Keskinopeusvalvonta tervetullut
Keskinopeusvalvonta otettiin ensimmäisen kerran käyttöön maanantaina Suomessa. Se on myönteinen asia, koska uusi menetelmä muun muassa vähentää vaaratilanteita aiheuttavaa liikenteen nykivyyttä tavalliseen kameravalvontaan verrattuna.
Ensimmäiset kaksi keskinopeutta mittaavaa valvontakameraa pystytettiin viitostielle parikymmentä kilometriä Heinolasta Mikkelin suuntaan. Viisi viikkoa jatkuvan kokeilun aikana saadaan konkreettista tietoa siitä, miten lujaa autoilijat todella ajavat kameratolppien välillä, eivät pelkästään kameroiden kohdalla.
Jos kokeilusta saadaan hyviä kokemuksia – kuten on oletettavaa – niin vastaavia valvontakameroita kannattaa ehdottomasti pystyttää myös muille tieosuuksille. Varsinkin sellaisille, joissa toistuvat ylinopeudet ovat yleisiä.
Viime keväänä tehdyn kyselyn mukaan valtaosa autoilijoista pitää hyvänä, että niin sanotut peltipoliisit valvovat liikennettä. Niiden määrää on koko ajan lisätty, ja aivan viime kuukausina tolppia on saatu lisää satoja.
Ongelmana on liikenteen sujuvuus. Useiden autoilijoiden navigaattori kilahtaa tolpan merkiksi. Ennen tolppaa hiljennetään vauhtia, ja sen mentyä taas kiihdytetään.
Tästä huolimatta valvontakameroista on enemmän hyötyä kuin haittaa. Ne ovat tehostaneet merkittävästi liikenteen valvontaa ja samalla kohentaneet liikenneturvallisuutta.
Poliisin työtaakka ei ole kuitenkaan välttämättä helpottunut läheskään samassa suhteessa, koska runsasta kuvasatoa purkamaan tarvitaan melkoisesti henkilökuntaa. Taakkaa lisää, että vähän nopeusrajoitusta rikkoneille joudutaan lähettämään pelkkä huomautus asiasta.
Tolpista saadut hyvät kokemukset puoltavat niiden lisäämistä. Vaikka kalliita kameroita ei riitä läheskään joka tolppaan, niin tarpeeksi usein tehtävä kierrätys on hyvä keino lisätä valvonnan tehoa.
Joka tapauksessa keskinopeuden valvonta on yksittäisiä kameroita parempi keino lisätä nopeusrajoituksissa pysymistä. Järjestelmässähän kamerat ottavat kuvan autosta, ja välimatkan nopeus lasketaan kuvausaikojen perusteella.
Viiden viikon kokeilujakson jälkeen on tarkoitus päättää, otetaanko menetelmä laajempaan ja pysyvään käyttöön. Toivottavasti päätös on myönteinen, koska sen myötä ajoväylät saadaan nykyistä tehokkaampaan valvontakameraverkkoon.
Ainakin muualla Euroopassa – jossa keskinopeuksien valvonta on ollut käytössä jo vuosia – järjestelmästä on saatu myönteisiä kokemuksia. Olisi todella kummallista, ellei Suomessa tultaisi samaan tulokseen.











Ne tolpan kohdalla reilusti alle rajoituksen hiljentelijät on niitä mummui ja pappoi jotka eivät ole navigaattoreista kuulletkaan.
Navigaattoria ei käytetä tolpan kohdalla hiljentämiseen, vaan varoittamaan tolpasta ettei nopeus ainakaan siinä kohdalla lipsahda liian korkeaksi. Toki liikaa ylinopeutta ajavat hiljentävät, mutta ei heidän ajonsa sujuvuus ainakaan parane, jos joutuvat ajamaan hitaasti kaiken aikaa.
Ilmoita asiaton kommentti