Ruoka
Päivitetty 3.8.2010 00:53, julkaistu 3.8.2010 00:33

Nauti metsien superruoka tuoreeltaan

Kuva: Heikki Tyynysniemi
Marja-Kristiina VainelaLähetä palautetta toimittajalle
Kotimaisissa marjoissa on kosolti terveydelle hyvää tekeviä aineita.

Kotimaisissa marjoissa on niin mahdottoman paljon monenmoisia terveydelle hyvää tekeviä aineita, että niiden nykyisen kulutuksen soisi nousevan reilusti nykyisestä.

– Suositusten mukaan kotimaisia marjoja kannattaisi syödä noin sata grammaa päivittäin, vinkkaa Arktisten aromien toiminnanjohtaja Simo Moisio.

– Ensinnäkin marjojen energiapitoisuus on alhainen, eli niillä kannattaa korvata rasvaisempia ruoka-aineita, Moisio aloittaa.

– Toiseksi marjojen vitamiinipitoisuus korkea. Erityisen paljon niissä on C-vitamiinia, ja joissain marjoissa on myös E-vitamiinia.

– Ulkomaisiin hedelmiin verrattuna kotimaisissa marjoissa on myös huomattavasti enemmän kivennäis- ja hivenaineita. Kaliumia marjoissa on paljon suhteessa natriumiin, ja tämä on terveellistä verenpaineen kannalta.

Mustikkaa silmille

Kaikkein terveellisintä marjoissa ovat Simo Moision mukaan kuitenkin niiden fenoliset yhdisteet eli väriaineet.

– Fenolisia yhdisteitä eli kansankielellä antioksidantteja ei varsinaisesti luokitella ravintoaineiksi, mutta niillä on havaittu olevan hyödyllisiä vaikutuksia ihmiselle. Ruokavaliossamme parhaimpia polyfenoleiden lähteitä ovat juuri luonnonmarjat.

Antosyaanit ovat väriltään voimakkaan punaisia, sinisiä ja violetteja kasvien solunesteessä esiintyviä fenoliyhdisteitä. Eniten antosyaaneja sisältävät tummansiniset marjat, kuten mustikka, variksenmarja, mustaherukka ja juolukka. Varsinkin Aasiassa arvostetaan antosyaania sisältäviä marjoja, sillä niiden uskotaan auttavan esimerkiksi silmä-, sydän- ja verisuonivaivoissa.

VTT:n tutkimuksissa lakan, vadelman ja mesimarjan sisältämän ellagitanniinin on havaittu estävän eräiden haitallisten bakteerien, kuten salmonellan kasvua.

Puolukkaa sydämelle

Resveratrolia esiintyy runsaasti tummassa viinirypäleessä ja kotoisassa puolukassa.

– Runsasta viinirypäleiden käyttöä epäillään yhdeksi syyksi siihen, että ranskalaisilla on vähän sydäntauteja, vaikka he syövät rasvaista ruokaa, Simo Moisio mainitsee.

Puolukan ja karpalon sisältämien lignaanien on puolestaan arvioitu estävän hormoniperäisten syöpien kehittymistä.

Simo Moisio kehottaa syömään luonnonmarjat mieluiten tuoreena.

– Säilöntämenetelmistä parhaita ovat pakastaminen ja kuivaaminen. Hillotessa marjojen hyvistä ainesosista tuhoutuu 20–30 prosenttia ja mehustamalla 80 prosenttia, Moisio laskeskelee ja usuttaa samalla suomalaisia lähtemään joukolla harrastamaan ilmaista hyötyliikuntaa marjametsään.


AVAINSANAT: marjat, antioksidantit

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

 

Askarruttaako mieltäsi jokin ruokaan tai ruoanvalmistukseen liittyvä kysymys? Lähetä kysymyksesi tästä, ruokatoimittaja etsii vastauksen!

Kysymyksiä ja vastauksia voidaan julkaista myös painetun lehden Ruoka-sivulla.

Nimesi:

Sähköpostiosoitteesi:

Uutisia

Lukijoiden kuvat

Makkarakoski

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Kolumnit

Kolumnit

Pääkirjoitus on sanomalehden mielipide

Hei, sinä koululainen, katso tämän tekstin yläpuolelle. Sieltä löytyy lehtemme pääkirjoitus.
Blogit
 
SK Facebookissa
Pääkirjoitukset
MAINOS

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot