Ruoka

Päivitetty 9.2. 00:54, julkaistu 9.2. 00:40

Mitä muhkeampi, sen ihanampi

Kuva: Hanna Leppänen
Marja-Kristiina VainelaLähetä palautetta toimittajalle
Saammeko esitellä Miss Laskiaispulla -kisan muhkeat kandidaatit: vasemmalta Miss Pähkinäpulla, Miss Kermapulla Original, Miss Mansikkapulla ja Miss Kinuskipulla.


Laskiainen merkitsee pullansyöjille kulta-aikaa, jolloin ei kaloreita lasketa. Kahden eri koulukunnan kannattajat tosin kaivautuvat syvälle omiin, kermavaahdontäytteisiin poteroihinsa: taas kerran alkaa tuima kiista siitä, onko aidossa ja oikeassa laskiaispullassa kerman lisäksi hillo- vai mantelimassatäyte.

Mitäpä, jos tänä vuonna kokeilisitkin vaihteeksi aivan uudenlaista täytettä? Tai täyttäisit vain osan pullasatsista sillä ”ainoalla ja oikealla” täytteellä, mutta panisit toiseen puoleen aivan uusia makuja.

Tämä villi kokeilu tarjoaa ehkä uusia, miellyttäviä elämyksiä. Toinen vaihtoehto on, että tulet entistä vakuuttuneemmaksi vanhan pullantäytesuosikkisi erinomaisuudesta kaikenmaailman hömpötyksiin verrattuna.

Laskiaispullien missikisassa muhkeat muodot ovat vain eduksi, ja voittajan ratkaisee vain herkkusuun omat mieltymykset!

Pähkinätäyte

2 dl kuohukermaa

2 tl sokeria

1 tl vaniljasokeria

1/2 tl kanelia

1/2 dl hasselpähkinärouhetta

2 dl omenahilloa

Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Lisää ripaus kanelia ja pähkinärouhe.

Levitä pullan sisälle ensiksi omenahilloa ja sitten kermavaahtosekoitus. Pane päälle pullan ”hattu”.

Valkosuklaatäyte

1 pötkö (200 g) mantelimassaa

2 dl vispikermaa

200 g valkosuklaata

Hienonna mantelimassa raastinraudalla. Sulata valkosuklaa paksupohjaisessa kattilassa tai vesihauteessa. Anna jäähtyä hetki. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Sekoita kermavaahto vähitellen jäähtyneen valkosuklaan joukkoon.

Lusikoi kunkin halkaistun pullan keskelle nokare mantelimassatäytettä ja pursota reunoille valkosuklaamoussea. Laita hattu päälle.

Kinuskitäyte

2 dl kuohukermaa

1/2 dl kinuskikastiketta

2 dl vadelmahilloa

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen varovasti huoneenlämpöistä kinuskikastiketta. Älä sekoita liikaa, jotta kinuskikastike jää kerman joukkoon raidoiksi! Laita pullan väliin reilusti ensiksi hilloa ja sitten kinuskikermaa.

Mansikkatäyte

2 dl vaahtoutuvaa mansikkakermaa

2 dl mansikkahilloa

3 dl mansikoita viipaleina

Vatkaa mansikkakerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon noin 2 dl mansikkaviipaleita. Levitä pullan alaosalle mansikkahilloa ja sen päälle vaahto. Pane päällimmäiseksi pullan hattu ja koristele väleistä pilkottava mansikkakerma lopuilla mansikkaviipaleilla.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

Kysy ruokatoimittajalta!

Askarruttaako mieltäsi jokin ruokaan tai ruoanvalmistukseen liittyvä kysymys? Lähetä kysymyksesi tästä, ruokatoimittaja etsii vastauksen!

Nimesi tai nimimerkkisi:

