Satakunta
Päivitetty 9.2.2010 18:54, julkaistu 9.2.2010 11:19

Kuntaministeri tarjosi Lavialle laihaa lohtua

Kuva: Martti Larikka
Päivi LeppilahtiLähetä palautetta toimittajalle

Kuntaministeri Mari Kiviniemi ei luvannut valtiolta mitään suurta rahallista lisätukea, mikäli Lavia ja Pori yhdistyvät vuoden 2011 alussa. Hänen mukaansa kuntaliitosrahan päälle voidaan myöntää valtion harkinnanvaraista avustusta korkeintaan 200 000 euroa.

Lavian kunnanjohtaja Pekka Heinonen toteaa, että avustusta on mahdollisuus saada vuoden pari, korkeintaan kolme vuotta. Se ei riitä alkuunkaan lisäämään naapureiden kiinnostusta velkaista kuntaa kohtaan.

Lavian kumulatiivinen alijäämä oli viime vuoden lopussa noin neljä miljoonaa euroa.

Kuntaministerin luona Laviasta vieraili kunnanjohtajan lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Kuusiranta. Poria edustivat kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pentti Kilkku.


AVAINSANAT: Lavia, Pori, kuntaliitos, kuntaministeri Mari Kiviniemi.

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

Polsanluoto

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot