Päivitetty 9.2. 08:42, julkaistu 9.2. 08:36

Väkivaltaviihde hämärtää todellisuudentajua


Tilanne oli totisinta totta viime perjantaina Porin keskustasta. Ihmiset kerääntyivät massoittain seuramaan, mihin ratkaisuun itsemurhaehdokas päätyy.

Joukkojännitys osoittaa, että ihmisten todellisuudentunne on hukassa, hämärtynyt. Tätä mieltä on johtava psykologi Sirkku Tyni Satakunnan sairaanhoitopiiristä.

– Uteliaisuus ja tiedonhalu ovat sinänsä normaaleja ja selviytymistä edistäviä ominaisuuksia. Vaikean kokemuksen tarkastelu ikään kuin ilman tunteita on hetkittäin tarpeellinen psyykkinen keino selviytyä ikävistä tilanteista, joita elämässä tulee väistämättä vastaan.

– Luonnollista olisi kuitenkin välttää kauheita asioita.

Tyni moittii mediaa siitä, että todellisestakin väkivallasta tehdään hieman sirkusmainen mediatapahtuma.

Tynin mielestä itsemurhayritystä seuranneet ihmiset eivät tulleet ajatelleeksi onnistuneen yrityksen mahdollisia seurauksia.

Hän on vakuuttunut, että miehen putoaminen tai hyppääminen katolta olisi ollut läsnäolijoille traumaattinen tapahtuma.

Siitä olisi todennäköisesti aiheutunut monelle oireita, kuten hallitsematonta ahdistusta ja nukahtamisvaikeuksia.

Tapahtumaa seuranneiden lasten kohdalla olisi voitu puhua todellisesta kauhukokemuksesta. Heidän vanhempansa olisivat syyllistäneet itseään lastensa viemisestä paikalle.

Viestintäoikeuden tutkijatohtori Päivi Tiilikka pitää uutisen arvoisena, jos joku aikoo hypätä katolta ja tätä tapahtumaa seuraa paljon ihmisiä. Tiilikan mielestä asiasta pitää uutisoida yksityisyyttä kunnioittaen.

Keskustele

Miksi yksityisen ihmisen julkisen murhenäytelmän seuraaminen on niin kiinnostavaa?

SK24.fi


AVAINSANAT: väkivaltaviihde, todellisuudentajua, itsemurhayritys, Sirkku Tyni, Porin keskusta

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

Blogi: Hartiapankki vai talopaketti?

15.3.2010 09:39

Kevätauringon alkaessa sulattamaan lumipeitettä tulee monelle mieleen oman talon rakentaminen.  Herää kuitenkin kysymys, rakentaako itse, valitseeko talopaketin vaiko Avaimet käteen -toimituksen? Kaikissa tavoissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Myös hinnalla on suuri merkitys. Paljonko rakentaminen maksaa ja voiko jossain kohtaa säästää kustannuksissa?

Blogi: Hallintajärjestelmäpainajainen

2.8.2010 13:42

Onko enää mitään työtä, jossa ei tarvitsisi koskea tietokoneeseen? Onko mikään ihmisryhmä säästynyt niiltä helvetinkoneilta, joita yleensä kutsutaan työn ja arjen hallintajärjestelmiksi?

Blogi: Autoton keskusta

2.9.2010 09:20

Porilainen autoilu on kuulemma Suomen kaoottisinta ja eniten italialaista ajotapaa muistuttavaa. Eli sekaan vaan ja onnea. Tämän kertoi muualta tullut vierailija.

Blogi: Summa summarum

4.7.2010 08:48

 

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330  |   Yhteystiedot  |  Asiakaspalvelu