Lisää uutisia

  1. Ympäristöjohtaja: Beachfutis liian iso Yyteriin

    KOTIMAA 3.9. 10:26 217

  2. Onnettomuudessa loukkaantunut 8-vuotias poika sairaalaan Turkuun

    SATAKUNTA 3.9. 08:22 6242

  3. Kanervan syntymäpäiväjuhlia epäillään lahjukseksi

    KOTIMAA 3.9. 12:11 05

  4. Kaupunginsairaalan surkeita oloja esitetään jättiremonttiin

    SATAKUNTA 2.9. 15:30 58

  5. Vainaja unohtui kuukausiksi kylmäkaappiin Helsingissä

    KOTIMAA 3.9. 11:32 00

  6. Oliko omaisesi Vanhankoiviston kolarissa? Poliisin kriisinumero antaa lisätietoja

    SATAKUNTA 3.9. 09:08 110

  7. Kalervo Mustakalliosta leivottiin Vuoden silakka

    SATAKUNTA 3.9. 11:00 01

  8. Kymmenettuhannet pakenivat hurrikaani Earlia

    ULKOMAAT 2.9. 14:43 10

  9. Kallion ja Ducatin tiet eroamassa

    URHEILU 3.9. 11:42 00

  10. BP kertoo maksaneensa öljyturmasta jo yli kuusi miljardia

    ULKOMAAT 3.9. 11:36 00

  1. Onnettomuudessa loukkaantunut 8-vuotias poika sairaalaan Turkuun

    SATAKUNTA 3.9. 08:22 6242

  2. Tällainen kone aloittaa lennot Porista – Air 100:n sopimus varmistui

    SATAKUNTA 2.9. 19:54 1113

  3. Oliko omaisesi Vanhankoiviston kolarissa? Poliisin kriisinumero antaa lisätietoja

    SATAKUNTA 3.9. 09:08 110

  4. Lastenruoan raaka-aineet tiedetään tilan tarkkuudella

    KOTIMAA 2.9. 11:37 80

  5. Teinitytön psykoosipillerillä tainnuttaneelle pahoinpitelytuomio

    SATAKUNTA 2.9. 13:33 72

  6. Pormestarinluotoon voi nousta uusia kerrostaloja

    SATAKUNTA 2.9. 13:24 79

  7. Enon turmarekka ajoi ylinopeutta

    KOTIMAA 2.9. 16:13 636

  8. Kaupunginsairaalan surkeita oloja esitetään jättiremonttiin

    SATAKUNTA 2.9. 15:30 58

  9. Tila-auto ja henkilöauto törmäsivät Porin Niittymaalla

    SATAKUNTA 2.9. 16:46 52

  10. Ässien joukkue on kasassa

    KIEKKOKANSA 2.9. 14:43 517

  1. Onnettomuudessa loukkaantunut 8-vuotias poika sairaalaan Turkuun

    SATAKUNTA 3.9. 08:22 6242

  2. Arkkipiispa vaatii: Naispapeille pääsy Kankaanpään seurakuntaan

    SATAKUNTA 27.8. 14:34 2323

  3. Kuolleen kissaemon poikanen löytyi elossa kaivosta

    SATAKUNTA 26.8. 11:51 2818

  4. Mies aikoi katsoa pornoa, nainen puukotti

    SATAKUNTA 31.8. 15:28 1625

  5. Poliisi jatkaa Olkiluodon ympäristön valvontaa yön yli

    SATAKUNTA 28.8. 07:09 1655

  6. Mopoilijalle vakavat vammat nokkakolarissa Pomarkussa

    SATAKUNTA 27.8. 21:06 1522

  7. Tehomies Patrick Yetman Ässiin

    KIEKKOKANSA 28.8. 16:59 14165

  8. PoPalle elintärkeä kotivoitto – katso video

    URHEILU 28.8. 18:19 145

  9. Puku-Niskanen teki konkurssin Porissa

    TALOUS 30.8. 14:51 1419

  10. Kaksi koululaista ja moottoripyörä kolaroivat Porissa

    SATAKUNTA 30.8. 14:45 1440

  1. Sonispheren vakavasti loukkaantuneiden tila vakaa

    SATAKUNTA 8.8. 15:55 15092

  2. Onnettomuudessa loukkaantunut 8-vuotias poika sairaalaan Turkuun

    SATAKUNTA 3.9. 08:22 6242

  3. Mies tapettiin Paneliassa, tekijäksi epäilty euralainen kiinni

    SATAKUNTA 22.8. 09:01 5521

  4. Perussuomalaiset jättäisi turvapaikanhakijat kokonaan ilman rahaa

    KOTIMAA 7.8. 12:34 5536

  5. Kuvasitko myrskyn?

    SATAKUNTA 8.8. 18:23 542

  6. Iron Maiden esiintyi sumun keskellä

    SATAKUNTA 8.8. 18:34 3948

  7. Näin nitkahti Iron Maidenin lentokone

    SATAKUNTA 8.8. 16:32 3914

  8. Katso lukijan kuvat: Syöksyvirtaus teki pahaa jälkeä

    SATAKUNTA 14.8. 18:49 349

  9. Kaksi miljoonaa, tai henki lähtee koko perheeltä

    SATAKUNTA 22.8. 22:42 3310

  10. Porin lentoliikenteeseen perustettiin uusi lentoyhtiö

    SATAKUNTA 10.8. 18:23 3144

  1. Onnettomuudessa loukkaantunut 8-vuotias poika sairaalaan Turkuun

    SATAKUNTA 3.9. 08:22 62 42 19466

  2. Tällainen kone aloittaa lennot Porista – Air 100:n sopimus varmistui

    SATAKUNTA 2.9. 19:54 11 13 1329

  3. Oliko omaisesi Vanhankoiviston kolarissa? Poliisin kriisinumero antaa lisätietoja

    SATAKUNTA 3.9. 09:08 11 0 1055

  4. Ympäristöjohtaja: Beachfutis liian iso Yyteriin

    KOTIMAA 3.9. 10:26 2 17 854

  5. Enon turmarekka ajoi ylinopeutta

    KOTIMAA 2.9. 16:13 6 36 785

  6. Ässien joukkue on kasassa

    KIEKKOKANSA 2.9. 14:43 5 17 551

  7. Teinitytön psykoosipillerillä tainnuttaneelle pahoinpitelytuomio

    SATAKUNTA 2.9. 13:33 7 2 547

  8. Kaupunginsairaalan surkeita oloja esitetään jättiremonttiin

    SATAKUNTA 2.9. 15:30 5 8 523

  9. Nahka-Friitalan taru päättyy lopullisesti

    TALOUS 2.9. 10:40 9 6 511

  10. Tila-auto ja henkilöauto törmäsivät Porin Niittymaalla

    SATAKUNTA 2.9. 16:46 5 2 468

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330  |   Yhteystiedot  |  Asiakaspalvelu