Postin kuljettava haja-asutusalueelle
Postinjakelun turvaaminen ja kustannusten jako tulevat olemaan eduskunnassa kuuma keskustelunaihe. Uusi postitoimilaki tulee eduskuntaan vielä syksyn aikana.
Suomen postilain muuttaminen johtuu EU direktiivistä, joka muun muassa edellyttää kilpailun avaamista myös postin jakelussa. Nykyisinhän yleisposti on monopoli, ja lain ulkopuolella ovat vain sanoma- ja aikakauslehdet.
Postilain muuttaminen on tarpeen myös toimintaympäristön muuttumisen takia. Perinteisen kirjepostin määrä on pudonnut jyrkästi sähköpostin ja sähköisen laskutuksen lisääntyessä.
Yleispostin osalta voidaan kuitenkin kysyä, kuinka usein ja missä laajuudessa postin palveluja on tarjottava. Ongelmaksi muodostuvat erityisesti haja-asutusalueet, jos lähtökohtana pidetään nykyisen tasoista palvelua.
Postilakia valmistelleen työryhmän esityksessä suurimmat muutokset koskevat yleispalvelun laajuutta ja yleiskirjeen kulkunopeutta. Yleispalvelu koskisi tulevaisuudessa kuluttajakirjeitä joiden paino on alle kaksi kiloa sekä alle kymmenen kilon peruspaketteja.
Kirjeet ja paketit olisivat myös jatkossa tasahintaisia koko maassa. Jakelu olisi pääsääntöisesti saatavilla viitenä päivänä viikossa.
Kirjeen kulkunopeudeksi ehdotetaan ”kahden yön yli”, mikä tarkoittaa, että kirje voisi olla perille vasta lähettämistä seuraavana toisena päivänä. Ratkaisu on erittäin järkevä, sillä niin sanottu ykkösluokan kirje jäisi edelleen voimaan.
Ongelmaksi muodostuu kuitenkin postin jakamien sanomalehtien jakelu. Sanonta mikään ei ole niin vanha kuin eilinen sanomalehti, toteutuisi jatkossa haja-asutusalueella.
Sanomalehtien liitto on esittänyt yhtenä ratkaisuna asiaan lehtien varhaisjakelun ja postin perusjakelun yhdistämistä joillakin alueilla. Etuna olisi myös, että postin lajittelu voitaisiin tehdä jatkossa päivällä.
Haja-asutusalueella asuvien ihmisten on saatava lehtensä ajoissa. Sanomalehdistä noin 16 prosenttia on nykyisin postin perusjakelussa.
Voidaan tietenkin sanoa, että se lehtien kustantajien asia. Näin yksioikoinen asia ei kuitenkaan ole, sillä kyse on myös siitä, millä hinnalla ihmiset lehtensä jatkossa saavat.
Hyvä ja kannatettava asia on haja-asutusalueen tilaajille esitetty jakelutuki. Tuen tarpeellisuudesta keskusteltaessa pitää muistaa, että se menisi nimenomaan haja-asutusalueen tilaajille, ei lehtien kustantajille.
Postin kilpailun vapautuminen saattaa nimittäin johtaa helposti siihen, että hintojen nousupaine kohdistuu nimenomaan haja-asutusalueen asukkaisiin. Netti ei ainakaan vielä ole ihmisille painetun lehden vaihtoehto. Kuluttajalla on oltava mahdollisuus valita tapa, jolla hän lehtensä lukee.










