Pikku Kansa
Päivitetty 11.7.2010 04:23, julkaistu 11.7.2010 03:57

Pohjamutien aarteet löytyvät vain sukeltamalla

Kuva: Kari Mankonen
Pikku KansaLähetä palautetta toimittajalle
Erika Heinilä (vas.), Miska Lähdemäki ja Anette Dunder polskivat edessä. Takana potkuja harjoittelee Eemeli Ylikarro.

Rauman Kaljasjärvessä ui ryhmä iloisia lapsia. He ovat suositun rantauimakoulun oppilaita.

Eri-ikäiset lapset harjoittelevat tasonsa mukaisia asioita.

Alkeisryhmäläiset totuttelevat veteen ja liukuvat huimasti pitkälle. Jatkoryhmä opettelee pää edellä veteen sukeltamista, vapaauintia ja selkäuintia.

Lämpimästä kesäsäästä huolimatta paleluun on varauduttu. Nuoria vesipetoja odottaa lämmin sauna.

Turvallisesti vedessä

Uimakoulussa kerrotaan, mitä pitäisi muistaa aina uimaan mennessä.

– Kannattaa uida rannan myötäisesti tai rantaa kohti. Vedessä pitää olla rauhallinen eikä omia taitoja saa yliarvioida, opastaa uimakoulun opettaja Elina Salmela.

Sukeltamista harjoitellaan X-hipan avulla. Säännöt ovat samat kuin tavallisessa hipassa eli yksi leikkijöistä on ottaa kiinni, ja muut yrittävät päästä pakoon.

Kun hippa saa jonkun kiinni, täytyy kiinni jääneen jähmettyä x-asentoon. Jähmettyneen leikkijän voi pelastaa sukeltamalla hänen jalkojensa välistä. Kun jähmettynyt on vapautettu, hän saa jatkaa hipan pakoilua.

Sukeltamiseen tottuu myös aarteenetsintää leikkimällä.

Pohjaan sukelletaan kauhaisemaan kourallinen mutaa käteen. Pinnalla tutkitaan, onko mudan joukossa kauniita kiviä.

Totuttautuminen veteen

Kylmään veteen voi mennä lorun avulla.

Yksi, kaksi, kolme, (Valmistaudutaan loruleikkiin.)

istu isän polvelle. (Kastaudu hieman veteen.)

Äiti sanoi, älä istu, (Nouse seisomaan.)

isä sanoi, istu vaan, (Kastaudu vähän enemmän kuin viime kerralla.)

näin sitä istutaan! (Istu alas veteen.)

Isän ja äidin osuutta voi toistaa niin kauan, että uskaltaa istuutua veteen.

Sofia Fransson


AVAINSANAT: Rantauimakoulu, Kodisjoki, Rauma

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

 

Onko sinulla asiaa Gunnar Kansaselle tai Pikku Kansan toimitukselle? Lähetä tästä viesti meille. Voit lähettää postia myös osoitteeseen Pikku Kansa, Satakunnan Kansa, PL 58, 28101 Pori tai sähköpostitse osoitteeseen sk.lastensivu@satakunnankansa.fi.

Kerro aina nimesi, ikäsi ja osoitteesi.

Piirustusnurkassa julkaistaan erilaisia piirroksia.

Vitsinurkkaan voit lähettää mielestäsi hauskan vitsin.

Lemmikkinurkassa saat esitellä oman kotieläimesi. Mukaan voit liittää valokuvan ja piirroksen lemmikistäsi.

Lisäksi julkaisemme runoja ja muita lyhyitä kirjoituksia.

Nimesi:

Ikäsi:

Osoitteesi:

 

 

Aino Perkola

Pikku Kansa

Piirustusnurkka

Piirustusnurkkaan ovat piirtäneet Aino Perkola, Eimi Lehtinen, Netta Lindström, Daniel Impola ja Aleksi Henttinen.

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot