Suosikkieinekset valmistuvat mutkattomasti kotikeittiössä
- Maksalaatikon valmistamisen helppous yllättää monen ensi kertaa kokeilevan. Itse tehden myös kattauksesta tulee kauniimpi, kun pöytään voi nostaa omat paistovuokansa alumiinisten sijaan.
Suosikkieinekset ovat monen yllätykseksi mutkattomia ja helppoja ruokia valmistaa itse. Esimerkiksi laatikkoruokia on kätevä tehdä kaksin kolminkertainen satsi ja pakastaa osa vastaisen varalle. Tarvitaan vain tarpeeksi suuri kattila.
Kotikeittiössä tehtyinä tuttuja einesruokia voi säätää entistäkin terveellisemmiksi esimerkiksi tummilla viljatuotteilla ja vähärasvaisella lihalla. Kotikokki säästää ruokamenoissa ainakin 20 prosenttia, usein enemmän.
Maksalaatikon voi vaihteeksi tehdä vanhaan tapaan kokonaisista ohraryyneistä. Ryynejä myydään esimerkiksi tilamyymälöissä, jolloin suosikkiruoasta tulee lähiruokaa. Lihamakaronilaatikko terästyy tummista makaroneista ja porkkanasta.
Hernekeitto noukitaan moneen ostoskärryyn peltipurkissa. Sen valmistaminen vaatii aktiivista tekemistä vain vähän. Herneet likoavat nukkuessamme, ja keitto muhii liedellä melkein itsekseen.
Italian kansallispiirakasta on tullut lähestulkoon suosituin einesruoka. Pizzanpaistajalla on kuitenkin aina kavereita. Ytyä pohja saa grahamjauhoista ja kevennystä kasvistäytteistä. Kaloreita lisäävästä juustosta ei voi kokonaan luopua, sillä se sitoo täytteen ainekset.
Maksalaatikko
2 ½ dl ohra- tai riisiryynejä
2 ½ dl vettä
1 ¼ l maitoa
1 muna
2 rkl öljyä tai voita
1 sipuli
4 rkl siirappia
1 tl suolaa
½ tl valkopippuria
½ tl meiramia
2 dl rusinoita
300–400 g jauhettua sian- tai naudanmaksaa
Huuhtele ryynit ja laita ne kiehumaan kylmään veteen. Lisää noin puolet maidosta, kun ryynit ovat jo jonkin verran paisuneet. Jos käytät ohraryynejä, niin niiden kypsyminen vaatii noin kaksi tuntia. Varo, ettei kattila kuivu pitkän keiton aikana. Anna puuron jäähtyä.
Kuullota sipulisilppu öljyssä. Lisää kypsän puuron joukkoon sipuli, maksa, muna, siirappi, mausteet ja rusinat sekä loppu maidosta. Seos saa olla melko löysää, sillä ryynit ja rusinat imevät kypsyessään nestettä. Kaada seos voideltuun vuokaan ja paista noin tunti 180 asteeseen lämmitetyssä uunissa.
Maksalaatikko maistuu puolukkahillon ja esimerkiksi porkkanaraasteen kanssa.
Aito kotipizza
Pohja yhteen pizzaan:
1 dl vettä
15 g hiivaa
ripaus suolaa
2 rkl öljyä
1 ½ dl vehnäjauhoa
1 dl grahamjauhoa
Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, öljy ja jauhot. Alusta kimmoisaksi ja jätä kohoamaan liinan alle lämpimään paikkaan. Kauli taikina halkaisijaltaan noin 30 cm:n kiekoksi. Nosta leivinpaperilla peitetylle pellille ja anna pohjan vielä kohota. Levitä haluamasi täyte. Jätä 1 cm reunasta päällystämättä.
Paista pizza 250 asteessa uunin keskitasolla 10–12 minuuttia. Kaksinkertaisena taikina riittää uunipannulliseen pizzaa.
