialla. Hetkessä puolen sataa kateellista ja katkeraa vuodatusta. Voi teitä keuhkotautiset.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.3.2010 19:13

(Tuntematon) kirjoitti: No ei sen tervkeskus lekurin duuni nyt niin kauheen vaikeeta voi olla kun sitä pystyy kouluttamattomatkin tekemään kuukausitolkulla eikä koulutettu "kolleegio" huomaa mitään eroa koulutetun ja kouluttamattoman lääkärin työssä.

Näitä juttuja on ollu aika paljon lehdissä viimeaikoina

Valelääkäri toimi kahden lääkärin valvonnassa "kroonikko-osastoilla". Nyt puhutaan päivystyspisteen lääkäreistä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.3.2010 12:10

Mielenkiintoinen hajoita ja hallitse meininki - ei tarvita ulkopuolisia voimia kun suomalaiset saadaan ihan itse repimään silmät toistensa päästä. Minä jo ihmettelin, että kenelle se presidentiltä vietävä valta haluttaisiin siirtää - ei ihan ekaksi tulleet mieleen porilaiset lääkärit, mutta nyt kun vääryydellä ja viekkaudella porilaisille hankittiin vielä hälyytyskeskuskin ikään kuin tulevaksi komentopaikaksi niin pakko uskoa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.3.2010 11:46

(Tuntematon) kirjoitti: Muuten asia etenee hyvin, kun saataisiin tuo Kilkku (kok. pysymään mukana päätöksenteossa, koskivatpa ne ilmapiiriselvitystä tai lääkärien palkkausta. Kyllä kaupunginhallituksen puheenjohtajan jostakin täytyisi jotakin tietää.

Kyllä hän tietääkin vit*sta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.3.2010 11:04

Muuten asia etenee hyvin, kun saataisiin tuo Kilkku (kok. pysymään mukana päätöksenteossa, koskivatpa ne ilmapiiriselvitystä tai lääkärien palkkausta. Kyllä kaupunginhallituksen puheenjohtajan jostakin täytyisi jotakin tietää.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5 6

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

DSC_3406

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot