Kurpitsasta syntyy herkku helposti
- Kesäkurpitsan satoaikaan kaivataan kurpitsaohjeita.
Kotimaisen kesäkurpitsan aika on käsillä. Kotipuutarhurilla satoa riittää jo parista kolmesta kasvista hyvänä vuotena päänvaivaksi asti. Kauppaankin on saatu kotimaista espanjalaisten kesäkurpitsoiden rinnalle.
Kesäkurpitsa on monikäyttöinen kasvis. Se käy alkupaloiksi, täytettynä siitä saa lämpimiä pääruokia ja sitruunalla maustettuna se käy hillonkin raaka-aineeksi.
Kesäkurpitsa on sitä makoisampaa, mitä nuorempana sen poimii.
Alkupaloina tai vaikka noutopöydän yhtenä lajina maistuvat Etelä-Italian Basilicatasta kotoisin olevat kesäkurpitsa-alkupalat.
Ruoka valmistuu helposti, mutta maistuu kipakan herkulliselta. Kesäkurpitsa-alkupala on kuitenkin valmistettava hyvissä ajoin. Maustuakseen se vaatii vähintään muutaman tunnin jääkaappisäilytyksen, mieluimmin yli yön.
Kurpitsa-alkupalat
1 kesäkurpitsa
öljyä
valkosipulia
tuoretta minttua tai basilikaa
suolaa
mustapippuria
valkoviinietikkaa
Leikkaa kesäkurpitsa noin puolen sentin kiekoiksi. Paista viipaleet öljyssä melko kuumalla pannulla pilkullisiksi ja asettele viipaleet tarjoiluvadille. Ripottele kiekoille suolaa ja pippuria.
Leikkaa valkosipulin kynnet lastumaisiksi viipaleiksi ja aseta viipale jokaiselle kesäkurpitsakiekolle mintun tai basilikan lehden kanssa ja pirskottele viipaleille valkoviinietikkaa. Vie jääkaappiin maustumaan ja tarjoa alkupaloina tai nouto-pöydässä.