Täytteitä:
Sipuli-paprikatäyte
1 sipuli
öljyä
1 paprika
suolaa, mustapippuria
juustoraastetta
tuoretta basilikaa
Pehmitä hienonnettu sipuli öljyssä. Älä ruskista. Poista paprikasta kanta ja siemenet ja leikkaa suikaleiksi. Lisää sipulin joukkoon ja anna hautua muutama minuutti. Mausta ja levitä pizzapohjalle. Silppua tuore basilika valmiille pizzalle.
Kesäkurpitsa-tomaattitäyte
1 pieni kesäkurpitsa
1 tomaatti
öljyä
suolaa
persiljaa
kermajuustoviipaleita
Paista tarvittava määrä kesäkurpitsaviipaleita öljyssä pilkullisiksi. Mausta suolalla ja persiljasilpulla. Leikkaa tomaatti viipaleiksi. Levitä pizzapohjalle kesäkurpitsan ja tomaatin viipaleita sekä juustoa. Pirskota pinnalle öljyä ja paista.
Keittokinkkutäyte
tomaattimurskaa tai pureta
keittokinkun viipaleita
kermajuusto- tai mozzarellaviipaleita
öljyä
yrttimaustetta
Levitä pizzapohjalle tomaattimurskaa, keittokinkkuviipaleita ja juustonsiivut. Pirskottele öljyä ja paista.
Hernekeitto
2 l vettä
3 ½ dl kuivatettuja herneitä
n. 300 g sianlihaa
pala savupotkaa
1 rkl suolaa
Huuhtele herneet hyvin ja jätä likoamaan veteen yön yli. Pane herneet seuraavana päivän kiehumaan liotusvedessään. Lisää suola ja sianliha isoina paloina. Anna kypsyä miedolla lämmöllä pari kolme tuntia. Sekoita välillä. Nosta liha keitosta ja paloittele suupaloiksi. Savupotka lisätään keittämisen loppuvaiheessa.
Lihamakaronilaatikko
400 g tummaa makaronia
(1 liemikuutio)
400 g vähärasvaista jauhelihaa
tai 200 g jauhelihaa ja 2 dl soijarouhetta
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
1 sipuli
öljyä
2 porkkanaa
7–8 dl rasvatonta maitoa
3 munaa
Keitä makaronit vedessä tai liemessä. Kuullota sipuli öljyssä ja ruskista jauheliha. Mausta ja lisää raastetut porkkanat mukaan. Jos korvaat osan jauhelihasta soijarouheella, niin liota rouhetta ensin 20 minuuttia vedessä tai kasvisliemessä. Purista kuivaksi ja paista rouhetta hetki lihan joukossa.
Yhdistä lihaseos valutettuihin makaroneihin ja kaada voideltuun vuokaan. Vatkaa munien rakenne rikki, lisää maito ja kaada vuokaan niin, että seos peittyy. Ripota pinnalle juustoraastetta tai korppujauhoja. Paista 180 asteessa vajaa tunti tai kunnes munamaito on hyytynyt ja laatikon pinta on kauniin ruskea.
Pinaattilätyt
n. 25 kpl
½ l maitoa
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoja
2 munaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
mustapippuria
¼ dl juoksevaa margariinia tai öljyä
1 pkt pakastepinaattia
Vatkaa maitoon jauhot, munat, suola, sokeri ja pippuri. Lisää öljy tai margariini ja sulanut pinaatti. Anna taikinan vetäytyä puolisen tuntia. Paista kuumalla pannulla ohuita lättyjä. Tarjoa lisänä puolukkahilloa ja raejuustoa.
Fakta
Kotikokki voi säästää ruokamenoissa vähintään 20 prosenttia, mutta useissa ruokalajeissa paljon enemmänkin.
Kunnon kotiruokaa: Hernekeitto, kirkasliemiset keitot kuten liha- ja kalakeitot, maksa-, lihamakaroni-, kaali-, porkkana- ja lanttu- ja jauhelihaperunalaatikko.
Karttele ja syö harvoin niin eineksinä kuin itse tehtyinä pizzaa, hampurilaisia, juustoisia, raskaita keittoja, uppopaistettuja ja paneroituja ruokia.










