Koulu ja koti samalla puolella pöytää
Harjavallassa se alkoi eilen. Tänään se alkaa 19 satakuntalaisessa kunnassa, mutta Eurajoki aloittaa vasta ensi maanantaina.
Maltti on liikenteessä valttia, sillä lukioiden ja peruskoulujen alkaminen tuo koulutielle koko maassa 58 000 ensiluokkalaista ja satoja tuhansia muita pieniä ja suuria koululaisia.
Satakunnassa koulunkäynnin aloittaa noin 2 150 pientä reppuselkää, joista Porissa kouluoven avaa ensimmäisen kerran reilut 750 lasta.
Liikenneturvan seurantatutkimuksen perusteella koulutie on pelottava ja vaaroja täynnä. Esimerkiksi: Joka neljäs kerta, kun liikennevalot vaihtuvat punaisiksi, yksi tai useampi autoilija ajaa päin punaista.
Tutkimuksen mukaan yhä useampi autoilija ajaa päin punaista, ja suojatien yli ajetaan pysähtymättä, vaikka sen edessä seisoisi jo toinen auto.
Liikenneturva kirjasi tänä vuonna autoilijoiden liikennevalokäyttäytymisen seurannassa huonoimman tuloksen vuonna 2002 aloitetun tarkkailun historiassa.
Liikennevaloilla ei ole mitään virkaa, jos kaikki osapuolet eivät noudata niitä. On enemmän kuin paikallaan, että poliisi valvoo tehostetusti liikennettä tällä ja ensi viikolla.
Ryhtiliikettä voisi jatkaa pitempäänkin, sillä autoilijoiden välinpitämättömyys liikennesääntöjä kohtaan on huolestuttavan suurta. Autoilijoiden tarkkaavaisuus ja vanhempien aktiivisuus eivät saa herpaantua myöhemminkään, sillä lapset ovat liikenteessä kaikki neljä vuodenaikaa.
Valvonnan lisäksi tarvitaan asennekasvatusta. Se pitää aloittaa jo nuorena ja siitä ovat vastuussa ennen kaikkea vanhemmat, mutta myös koulut, jotta penkin ja ratin välissä olisi jatkossa liikennesääntöjä noudattavia ja muita tiellä liikkujia arvostavia autoilijoita.
Kodin ja koulun yhteispeliä tarvitaan myös muualla kuin liikennekasvatuksessa. Vanhempien odotukset ovat paisuneet yli äyräiden, jos koulun odotetaan panevan repun selkään ja huolehtivan lapsen peseytymisestä, koska hän ei tykkää käydä kotona suihkussa.
Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen toivoo aivan oikein, että koulut ja kodit sopivat yhteisistä pelisäännöistä. Koulu on oppimista, yhteisöllisyyttä ja elämäntaitojen vahvistamista var-
ten.
Kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä on puhuttu iät ja ajat, mutta aina vain siinä on paljon parantamisen varaa. Tilannetta ei helpota yhtään se, että vanhemmat ovat alkaneet vaatia lapselleen yhä enemmän erityisoikeuksia. Jos lapsella ei ole kotona rajoja, ja vanhemmuus on hukassa, niin konflikti koulussa on väistämätön.
Kodin ja koulun yhteistyö ei synny eikä pysy itsestään yllä. Se vaatii siihen paneutuvia opettajia ja vanhempia sekä säännönmukaista yhteydenpitoa.
On selvää, että opettajan roolia on kirkastettava ja koulun ja kodin yhteistyötä tiivistettävä. On myös muistettava, että koulu ja koti ovat samalla puolella pöytää.










